Onko seuraavaksi Cityconin vuoro?
Cityconin israelilaisen pääomistajan Gazit-Globen omistusosuus yhtiöstä lähenee 50 prosentin rajaa.
Viime vuoden lopussa Gazit-Globe omisti 44,6 prosenttia Cityconin osakkeista, huhtikuun lopussa osuus oli 46,06 prosenttia...
Kiinalaiset peruuttavat
Sitkeiden huhujen mukaan kiinalaiset jättimäisiä ulkomaisia sijoituksia tehneet eläke- ja sijoitusyhtiöt ovat edelleen visusti valtion hampaissa. Ilmiö nosti päätään jo viime kesänä.
Kaksi vuotta sitten...
Pörssiyhtiöiden ympärillä kuhisee
Pangea Research Partners ennakoi alkuvuoden markkinakatsauksessaan, että yrityskaupat lisääntyvät Pohjoismaiden kiinteistösijoitusmarkkinoilla – eritoten listattujen yhtiöiden keskuudessa.
Pohjoismaiden kiinteistömarkkinoilla on listattuja yhtiöitä nyt enemmän kuin koskaan...
On jättiläisen syntymäpäivä
Lemminkäisen sulautuminen YIT:hen tuli voimaan tänään. Molemmat yhtiöt julkistivat tänään myös tilinpäätöksensä. Uusi YIT julkistaa yhdistynyttä yhtiötä koskevaa pro forma -tietoa päättyneeltä ennen 2018...
Nordean pääkonttori ei tarvitse konttoria
Kauan kaivattu ja spekuloitu päätös Nordean pääkonttorin sijainnista saatiin viimein. Pääkonttori muuttaa Ruotsista Suomeen syksyllä ensi vuonna. Paitsi että konkreettisesti pääkonttori ei kauheasti muuta,...
Järjen ääni konversioperiaatteisiin
Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee tänään uudelleen periaatteita käyttötarkoituksen muutoksille toimitiloista asumiseen kantakaupungin alueella. Edellinen esitys, jossa konversiot olisi kielletty kokonaan tietyillä alueilla, riitautti lautakunnan viime...
Miten kiinteistömarkkinat sopeutuvat muuttuvaan ilmastoon?
Kulunut kesä on ollut sääilmiöiltään hyvin poikkeuksellinen niin meillä kuin globaalistikin. Suomessa otsikoihin ovat nousseet esimeriksi kaupunkitulvat, ennätyshelteet ja niihin liittyvä asumisterveys. Siellä täällä...
Kuinka suora on suora?
On tärkeä tietää, mitä sanat tarkoittavat. Siksi kunkin alan erikoissanastoissa on yleensä määritelty tarkkaan, mitä mikäkin termi tarkoittaa. Divestointi. Käyttöaste. Tuottovaatimus.
Rakli ja Sanastokeskus...
Ostaako Blackstone osan Logicorista takaisin?
Amerikkalainen varainhoitojätti Blackstone vahvisti viime kesäkuussa myyvänsä Euroopan logistiikkakiinteistöihin keskittyvän yhtiönsä Logicorin. Myynti- ja listautumishuhuja oli liikkunut jo pitkän aikaa.
Ostajaksi paljastui Kiinan valtiollinen eläkerahasto...
Kojamosta uusi väylä Suomen asuntomarkkinoille
Suomen kiinteistömarkkinat kansainvälistyvät ennennäkemättömällä vauhdilla. Viime vuosi oli historiallinen, kun kansainvälisistä sijoittajista tuli markkinoiden suurin toimijaryhmä.
KTI:n mukaan ulkomaisten kiinteistösijoittajien omistusten määrä lisääntyi vuoden 2017...
Normien höllentämistä täyskiellolla?
Vilkasta keskustelua, närää ja vastalauseita herättänyt Helsingin kaupungin viranomaisten suunnitelma asuntokonversioiden täyskiellosta koko kantakaupungin alueella palautettiin tiistaina uuteen valmisteluun kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksessa.Luojan kiitos. Täyskielto ei...
Velanmaksun vaikeudesta
Maksamme velkaa, tavalla tai toisella. Ruotsalaisten tavat vain eroavat huomattavasti suomalaisista: samaan aikaan kun meillä kauhistellaan yhden vuoden lyhennysvapaita, Ruotsissa pohditaan, pitäisikö asuntolainojen lyhentämisestä...
Stockmannista tuli kiinteistöyhtiö
Stockmann ja S-ryhmä ovat sopineet Stockmann Herkun Suomen liiketoiminnan myymisestä S-ryhmän osuuskaupoille.Stockmann Herkun kuusi myymälää siirtyvät HOK-Elannolle, Turun Osuuskaupalle ja Pirkanmaan Osuuskaupalle. Herkun ketjutoiminnot...
Miksi sovitaan vain aikeista?
Pääkaupunkiseudun MAL-aiesopimuksen neuvottelut puhuttavat jälleen. Menettelyn avulla on tarkoitus tiivistää kuntien ja valtion yhteistyötä seudullisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Yksi tärkeiimistä on asuntorakentaminen.Hyvästä yrityksestä huolimatta tavoitteista...
Valistuksen talosta valitusten taloksi
Rovaniemeltä löytyy loistava esimerkki suomalaisesta virkamiespyörityksestä. Pääosaa siinä näyttelee kaupungin keskustassa sijaitseva Valistustalo.
Kiinteistön omistaja LYY-kiinteistöt haluaisi myydä tontin rakennusyhtiölle, jotta ränsistyneen talon tilalle saataisiin...
Kuka nappaa Keskon konttorin kolmannen osan?
AXA IM Real Assetsin hallinnoima rahasto kertoi tiistaina ostavansa Varmalta Keskon entisenä pääkonttorina tunnetun kiinteistön A-osan Helsingin Katajanokalta. Siipi muutetaan asunnoiksi.Rakennuksen B-siipeen tulee Varmalle...
Kuplavaroitus Keski-Euroopassa
Useat kansainvälisen mediat Bloombergista Financial Timesiin ja lukuisiin kiinteistöalan verkkojulkaisuihin ovat siteeranneet yhdysvaltalaisen Fidelityn lausuntoa, jonka mukaan Euroopan kiinteistömarkkinoilla on kaikki kuplan tunnusmerkit.Fidelity viittaa...
Talot suojaavat meitä
Uusiin asuntoihin rakennettavien väestönsuojien tarpeellisuutta on uskallettu pohtia jo useampaan otteeseen. Toivottavasti uusi hallitus tekee saman. Rakentamisen kustannusten nousua voisi hillitä edes sillä, että...
Kenelle kellot soivat
Suomen kiinteistösijoitusmarkkinoilla tehtiin tällä viikolla historiaa, kun alalle syntyi uusi pörssiyhtiö: Titanium listautui kasvuyhtiöille suunnitellulle Nasdaq First North Finland -markkinapaikalle.Hoivakiinteistöihin ja asuntoihin sijoittaviin erikoissijoitusrahastoihin...
Hotellisektorilla kuhisee
Hotellikiinteistöjen sijoittajakysyntä on kasvanut jyrkästi koko Euroopassa. Tänä vuonna saattaa mennä rikki 20 miljardin euron ennätys eurooppalaisissa kiinteistösijoituksissa.Vahvoja trendejä ovat myös hotelliketjujen ja -yhtiöiden...