sunnuntai, 22 toukokuun 2022

Vantaalaisesta kauppakeskuksesta tuli osa kansainvälisen sijoittajajätin rakennemuutosta

Unibail-Rodamco-Westfield kertoi viime viikolla myyneensä Elolle 34 prosentin omistusosuutensa vantaalaisesta kauppakeskus Jumbosta noin 250 miljoonalla eurolla. Kyseessä oli Euroopan suurimman kaupallisiin kiinteistöihin keskittyvän sijoitusyhtiön ainoa...

Valistuksen talosta valitusten taloksi

Rovaniemeltä löytyy loistava esimerkki suomalaisesta virkamiespyörityksestä. Pääosaa siinä näyttelee kaupungin keskustassa sijaitseva Valistustalo. Kiinteistön omistaja LYY-kiinteistöt haluaisi myydä tontin rakennusyhtiölle, jotta ränsistyneen talon tilalle saataisiin...

Velanmaksun vaikeudesta

Maksamme velkaa, tavalla tai toisella. Ruotsalaisten tavat vain eroavat huomattavasti suomalaisista: samaan aikaan kun meillä kauhistellaan yhden vuoden lyhennysvapaita, Ruotsissa pohditaan, pitäisikö asuntolainojen lyhentämisestä...

Kunnon potku asuntorakentamiselle

Kehysriihessä aikaansaatu päätös rahoittaa merkittäviä infrahankkeita antaa paljon kaivatun sysäyksen asuntotuotannon kasvattamiselle. Kaupungit kun haluavat kaavoittavat asuntoja hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrelle. Helsingistä Espooseen kulkevan Raide-Jokerin rahoitus...

Normien höllentämistä täyskiellolla?

Vilkasta keskustelua, närää ja vastalauseita herättänyt Helsingin kaupungin viranomaisten suunnitelma asuntokonversioiden täyskiellosta koko kantakaupungin alueella palautettiin tiistaina uuteen valmisteluun kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksessa.Luojan kiitos. Täyskielto ei...

Voitaisiinko rakennusluvista luopua?

Asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen on käynnistänyt käynnistää maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen valmistelun. Ministeri vastaanotti viime viikolla talousoikeuden professori Ari Ekroosin johdolla tehdyn selvityksen...

Kenelle kellot soivat

Suomen kiinteistösijoitusmarkkinoilla tehtiin tällä viikolla historiaa, kun alalle syntyi uusi pörssiyhtiö: Titanium listautui kasvuyhtiöille suunnitellulle Nasdaq First North Finland -markkinapaikalle.Hoivakiinteistöihin ja asuntoihin sijoittaviin erikoissijoitusrahastoihin...

Kuka nappaa Keskon konttorin kolmannen osan?

AXA IM Real Assetsin hallinnoima rahasto kertoi tiistaina ostavansa Varmalta Keskon entisenä pääkonttorina tunnetun kiinteistön A-osan Helsingin Katajanokalta. Siipi muutetaan asunnoiksi.Rakennuksen B-siipeen tulee Varmalle...

Hotellisektorilla kuhisee

Hotellikiinteistöjen sijoittajakysyntä on kasvanut jyrkästi koko Euroopassa. Tänä vuonna saattaa mennä rikki 20 miljardin euron ennätys eurooppalaisissa kiinteistösijoituksissa.Vahvoja trendejä ovat myös hotelliketjujen ja -yhtiöiden...

Normitalkoot etenevät

Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen antoi normitalkoiden tilannekatsauksen lehdistölle maanantaina 7. maaliskuuta. Ja toden totta: talkoot etenevät.Esimerkiksi ympäristölupien keventämistä pilotoidaan jo tänä keväänä kahdessa...

Kreikka vaikuttaa – mutta miten?

Epävarmuus on myrkkyä sijoittajille. Osakemarkkinoilla hermojen heilahtelu näkyy sekunneissa, mutta eivät kiinteistömarkkinatkaan ole immuuneja epätietoisuudelle. Kiinteistöjenkin kohdalla välittömät vaikutukset näkyivät pörssissä: Kreikan tilanne on aiheuttanut...

Mitä Trump tarkoittaa?

Kukaan ei tiedä. Yhdysvaltain presidentinvaalien yllättävä tulos on kirvoittanut miljoonittain kommentteja, ja useissa toistuu jo niin tutuksi tullut teesi: varmaa on vain epävarmuus.Talouden nobelisti...

Miten kiinteistömarkkinat sopeutuvat muuttuvaan ilmastoon?

Kulunut kesä on ollut sääilmiöiltään hyvin poikkeuksellinen niin meillä kuin globaalistikin. Suomessa otsikoihin ovat nousseet esimeriksi kaupunkitulvat, ennätyshelteet ja niihin liittyvä asumisterveys. Siellä täällä...

Laki muuttuu, muuttuuko mikään?

Normitalkoot etenevät. Jo nyt ympäristöministeriössä valmistellaan viranomaisten vallan vähentämistä kaavoituksissa. Tuoreen lakiluonnoksen mukaan ympäristöministeriö ei enää vahvistaisi maakuntakaavoja eikä kuntien yhteisiä yleiskaavoja. Tavoitteena on nopeuttaa...

Kun sata kiinalaissijoittajaa Lontooseen meni

Kiina valloittaa Euroopan kiinteistömarkkinoita varsin vaikutusvaltaisin keinoin. Tällä viikolla Ison-Britannian MIPIM-kiinteistömessut ovat tuoneet maahan peräti Kiinan presidentti Xi Jinpingin. No, virallisesti presidentti toki on maassa...

Sadan vuoden asuntolaina

Ruotsi kiristää lisää asuntolainojen ehtoja hillitäkseen asuntojen hinnannousua ja kotitalouksien velkaantuneisuutta. Uutta on se, että asuntolainan pituutta rajoitetaan. Aiemmin lainoissa ei ole tarvinnut olla takarajaa...

Kiinalaiset peruuttavat

Sitkeiden huhujen mukaan kiinalaiset jättimäisiä ulkomaisia sijoituksia tehneet eläke- ja sijoitusyhtiöt ovat edelleen visusti valtion hampaissa. Ilmiö nosti päätään jo viime kesänä. Kaksi vuotta sitten...

Älä anna IoT:n viedä koko kättä

Viestintäviraston kyberturvallisuuskeskuksen kartoitus suojaamattomista automaatiolaitteista on karua luettavaa. Joiltain osin kehityssuunta on positiivinen, mutta parannettavaa löytyy erityisesti rakennusautomaatiolaitteiden suojaamisessa.Suojaamattomia rakennusautomaatioon liittyviä laitteita tämän vuoden...

Hotellisektori haavoittui, mutta ei vakavasti

Vuoden alkupuolella oli meneillään varsinainen hotellisijoitusbuumi. Suomessakin muun muassa eläkeyhtiöt Varma, Ilmarinen ja Elo kuin kiinteistösijoitusyhtiö Capman kertoivat lisääntyneistä sijoituksistaan hotellipuolelle.Hotellikiinteistöjen sijoittajakysyntä oli Euroopassa...

On jättiläisen syntymäpäivä

Lemminkäisen sulautuminen YIT:hen tuli voimaan tänään. Molemmat yhtiöt julkistivat tänään myös tilinpäätöksensä. Uusi YIT julkistaa yhdistynyttä yhtiötä koskevaa pro forma -tietoa päättyneeltä ennen 2018...