maanantai, 8 syyskuun 2025

Valtuusto hyväksyi Hernesaaren kaavan – työpaikka- ja palvelukerrosalaa on noin 139 000 kerrosneliötä

Vuosikymmeniä telakka- ja satamakäytössä ollut Helsingin Hernesaari kaavoitetaan uuteen käyttöön. Kaupungin tavoitteena on, että alueesta kehittyy vetovoimainen asuinalue sekä matkailu- ja vapaa-ajan palveluiden merellinen keskittymä. Helsingin...

Espoon pohjois- ja keskiosien kaava mahdollistaa alueelle 11 000 uutta työpaikkaa

Kaupunkisuunnittelulautakunta on hyväksynyt Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavaehdotuksen asettamisen nähtäville. Kaava mahdollistaa 11 000 uutta työpaikkaa vuoteen 2050 mennessä. Työpaikat sijoittuvat kaavaehdotuksessa pääosin elinkeinoelämän alueille pääliikenneväylien...

Yrjö Laakkosen majoitus- ja kokousmatkailuhanke etenee Savonlinnassa

Maanomistaja, liikemies Yrjö Laakkonen, suunnittelee Savonlinnan Oravin Puistoniemeen kansainvälisesti korkeatasoisen majoitus- ja kokousmatkailun rakentamista. Alueelle on suunnitteilla rakentaa päärakennus ja erillisiä huviloita. Rakennusoikeutta on 3 500...

Hernesaaren uudessa kaavassa liiketilaa 139 000 kerrosneliötä

Helsingin Hernesaareen suunnitellaan uutta liiketilaa 139 000 ja uutta asuntokerrosalaa 316 000 kerrosneliömetriä. Kaavamuutos oli esillä Helsingin kaupunginvaltuustossa 25. 3. Yhteensä alueen kerrosala on...

Puotilan ostari säilyy kaupallisena keskuksena

Helsingin Puotilan ostarin nykyiset rakennukset on tarkoitus purkaa. Niiden tilalle rakennetaan uusi liikekeskus ja myös asuntoja. Rakennusoikeutta tulee yhteensä 10 650 kerrosneliömetriä, josta vähintään...

Solwers kehittää kiertotalouden hybridikorttelin Itä-Pasilaan

Helsingin kaupunginhallitus on päättänyt varata kokouksessaan 23. 3. Solwers Oyj:lle tontin Itä-Pasilasta kiertotalouden periaatteiden mukaisen asuin- ja toimitilahankkeen suunnittelua varten. Kiertotalouden periaatteita ovat mm. uusiutuvuus,...

Oulu järjestää konseptikilpailun hyvinvointi- ja terveysalan osaamis- ja palvelukeskittymän toteuttamiseksi

Oulun järjestää Peltolan alueesta ideakilpailun, jonka tarkoituksena on etsiä alueelle paras idea tai konsepti hyvinvointi- ja terveysalan osaamis- ja palvelukeskittymän toteuttamiseksi. Peltola on kaupunginosa Kontinkankaan...

Tampere järjestää Hakametsän tulevasta Sport Campuksesta konsepti- ja toteutuskilpailun

Tampereen Hakametsän alueelle suunnitellaan uudenlainen liikunnan ja urheilun keskittymä. Hakametsän kehittämisen lähtökohta on Tampereen kannen uuden areenan valmistuminen kaudelle 2021–2022, jolloin Tappara ja Ilves siirtyvät...

Kirkkonummen datakeskushanke etenee – kaavoitus käyntiin

Kirkkonummelle suunniteltu Fortum Oyj:n ja EKE Oy:n suuri datakeskushanke etenee. EKE omistaa Kirkkonummen 120 hehtaarin maa-alueen, jolle hanketta valmistellaan. Datakeskus rakennettaisiin asteittain ja olisi lopullisessa...

Kuopion Savilahden tontinluovutuskilpailu käynnistyi – toimitilaneliötä 15 000–25 000

Kuopion kaupunki kutsuu rakennuttajia osallistumaan yhden Suomen kärkihankkeen toteuttamiseen avaamalla laajan tontinluovutuskilpailun 1. vaiheen ajalle 30.1.–11.5.2020. Kilpailu on kaksivaiheinen ilmoittautumis- ja neuvottelumenettely, joka tähtää kumppanuuskaavoitukseen...

