keskiviikko, 10 syyskuun 2025

Tutkimus: Kiinteistöjen kuumentunut kysyntä voi johtaa allokaatiovirheisiin

Union Investmentsin toteuttaman kyselytutkimuksen mukaan yli puolet eurooppalaisista kiinteistösijoittajista on huolissaan, etteivät he pääse tuottotavoitteisiinsa seuraavan kolmen vuoden aikana. Kyselyyn vastasi 161 ammattilaista Saksasta,...

Asuntosijoittaminen kannattaa yhä

Talouden heilahtelut eivät ole vaikuttaneet asuntosijoittamisen kannattavuuteen, ja asuntojen kysyntä on kasvanut tasaisesti kasvukeskuksissa, selviää Suomen Vuokranantajien teettämästä tutkimuksesta. Yksityinen asuntosijoittaja saa vuokraustoiminnasta edelleen...

Danske Bank: rakennusinvestoinnit nousevat brexitistä huolimatta

Ison-Britannian ero EU:sta muuttaa myös Suomen suhdannekuvan synkemmäksi, arvioidaan Danske Bankin tuoreessa suhdanneskenaariossa Brexit – takatalvi talouteen. Danske Banke arvioi mm. Suomen rakennusinvestointien nousevan edelleen,...

Helsingin seudusta hioutui hotellioperaattorien luvattu maa

Investoinnit Pohjoismaiden hotellikiinteistömarkkinoille kasvoivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä peräti 60 prosenttia edellisvuoteen verrattuna ja olivat 221 miljoonaa euroa. Kaikissa pohjoismaisissa pääkaupungeissa on meneillään paljon uutta...

JLL lanseerasi uuden toimitusketjuindeksin kuvaamaan logistiikkatilojen kysyntää

JLL:n uusi toimitusketjujen aktiivisuusindeksi kuvaa eurooppalaisten yritysten logistiikkatilojen tarvetta lyhyellä tähtäimellä. Indeksiä varten on koottu dataa toimitusketjujen aktiivisuudesta ja logistiikkakiinteistöjen käytöstä 15 vuoden ajalta. Indeksin...

”Sijoita alueisiin, jotka muutetaan asuinkäyttöön 5–10 vuoden kuluttua”

Aberdeen Asset Management pitää kaikkien pohjoismaisten pääkaupunkien asuntomarkkinoita ykkösluokan sijoituskohteina. Kaikissa niistä on vahva kaupungistumiskehitys ja sen vuoksi koko ajan kasvava kysyntä ja samalla...

RT: Asuntotuotanto ennätysvauhdissa, sijoittajien kannalta kyllästymispiste lähestyy

Rakennusteollisuus RT:n kesäkuisen asuntotuotantokyselyn mukaan asuntorakentamisen kasvu jatkuu tänä vuonna. Kyselyyn vastanneet yritykset nostivat tammikuuhun nähden selvästi arvioitaan tämän vuoden aloitusmääristä. RT:n asuntotuottajat arvioivat aloittavansa...

Forecon: Rakentaminen kasvaa yli viisi prosenttia tänä vuonna

Rakentamisen kasvuodotus on tuoreessa rakennusalan markkinainformaatiota tuottavan Foreconin ennusteessa vain vahvistunut. Foreconin mukaan rakentaminen kasvaa tänä vuonna selvästi bruttokansantuotetta nopeammin, yli viisi prosenttia, ja vauhdittaa...

Maakuntakatsauksessa Lahti, Jyväskylä ja Oulu

Niin Lahdessa, Jyväskylässä kuin Oulussakin toimisto- ja liiketilamarkkinat vetävät suhteellisen hyvin. Ainoa isonpuoleinen ongelma Lahdessa ja Jyväskylässä on vanhan toimistotilan kohtalo keskustassa. Oulussa puolestaan...

Toimistojen ylitarjonta pahenee: Kiinteistönomistaja saa pakit pikkuasiastakin

Pääkaupunkiseudulla on jo nyt noin miljoona neliötä tyhjää toimistotilaa vapaana ja lisäksi pääkaupunkiseudulle on rakenteilla 90 000 neliötä uutta tilaa. Mutta ei siinä vielä...

