Kaavoituksen kirous

Tyydyttävän kaavoittamisen sietämätön vaikeus on jälleen puhuttanut kiinteistö- ja rakennusalalla.

VVO: toimitusjohtaja Jani Nieminen kommentoi puolivuotistuloksen julkistuksen yhteydessä, että erityisesti pääkaupunkiseudulla kaavoituksen hitaus on heikentänyt vuokra-asuntojen tuotantoedellytyksiä.

Ilmarisen listaamattomista sijoituksista vastaava johtaja Esko Torsti puolestaan kirjoitti blogissaan, että nopean asuntorakentamisen tulppana on erityisesti kaavoituksen hitaus. Lisäksi hän huomautti, että pääkaupunkiseudulla on runsaasti tyhjää toimistotilaa, jota ei noin vain muutetakaan asunnoiksi: monet ovat odottaneet kaavoituslupaa toimistosta asunnoksi jo vuosien ajan.

YIT:n kaupunkikehityksestä vastaava johtaja Juha Kostiainen kommentoi lehdistötiedotteessa, että olisi tärkeää, että asemakaavat olisivat nykyistä väljempiä, jolloin voitaisiin hakea kuhunkin tilanteeseen ja aikaan paras ratkaisu ilman työlästä kaavamuutosta:

Todellista joustavuutta saataisiin aikaan, jos siirryttäisiin nykyisestä kolmitasoisesta kaavahierarkiasta maakuntakaava-yleiskaava-asemakaava kaksitasoiseen malliin, jossa tehtäisiin työssäkäyntialueelle yleiskaava ja kuntakohtaisesti nykyistä väljemmät asemakaava.

Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä otti Helsingin Sanomien Vieras-kynä-kirjoituksessaan esiin myös valtion roolin. Penttilä ehdottaa, että valtioneuvosto nimeäisi ministeriöiden ja valtionyhtiöiden toimintaa koordinoivan kaupunkipolitiikan toimijan.

Lisäksi Penttilä toivoo, että valtion ja kuntien MAL-sopimuskausi pidennettäisiin eduskuntavaalikaudesta vähintään vuosikymmenen mittaiseksi. Keskeisten kaupunkiseutujen myönteinen kasvu voi jatkua vain valtion ja kaupunkien suoran ja pitkäjänteisen yhteistyön turvin, hän toteaa.

Erittäin hyvä ajatus! Tarvitsemme sekä lyhyemmän kaavoitusprosessin että pitkälle tähtäävän kaavasuunnittelun. Sen ehdoton edellytys on ainakin se, että normitalkoissa ei laiskotella.

Edellinen artikkeliKööpenhamina ei kupli vaan kukoistaa
Seuraava artikkeliDigitalisoimassa kiinteistöalaa