Suuren yrityksen energiakatselmus on osa vastuullisuustyötä
Vuoden 2015 aikana tuli voimaan energiatehokkuuslaki, joka edellyttää suurilta yrityksiltä neljän vuoden välein tehtävää energiakatselmusta. Kuluvan vuoden aikana on siis jälleen aika uusia nämä...
Tietotyön joukkoistaminen kiinteistöalalla
Töitä Suomen suurimman kansallisvarallisuuserän, rakennetun ympäristön saralla riittää. Rakennettu ympäristö sisältää maa-alueet, rakennukset kuten asuin- ja toimitilarakennukset sekä liikenne -ja yhdyskuntatekniset alueet.
Kiinteistöalan puolueeton asiantuntijaorganisaatio...
Ruuan verkkokauppa nopeassa kasvussa
Otsikko on peräisin Suomen vienninedistämisen kotisivuilta, vuodelta 2010. Mikäli verkkokauppa olisi tuolloin kasvanut kohisten, niin epäilemättä se tänään olisi jo todella suurta. Valitettavasti uutiset...
Hiilikädenjälki kertoo tuotteesi ilmastohyödyt
Monet yritykset ovat juuri tottuneet raportoimaan hiilijalanjäljestään, joka mittaa toiminnan negatiivisia vaikutuksia ympäristöön. Nyt VTT ja LUT ovat kehittäneet yhdessä 10 suomalaisen yrityksen kanssa...
Usein kysyttyjä kysymyksiä kiinteistövarainhoidon ratkaisusta
Kiinteistövarainhoitaja käyttää työssään sekä laskentataulukko-ohjelmia (kuten Excel) että erilaisia yritystietojärjestelmiä. Kun pohditaan erillisen kiinteistövarainhoidon ratkaisun hankintaa, nousee esiin kysymyksiä järjestelmän hyödyistä ja sen tarpeellisuudesta....
Miten toimistostamme tuli Pohjoismaiden terveellisin?
Suomen ensimmäinen WELL-sertifikaatti myönnettiin Green Building Partnersille kesällä 2018. Olimme tutkineet WELL-sertifioinnin mahdollisuutta useiden asiakkaidemme kanssa ja päätimme testata sertifioinnin toimivuutta käytännössä tekemällä selvityksen...
3 tapaa varmistaa, että kiinteistödatasi on kunnossa
Useissa työtehtävissä käsitellään päivittäin suuria määriä informaatiota lukuisissa erilaisissa muodoissa. Tiedon suuren määrän takia on hyvinkin todennäköistä, että osa tiedosta saattaa olla vanhentunutta tai...
Pientuotannon kilpailukyky kasvaa
Viime aikoina ihmiset ovat saaneet lukea kaukolämmön hinnan korotuksista eri medioista. Esimerkiksi Helsingin alueella kaukolämmön tuotannosta ja jakelusta vastaava yhtiö ilmoitti korottavansa vesivirtamaksua 7,2...
Ilmastonmuutoskeskustelun ylilyönnit
Kansainvälisen ilmastopaneelin syksyllä julkaisema raportti on nostanut ilmastonmuutoksen julkisen keskustelun kärkeen. Kun jokin asia herättää paljon tunteita, keskustelussa tulee myös ylilyöntejä. Näistä viimeisimpiä on...
Vastuullisuus ON taloudellisesti kannattavaa
Vastuullisuuden merkitys kasvaa hurjaa vauhtia suomalaisissa yrityksissä. FIBSin Yritysvastuu 2018 -tutkimukseen vastanneista yrityksistä yli 80 prosenttia on sitä mieltä, että vastuullisuudesta saadut liiketoimintahyödyt ovat...
WELL-sertifioinnin avulla ihmisystävällisiä tiloja
Olemme keskimäärin yli 20 tuntia päivästä sisätiloissa, joten sillä, minkälaisissa tiloissa vietämme aikaamme töissä tai kotona on merkitystä. Kiinteistöjen omistajilla sekä tiloissa toimivilla yrityksillä...
Sijoittaja, vaadi kiinteistöjen energiatehokuutta – se tuottaa
Sijoittaja, herää vaatimaan omistamaltasi yhtiöltä konkreettisia toimenpiteitä energiatehokkuuden parantamiseen ja ilmastomuutoksen torjumiseen.
Erityisesti toivon tätä heräämistä piensijoittajilta, sillä suuret instituutionaaliset sijoittajat ovat aivan liian dinosauruksia...
Tuotot, vuokralaiskannattavuus ja niiden johtaminen
Salkuissasi voit keskittyä kustannusten kautta johtamiseen tai tuottojen kautta johtamiseen, riippuen salkun rakenteesta. Yleisesti kustannusten säästö vaikuttaa siellä toisessa desimaalissa ja tuottopuoli näkyy itse...
Tumppaa ajoissa ja asenna radonputkisto
Yllätyshavainto ja pikakorjaus – kuulostaako tutulta kaavalta radonpitoisuuden havaitsemisessa ja korjaamisessa? Radonin esiintyminen ei ole lainkaan tavatonta, mutta siitä huolimatta pitoisuudet havaitaan harmillisen usein...
Rakennusalan tuottavuus – digitalisaatio ja tietomallinnus
Rakennusalan tuottavuus on polkenut lähes paikoillaan yli 40 vuotta! Olen menneen vuoden aikana saanut lukea asiasta eri lähteistä ja tuottavuusongelmaa on sivuttu useissa seminaareissa...
Asiakasta varten
Mikä on asiakkaan hyöty? Esitämme tämän kysymyksen itsellemme joka kerta, kun tuotamme palveluita. EcoReal on energiatehokkuuden ja vastuullisuuden asiantuntija, mutta pelkkä tekninen osaaminen ja...
Tuo ripaus lomaa toimistolle
On taas se aika vuodesta, kun koko maailma on saatu valmiiksi ja voimme nauttia ansaitusti kesälomasta. Akut latautuvat kuin itsestään mökillä puuhastellen, luonnossa retkeillen...
Kaksi miestä ja aurinkopaneeli
Mitä syntyy, kun kahdella miehellä on näkemystä, rohkeutta ja palava halu muuttaa maailmaa? Solnetin tapauksessa synnytettiin uusia toimintamalleja kiinteistöalalle, uutta teknologiaa ja uusiutuvaa energiaa....
Toimistoissa yhtä huono sisäilma kuin kouluissa
Helsingin Sanomat kirjoitti 25.5.2018 artikkelissaan ilmanvaihdon sulkemisesta Helsingin ja Vantaan kouluissa yöaikaan ja viikonloppuisin. Lehden haastattelemat asiantuntijat näkivät tämän yhtenä merkittävänä syynä koulujen huonoon...
Kiinteistötoimiala kaipaa uudistumista – kolme tapaa tuoda liiketoimintasi nykyaikaan
Teknologiayritysten määrä on kasvanut viime vuosina nopeasti – myös kiinteistöalalla. SaaS-tuotteet valtaavat markkinoita ja uusista kiinteistöteknologia-alan startupeista kuullaan tiuhaan tahtiin. Kiinteistöalaa modernisoidaan uusilla ratkaisuilla...