Hypo: Asuntokaupan näkymät nyt valoisammat kuin vuosikausiin

Kevät on aina asuntokaupan ruuhka-aikaa, mutta nyt kehitys ja näkymät ovat Suomen Hypoteekkiyhdistys Hypon mukaan valoisammat kuin vuosikausiin. Asuntokauppa käy pääkaupunkiseudulla jo lähes normaalilla tasolla...

Toimituksen blogi: Hotellisektori haavoittui, mutta ei vakavasti

Vuoden alkupuolella oli meneillään varsinainen hotellisijoitusbuumi. Suomessakin muun muassa eläkeyhtiöt Varma, Ilmarinen ja Elo kuin kiinteistösijoitusyhtiö Capman kertoivat lisääntyneistä sijoituksistaan hotellipuolelle. Hotellikiinteistöjen sijoittajakysyntä oli Euroopassa...

Datscha: Laadukkaiden kohteiden puute saattaa muodostua pullonkaulaksi

Datschan kokoamien tietojen mukaan Suomen kiinteistökauppamarkkinoiden transaktiovolyymi oli ensimmäisellä kvartaalilla 1,9 miljardia euroa. Datschan transaktioseurannassa ovat mukana kaikki yli neljän miljoonan euron suorat ja...

Tarmo Pipatti, RT: Raidehankkeet ovat oikeasti asuntorakentamista

Hallituksen kehysriihessä päättämät tie- ja raidehankkeet ovat saaneet rakennusalalta laajalti kiitosta. – Raidehankkeet ovat oikeasti asuntorakentamista ja asumiskysymyksen ratkaisu on vastaus kaikkiin suurimpiin talouden ongelmiin....

Eläkevakuutusyhtiöt kiinteistösijoittajina: Lisää kansainvälistä hajautusta, huolta tuottovaateista

Suomalaiset työeläkevakuutusyhtiöt suosivat yhä enemmän klubimaista sijoitustoimintaa. Useimmat haluavat kasvattaa kiinteistöallokaatiotaan ja kaikki aikovat lisätä kiinteistösalkkunsa kansainvälistä hajauttamista. Suhteellisesti suurin kiinteistöallokaatio on Eteralla ja...

Venäjän kiinteistömarkkinat nousemassa pohjilta

JLL:n tilastojen mukaan Venäjän kiinteistömarkkinoille sijoitettiin tammi-maaliskuussa noin 900 miljoonaa euroa, mikä on lähes kaksi kertaa niin paljon kuin vuotta aiemmin. JLL pitää tätä...

JLL: Suomen vuokramarkkinoiden käytännöt eurooppalaistuneet

Suomen kiinteistömarkkinoiden kansainvälistyessä kotimaiset kiinteistöomistajat ovat alkaneet omaksua globaalien kiinteistömarkkinoiden käytäntöjä. Yksi niistä on erilaisten insentiivien lisääntyminen vuokrasopimuksia tehtäessä. – Kehittyneemmillä kiinteistömarkkinoilla on jo pitkään...

EY julkaisi Puolan kiinteistömarkkinoiden sijoitusoppaan

Kiinteistömarkkinoiden transaktiovolyymi nousi viime vuonna Puolassa yli neljään miljardiin euroon. Koska Puola vetää puoleensa yhä enemmän kansainvälisiä kiinteistösijoittajia, EY on julkaissut maan kiinteistömarkkinoita luotaavan...

C&W ennustaa jopa 10 prosentin volyymin kasvuja Eurooppaan tänä vuonna

Cushman & Wakefield ennustaa globaalin kiinteistökaupan volyymin kasvavan tänä vuonna neljä prosenttia uuteen ennätykseen. Eurooppaan C&W ennakoi globaalia keskiarvoa vauhdikkaampaa kasvua, jopa 5- 10 prosenttia....

KTI: Suomen kiinteistömarkkinat houkuttelevat edelleen kotimaisia ja ulkomaisia sijoittajia

Suomen kiinteistösijoitusmarkkinoiden koko kasvoi viime vuonna noin 4,5 miljardilla eurolla 54,5 miljardiin euroon. Viime vuoden transaktiovolyymi nousi 5,5 miljardini euroon, mikä on toiseksi korkein...

KIRJAUTUMINEN