keskiviikko, 10 syyskuun 2025

Toimistohotellit ja coworking-tilat ravistelevat toimistomarkkinoita

Joustavien työtilojen kasvava tarve alkaa näkyä myös kiinteistösijoittajien salkuissa. Monet perinteisiä toimistotiloja tarjoavat instituutiot ja yritykset haluavat tarjota asiakkailleen myös joustavia ja väliaikaisia vaihtoehtoja....

Kiinteistömarkkinoilla uskotaan vahvan kasvun jatkuvan

Alkanutta vuotta arvioidaan kotimaan kiinteistösijoitusmarkkinoilla edelleen vahvan kasvun vuodeksi. Yhä hanakammin kohteita haetaan myös ulkomailta, mutta vastaavasti varsinkin pääkaupunkiseudun markkinat kiinnostavat entistä enemmän ulkomaisia...

Kilpailu prime-toimistoista kovenee

Useiden Euroopan kaupunkien kaupallisissa ydinkeskustoissa alkaa olla pulaa prime-tason toimistoista niin käyttäjien kuin sijoittajienkin keskuudessa. Tämä nostaa sekä hintoja että vuokratasoja. Savillsin mukaan esimerkiksi...

Ravintolapalvelut lisäävät kauppakeskusten myyntiä – mutta kuinka kauan?

Kauppakeskusten ravintolapalveluita käyttävät asiakkaat käyttävät keskimäärin enemmän rahaa muihin ostoksiin kuin muut asiakkaat. Ravintolatilan osuus kauppakeskusten pinta-alasta on nousussa ympäri maailman ja lähestyy Aasiassa...

CBRE: Ulkomaisten sijoittajien silmissä Suomi, Norja ja Tanska ohittaneet Ruotsin

CBRE:n Nordic Investment MarketViewin tilastojen mukaan Pohjoismaiden suurten kiinteistöjen kauppojen yhteissumma oli vuoden 2017 kolmannella vuosineljänneksellä noin 9,5 miljardia euroa. Tämä on lähes 31 prosenttia...

JLL: Prime-logistiikkakiinteistöjen arvot nousseet yli 20 prosenttia vuodessa

JLL:n mukaan verkkokaupan pakettilähetysten yleistyminen on auttanut kääntämään lähes kymmenen vuotta madelleet logistiikkakiinteistöjen markkinat nousuun. Myös logistiikkakiinteistöjen tuottovaatimukset ovat kääntyneet selvään laskuun ja ovat...

Logistiikka voi olla ensi vuoden johtotähti

Tällä viikolla julkaistu raportti Emerging Trends in Real Estate Europe 2018 paljastaa, että alan eurooppalaiset toimijat suhtautuvat ensi vuoteen positiivisella, joskin hieman varovaisella mielellä....

Asiantuntijat varoittavat: Tuottovaateet eivät kestävällä tasolla Ruotsissa

Kiinteistötalouden emeritusprofessori Stellan Lundström ja tekniikan tohtori Bo Nordlund varoittavat Fastighetsnytt-lehden mielipidekirjoituksessaan Ruotsin kaupallisten kiinteistöjen riskeistä. – Ruotsin keskuspankki julkaisi 2011 raportin Ruotsin asuntomarkkinoiden riskeistä....

Pohjoismaiden kiinteistösijoitusmarkkinoille hieman hiljenevää

Pohjoismaiden kiinteistösijoitusmarkkinoiden transaktiovolyymi noussee tänä vuonna jälleen uuteen ennätykseen, mutta ensi vuonna suunta on toinen. Vaikka kaupankäynti hieman hiljeneekin, pysyy se yhä korkealla tasolla,...

Kauppakeskusbarometri: Pienemmillä kauppakeskuksilla haasteita

Tuoreen Kauppakeskusbarometrin mukaan kauppakeskusten lähitulevaisuuden näkymät ovat positiivisia, kun piristynyt taloustilanne ja kuluttajien vahva luottamus siivittävät myynnin ja kävijämäärien kasvua. Yli 80 prosenttia kauppakeskusammattilaisista arvioi,...

