Kiinteistötoimiala kaipaa uudistumista – kolme tapaa tuoda liiketoimintasi nykyaikaan

 Kategoria Kaupallinen yhteistyö

Teknologiayritysten määrä on kasvanut viime vuosina nopeasti – myös kiinteistöalalla. SaaS-tuotteet valtaavat markkinoita ja uusista kiinteistöteknologia-alan startupeista kuullaan tiuhaan tahtiin. Kiinteistöalaa modernisoidaan uusilla ratkaisuilla ja käsin operoitavat taulukkolaskentaohjelmat korvautuvat nykyaikaisilla sovelluksilla. Ohessa kolme pointtia, kuinka kiinteistöalan yritys voi digityökalujen avulla parantaa liiketoimintaansa ja pysyä kehityksen vauhdissa mukana!

1: Tiedon yhdistäminen

Tiedon yhdistäminen on yksi keskeisimmistä asioista liiketoiminnan kehittämisessä. Monien eri järjestelmien ja Excel-taulukoiden käyttäminen samaan aikaan hidastaa ja hämmentää työntekoa. Tiedon etsiminen oikeasta paikasta on työlästä ja, jos haluttu tieto sattuukin löytymään, sitä ei ole välttämättä päivitetty tai se saattaa olla virheellinen. Liiketoiminta perustuu aina päätöksiin – joko suuriin tai pieniin. Kiinteistöalan toimijoilla täytyy olla ajan tasalla olevaa ja relevanttia tietoa kiinteistöistä, jotta päätösten tekeminen olisi helpompaa. Kokonaisuuden hahmottaminen on vaikeaa, jos tieto on jakautunut useaan eri paikkaan.

2: Tiedon visualisointi

Tiedon visualisointi helpottaa kiinteistösijoitusten kokonaisvaltaista ymmärtämistä. Kun esimerkiksi päivitetyt vuokratiedot ja vapaiden tilojen sijainnin näkee selkeiden mittareiden avulla, pystyy analysoimaan tietoa paremmin ja pohtimaan kehitystoimia. Visualisoinnilla kiinteistösalkun hallinnointi ja ajankäyttö on tehokkaampaa. Tärkeät tiedot näkee nopeasti yhdellä vilkaisulla sen sijaan, että tietoja etsii laskentataulukoiden numeroviidakosta!

3: Digitaalinen tiimityö

Kiinteistöala on edelleen vahvasti tiedostopohjainen, joten kommunikointi tapahtuu lähinnä sähköpostin ja puhelimen avulla (tai Whatsapin). Kun kommunikointi tapahtuu usean ihmisen kesken, loputtomat sähköpostiviestiketjut liitetiedostoineen eivät juuri tue tehokkuutta ja hyvää ajankäyttöä. Digitaalisen tiimityön mahdollistajana erilaiset online-työkalut parantavat ja helpottavat kommunikointia tiimissä. Tämän takia olemme Assetissa keskittyneet samaan asiaan: tiedon yhdistämisen ja visualisoinnin lisäksi Assetin käyttäjien on mahdollista viestiä tiimiläisilleen samassa sovelluksessa. Tiimityö paranee, kun tietoon pääsee käsiksi sovelluksessa, jossa myös itse viestintä tapahtuu.

Kirjoittaja Hannu Rantanen on Assetin toimitusjohtaja.

Aurinkosähkö on helppo tie vastuullisuuteen
Lehtileikkeet
Recommended Posts

Hae sivustolta: