Kuplavaroitus Keski-Euroopassa

Useat kansainvälisen mediat Bloombergista Financial Timesiin ja lukuisiin kiinteistöalan verkkojulkaisuihin ovat siteeranneet yhdysvaltalaisen Fidelityn lausuntoa, jonka mukaan Euroopan kiinteistömarkkinoilla on kaikki kuplan tunnusmerkit.

Fidelity viittaa tutkimukseensa, jonka mukaan prime-kiinteistöjen hinnat Euroopan suurimmissa kaupungeissa kuten, Berliinissä, Pariisissa, Madridissa ja Zürichissä, ovat jo korkeammalla kuin vuoden 2007 huippuaikoina.

Kuplan riskiä ovat Fidelityn mukaan erityisesti ranskalaiset yksityissijoittajat, jotka ovat lähteneet ensikertaisina kiinteistösijoituksiin ymmärtämättä koko sijoitusluokasta riittävästi.

Suotuisan verokohtelun vuoksi ranskalaisiin kiinteistörahastoihin virtasi viime vuonna yli 33 prosenttia enemmän pääomia kuin edeltävänä vuonna, mikä on osaltaan tukenut hintakilpailua prime-kohteissa.

Lisäksi näyttää siltä, että ranskalaiset sijoittajat ovat vaihtaneet huonosti tuottavia korkorahastosijoituksiaan suoraan kiinteistörahastopuolelle, vaikka sen sijoitusluokkien likviditeetti on täysin erilainen.

Mikäli korkotilanteessa tapahtuu muutoksia, edessä voi olla samankaltainen tilanne kuin Isossa-Britanniassa Brexit-äänestyksen vuoksi: kiinteistörahastoissa syntyi joukkopakoilmiö, jonka vuoksi monet rahastot joutuivat väliaikaisesti sulkeutumaan lunastuksilta.

Fidelityn mukaan suuri joukko epälikvidiin kiinteistösektoriin tottumattomia sijoittajia voi joutua vaikeuksiin markkinakäänteen tapauksessa eli silloin, kun korkosijoitusten suosio alkaa uudelleen nostaa päätään.