Senaatti-kiinteistöt aloittaa Jokioisten kartanon ja sen maa-alueiden myynnin valmistelun

Jokioisten kartanon, sen alueella olevat rakennukset ja 186 hehtaarin maa-alueet omistavalle Senaatti-kiinteistöille myönnettiin myyntilupa eduskunnan vuoden 2019 viimeisen lisätalousarvioselvityksen yhteydessä. Niiden myyntiä yhtenä tai pienempinä kokonaisuuksina...

Turku suunnittelee linnan ympäristöön kansainvälistä ideakilpailua, tavoitteena houkutella ulkopuolisia sijoittajia

Turun Linnanniemen kehittämisen suuntaamiseksi esitetään käynnistettäväksi kansainvälinen ideakilpailu. Kilpailun tavoitteena on löytää Turun linnan ympäristön ja Aurajokisuun länsirannan aluetta koskevia monipuolisia kehittämisvaihtoehtoja ja kattava kokonaisidea. Kilpailun...

Kalasataman eteläkärkeen hotellikortteli, länsirannalle vesialue liike- ja toimistolaivoille

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi eilisessä kokouksessaan Sörnäisten Kalasataman Nihdin asemakaavan ja asemakaavan muutoksen. Alueelle on suunniteltu kymmenen asuntokorttelia, ja lisäksi kaavassa alueelle sijoittuu muun muassa hotellikortteli,...

Tuusulassa tulossa myyntiin Rykmentinpuiston keskustatoimintojen kortteli

Senaatti-kiinteistöt myy tarjousten perusteella yhdessä Tuusulan kanssa omistamansa määräalat, jotka muodostavat Tuusulan Hyrylässä Rykmentinpuiston alueella sijaitsevan rakentamattoman keskuskorttelin. Asemakaavassa kortteli on merkitty keskustatoimintojen korttelialueeksi, ja...

Jyväskylän keskustassa hybridikorttelin kaavakehitys- ja tontinluovutuskilpailu

Jyväskylän kaupunki ja Jykia Oy järjestävät kaavakehitys- ja tontinluovutuskilpailun Jyväskylän Tourulassa sijaitsevasta alueesta. Tourulankulman alue on noin kaksi hehtaaria ja sijaitsee Kivääritehtaankadun ja valtatien välissä....

Ikean Koivusaari-suunnittelu etenee

Tällä hetkellä näyttää siltä, että vielä lähes rakentamaton Koivusaari Länsiväylän tuntumassa saa rannoilleen vilkasta keskustelua herättäneen Ikea-korttelin. lkea-korttelissa on kyse liike-, toimisto- ja hotellikokonaisuuden rakentamisesta...

Vantaan Turvalaakson idea haudattiin lopullisesti

Tiistaina uutisoitiin, että Suomen Pankki on tehnyt esisopimuksen kiinteistörahasto Aberdeen European Balanced Property Fund Sicav-Fis:n kanssa Vantaan Viinikkalassa sijaitsevasta rakentamattomasta Turvalaaksonkujan alueen toimistorakennusten korttelista. Tuupakan...

Espoon yleiskaavaehdotus – Lommilan ja Kehä III:n aluetta vahvistetaan elinkeinovyöhykkeenä

Espoon tekemässä tuoreessa kaupungin keski- ja pohjoisosien yleiskaavaehdotuksessa mahdollistetaan noin 60 000 uuden asukkaan ja noin 11 000 työpaikan sijoittuminen alueelle vuoteen 2050 mennessä. Suunnittelualueen...

Hämeenlinna haluaa keskustaansa 30 000 neliötä lisää kaupallista tilaa ja uuden hotellin

Hämeenlinnan kaupunki on päivittänyt visionsa kaupungin keskustan kehittämiseksi. Keskustavisio 2035 on jatkoa vuonna 2014 hyväksytylle visiolle ja se on laadittu yhteistyössä kaupunkilaisten ja eri sidosryhmien...

Oulun viiden hehtaarin asema-alueelle tulossa suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailu

Senaatin Asema-alueet Oy, Senaatti-kiinteistöt ja Oulun kaupunki ovat solmimassa aiesopimusta Oulun asema-alueen kehittämisestä. Tavoitteena on kehittää Oulun asema-alueesta kaupunkikuvallisesti korkeatasoinen ja toiminnallisesti monipuolinen uusi kaupunginosa...

KIRJAUTUMINEN