Ilmastonmuutoskeskustelun ylilyönnit

Kansainvälisen ilmastopaneelin syksyllä julkaisema raportti on nostanut ilmastonmuutoksen julkisen keskustelun kärkeen. Kun jokin asia herättää paljon tunteita, keskustelussa tulee myös ylilyöntejä. Näistä viimeisimpiä on Helsingin Sanomien ehdotus asuinhuoneistojen lämpötilojen laskemisesta ja kuumavesipullojen käyttöönotosta Lontoon malliin. Samaa sarjaa ovat heitot henkilöautoilun rajoittamisesta niin, että julkinen valta päättäisi kenellä on oikeus ajaa autolla.

Syksyn aikana on käytetty ehkä eniten palstatilaa keskusteluun siitä, paljonko Suomen metsiä voi jatkossa hakata. Tässä asiassa osa poliitikoista on ehtinyt olla jo eri mieltä itsensä kanssa. Kaikki edellä mainitut aiheet osoittavat, että käydyssä keskustelussa ei ole osattu nostaa esiin parhaita keinoja ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Kun ongelma on globaali, myös ratkaisujen on oltava globaaleja. Suomi on yksi maailman metsäisimpiä maita, jossa metsät kasvavat vielä verrattain hitaasti. Ilmastonmuutoksen torjunnalla on kiire, joten rajalliset resurssit kannattaa käyttää sellaisiin toimenpiteisiin, jotka vaikuttavat nopeasti ja tehokkaasti. Yksi tällaisista on Saharan metsittäminen, jota suomalainen energiayhtiö St1 jo tutkii.

Kiinteistönomistajille- ja käyttäjille on tarjolla sankarin viitta. Tekniikan kehittyminen mahdollistaa sen, että kiinteistöjen energiatehokkuutta voidaan parantaa, ilmastopäästöjä pienentää ja ihmisten sisäolosuhteita parantaa helposti ja luotettavasti. Lisäksi toimenpiteet ovat taloudellisesti niin kannattavia, että matkalla pankkiin, jos ei nyt naurata, niin ainakin hymyilyttää.

Monessa yrityksessä on viime vuosina luovuttu joulukorttien lähettämisestä ja käytetty niihin aiemmin kuluneet rahat jonkun hyvän asian edistämiseen.

Jos yrityksenne haluaa oikeasti torjua ilmastonmuutosta, paras keino siihen on kehitysmaissa asuvien naisten aseman parantaminen. Suosittelenkin ohjaamaan joulukorttirahat tänä vuonna Naisten Pankille.

Kirjoittaja Juho Mäkelä on Ecoreal Oy:n talous- ja rahoitusjohtaja.