tiistai, 9 syyskuun 2025

Newsec: Julkiset kiinteistöt nousevat suosituimpien sektoreiden joukkoon Pohjoismaissa

Newsec ennustaa keskiviikkona julkaisemassaan pohjoismaisessa markkinakatsauksessa, että niin sanotut julkiset kiinteistöt nousevat Pohjoismaiden kiinteistösijoitusmarkkinoilla kolmen suosituimman kiinteistöluokan joukkoon tänä vuonna. Julkisilla kiinteistöillä tarkoitetaan kohteita, jossa...

Colliers: Hotellioperaattorit voisivat saada coworking-tiloilla jopa 20 prosenttia lisää liikevaihtoa

Colliers Internationalin mukaan hotellioperaattoreiden kannattaisi hyödyntää vahvasti yleistyviä etätyön ja coworking-tilojen trendejä. Colliers arvioi, että operaattorit voisivat kasvattaa liikevaihtoaan joissain tapauksessa jopa 20 prosenttia, jos...

Catella: Prime-toimistoalueiden tuottovaatimukset kääntyivät nousuun pääkaupunkiseudulla

Catellan keskiviikkona julkaiseman markkinakatsauksen mukaan Helsingin ydinkeskustan prime-tuottovaatimukset kääntyi keväällä nousuun pitkän laskun jälkeen. Ydinkeskustan toimistokiinteistöjen tuottovaatimus nousi 0,2 prosenttiyksikköä ja oli vuoden puolivälissä 3,5...

Pangea: Sijoittajien investointihalukkuus Pohjoismaiden kiinteistömarkkinoille kasvanut huimasti viime keväästä

Pangea Property Partners on kartoittanut jälleen kansainvälisten kiinteistösijoittajien halukkuutta investoida Pohjoismaiden kiinteistömarkkinoille. Elokuun lopulla tehdyssä kyselytutkimuksessa peräti 74 prosenttia vastaajista kertoi olevansa valmis sijoittamaan Pohjoismaiden...

Hypon ennuste: BKT tänä vuonna – 7 %, ensi vuonna + 4 %

Koronaepidemian vuoksi Hypo ennustaa bruttokansantuotteen laskevan tänä vuonna 7 prosenttia mutta nousevan ensi vuonna jo 4 prosenttia. Yllättävä on Hypon huomio siitä, että korona...

Kiinteistöalan asiantuntijat: Kansainväliset sijoittajat uskovat Pohjoismaihin

Kansainväliset sijoittajat ovat yhä kiinnostuneempia pohjoismaisista toimitilamarkkinoista koronapandemian jäljiltä. Näin ainakin ajattelevat Newswecsin webinaariin Boom or bust? The impact of Covid 19 on the...

Cityconin toukokuu parempi kuin vuosi sitten

Koronapandemia ei tunnu vaikuttaneen Cityconin tilanteeseen, sillä se näyttää tekevän toukokuussa paremman tuloksen kuin vuosi sitten. Yhtiö on saanut maksusuorituksina vuokralaisiltaan ja/tai jaksottanut valtion...

KPMG: Suomalaiset kiinteistölainoittajat arvelevat pandemian heijastuvan toimistokysynnän määrään

KPMG:n vuosittainen kansainvälinen Property Lending Barometer 2020 -tutkimus keskittyi tänä vuonna koronaviruskriisin vaikutuksiin kiinteistölainoitukseen. Kysely toteutettiin haastattelemalla merkittävimpien eurooppalaisten pankkien kiinteistölainoitusyksiköitä toukokuun 2020 aikana. Suomesta...

Varman Ilkka Tomperi: En usko, että toimistotilan tarve merkittävästi vähenee

Koronakriisin myötä valtaosa toimistotyötä tekevistä suomalaisista on totuttautunut etätöihin. On todennäköistä, että kriisin jälkeen etätyön tekeminen on yrityksissä huomattavasti yleisempää kuin aikaisemmin. Vähentääkö se toimistoneliöiden tarvetta? Varman...

Helsingin elinkeinojohtaja uskoo, että osa seudun hotellihankkeista haudataan

Helsingissä vallitsi ennen koronakriisiä kaikkien aikojen hotellibuumi. Pääkaupunkiseudulle oli suunnitteilla tuhansia uusia hotellihuoneita lähivuosina. Helsingin kaupungin elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva uskoo, että koronakriisin takia kaikki Helsingin...