Kuntaliitto kehottaa miettimään kiinteistöjen yhtiöittämistä

Kuntaliiton yhteysjohtaja Lauri Lamminmäen mukaan sote-uudistuksen valmistelun sekavuus on luonut maahamme täysin uudet markkinat, joilla suuret sote-yhtiöt haalivat kuntien kiinteistöjä itselleen. Lamminmäen mukaan kiinteistöjen ostamisella...

Kiinteistösijoittaminen ja muita lukusuosituksia Trumpista Spinozaan

KTI Kiinteistötieto on julkaissut uuden suomenkielisen perusteoksen nimeltä Kiinteistösijoittaminen, joka yhdistää kiinteistötalouden teoriaa ja ajankohtaisia käytännön esimerkkejä. Tuhti tietopaketti kokoaa yksiin kansiin kiinteistösijoittamisen markkinat,...

ARA varoittaa tehostetun palveluasumisen ylitarjonnasta

ARA on julkaissut ensimmäistä kertaa erityisryhmien asuntomarkkinakatsauksen. Katsauksessa käsitellään ikääntyneiden, kehitysvammaisten ja mielenterveyskuntoutujien asumista. ARA huomauttaa katsauksessaan, että Suomessa toimivien hoivakiinteistörahastojen voimakas kasvu erityisryhmien asuntomarkkinoilla...

Tampereen toimistomarkkinoilla vedetään henkeä

Toimistotilojen vajaakäyttö on noussut Tampereella ennätyskorkeaksi ja hipoo Catellan mukaan jo 15 prosenttia. Tilastoja heikentää kuitenkin lähinnä yksi yksittäinen kohde, lyhyen ajan sisällä tyhjäksi...

Moderni kauppakeskus ei tyydytä vain asiakkaiden tarpeita vaan myös haluja

Koko kaupan ala on murroksessa ja taistelee muun muassa verkkokaupan luomaa kilpailua vastaan. Kauppakeskustenkin on menestyäkseen oltava asiakkaitaan edellä ja osata tarjota heille paitsi...

Kansainväliset kiinteistösijoitukset Pohjoismaihin kasvoivat 23 prosenttia alkuvuonna

Savillsin tekemän tutkimuksen mukaan Pohjoismaiden kiinteistömarkkinoille tehtiin kansainvälisiä sijoituksia yhteensä 5,5, miljardin euron edessä tammi-kesäkuussa. Määrä on 23 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Kaikkiaan markkinoiden volyymi...

Christies & Co: Pohjoismaat houkuttelevat nyt kansainvälisiä hotellioperaattoreita ja -sijoittajia

Hotelli- ja ravintola-alan konsultointiyritys Christie & Co on julkistanut katsauksen, jonka mukaan Pohjoismaat näyttäytyvät nyt erityisen houkuttelevilta kansainvälisten hotellioperaattoreiden keskuudessa. Pääsyitä on kaksi: talouskasvu on...

Lohkoketjuteknologialla lisää likviditeettiä

Digitaalisen valuutan bitcoinin tunnetuksi tekemää lohkoketjuteknologiaa käyttävät jo monet pankit, keskuspankit, yliopistot, poliittiset elimet ja teknologiayhtiöt. Lohkoketjujen uskotaan mullistavan perusteellisesti myös kiinteistöalaa. Ruotsissa kehitys...

Realprojekti: Pk-seudun kauppakeskusneliöiden kasvu ei vielä huippuvuosien tasoa

Realprojekti on tehnyt katsauksen pääkaupunkiseudun kauppakeskuksiin vuodessa 1990 lähtien. Yhtiön keräämien tietojen mukaan 1990 lähtien uusia kauppakeskusneliötä on avattu yhteensä vähintään 100 000 neliömetriä viiden...

Toimitilabarometri: Toimistojen vuokrausasteessa selkeä käänne näköpiirissä

Piristynyt taloustilanne näkyy toimistovuokramarkkinoilla niin markkinavolyymeissä, vuokratasoissa kuin toimijoiden odotuksissakin. KTI:n vuokratietokannassa uusia toimistovuokrasopimuksia alkoi lukumääräisesti enemmän kuin kertaakaan viimeisen vuosikymmenen aikana. Piristynyttä tilakysyntää indikoivat...

KIRJAUTUMINEN