Pangea: Monet uskovat Pohjoismaiden kiinteistömarkkinoiden normalisoituvan kesän jälkeen

Pangea Property Partners on toteuttanut kyselyn, johon vastasi noin 200 Pohjoismaiden kiinteistömarkkinoilla toimivaa kiinteistösijoittajaa. Kyselyn mukaan tunnelmat ovat verrattain toiveikkaat. Lähes puolet vastanneista uskoi, että Pohjoismaiden...

Kriisi näkyy hidastumisena myös toimitilojen vuokramarkkinoilla

Koronakriisin aiheuttama yleinen epävarmuus sekä liikkumisen rajoitukset näkyvät myös toimitilojen vuokrausmarkkinoilla. Vaikutukset eivät kuitenkaan ole dramaattisia. Kiinteistö-uutisten saamien kommenttien mukaan suuremmat pääkonttorihankkeet etenevät niin hyvin kuin...

Paniikkia ei ole, mutta kiinteistökauppa on hiljentynyt mm. liikkumisrajoitusten takia

Suomen kiinteistösijoitusmarkkinoilla toimivien neuvonantajien mukaan kiinteistökauppa on hiljentynyt huomattavasti viime viikkoina. Sijoittajakunnassa ei kuitenkaan näy minkäänlaista paniikkia, ja sijoittajakiinnostus kiinteistöjä kohtaan ei ole kadonnut minnekään. –Prosessit...

OP Kiinteistösijoituksen Mäkiaho: Kohteiden arvostukset voivat heilahdella lyhytaikaisesti

OP Kiinteistösijoituksen johtaja Markku Mäkiaho kirjoittaa blogissaan, että on selvää, että kiinteistö- ja asuntokaupan käynnissä tulee koronakriisin myötä seisahdus. –Ostajat ja myyjät eivät kohtaa samalla...

Newsec: Vuokrauksessa isoimmat projektit jatkavat normaalisti eteenpäin

Newsecin mukaan koronakriisin alkushokin tasaantuessa on käynyt selväksi, että sijoittajien kiinnostus kiinteistömarkkinoihin jatkuu edelleen. Kaikki aikaisemmat kiinteistösijoitusmarkkinoiden ajurit ovat vahvistuneet; korot pysyvät matalalla ja osakkeiden...

Citycon heikentää tulevaisuuden näkymiään

Citycon Oyj arvioi tuoreessa pörssitiedotteessaan, että sen näkymät vuodelle 2020 ovat heikentyneet. Koska koronaepidemian kestosta tai sen vaikutuksista ei ole varmuutta, ei Citycon pysty...

Varman Tomperi: Listaamattomien kiinteistösijoitusten painoarvo noussut salkuissa

Pörssikurssit ovat laskeneet koronatilanteen takia helpostikin 20 - 30 prosenttia, ja sama koskee luonnollisesti myös noteerattuja kiinteistösijoitusyhtiöitä. – Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että aika monella...

Turussa liikekiinteistöjen kokonaistuotto jäi viime vuonna negatiiviseksi

Turun seudun kiinteistökauppavolyymi ylsi ennätykselliseen 380 miljoonaan euroon vuonna 2019, kertoo Turun seudun kiinteistömarkkinat -katsaus. Laadukkaiden kiinteistöjen tuottovaatimukset kuitenkin laskivat viime vuoden aikana keskeisillä osamarkkinoilla. Turun...

Newsec: Pohjoismaiden ja Baltian 30 suurimman eläkerahaston kiinteistöallokaatio keskimäärin 11 prosenttia

Newsecin uusimman arvion mukaan vuodesta 2021 tulee seuraavan viisivuotiskauden ja mahdollisesti koko vuosikymmenen vilkkain kiinteistökauppavuosi Pohjoismaiden tasolla. Newsec ennustaa, että kauppojen volyymi Pohjoismaissa on noin...

Vuokrasopimusten pituudet lyhentyneet merkittävästi logistiikkakiinteistöissä

Newsec kertoo kevään markkinakatsauksessaan, että ulkoistetun logistiikan toimijat eli niin sanotut  3PL-toimijat eivät uskalla  omien, usein lyhyiden asiakassopimustensa takia sitoutua pitkiin vuokrasopimuksiin. Tämän takia logistiikkatiloissa...

KIRJAUTUMINEN