SRV käynnistää Kotkan tapahtumakeskuksen rakentamisen heinäkuussa
SRV ja Blackstaff Oy ovat allekirjoittaneet heinäkuun alussa 2021 toteutusvaiheen sopimuksen Kotkan kaupungin tapahtumakeskus Satama Areenasta. Kyseessä on kokonaisuudessaan noin 27,6 miljoonan euron arvoinen...
Sairaalahankkeessa vaalitaan ympäröivää luontoa – muun muassa suojellaan harvinaisia ketokasveja
Jo Hämeenlinnan Ahvenistolle tulevan keskussairaala suunnitteluvaiheessa otettiin tarkasti huomioon, että ympäröivän luonnon monimuotoisuus säilyy. Assi-nimistä sairaalahankkeen suunnittelee ja toteuttaa allianssi, jonka muodostavat Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri,...
Varman Katajanokan toimitila- ja hotellihankkeen hotellioperaattori valittu
Helsingin Katajanokalle rakennettava toimitila- ja hotellihanke etenee, kun Varman omistukseen tulevan puisen rakennuksen asemakaava tuli lainvoimaiseksi kesäkuun lopulla.
Katajanokan Laituriksi nimettyyn rakennukseen tulee Stora Enson...
Constin ensimmäisenä uudisrakennuskohteena GLL Real Estaten mittava kehityshanke Länsi-Pasilassa
Korjausrakentamiseen erikoistunut Consti kertoi helmikuussa uudesta strategiastaan, jonka yhtenä osa-alueena on myös uudisrakentaminen.
Nyt yhtiö kertoo ensimmäisistä hankkeistaan tällä saralla: Consti rakentaa kaksi uutta toimistotaloa...
NREP valittu Hyrylän liike- ja palvelukeskuksen investoriksi Tuusulassa
Tuusulan kunta ja Helsingin Osuuskauppa Elanto ovat valinneet Hyrylän liike- ja palvelukeskuksen toteuttajaksi ja loppusijoittajaksi NREP:n, Lehto Groupin ja Parviainen Arkkitehdit Oy:n yhteenliittymän.
Liike- ja...
Oulun massiivinen asemakeskushanke etenee kohti suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailua
Oulun keskusta-alueen yhden merkittävimmän kehityskohteen eli asemanseudun suunnittelu etenee.
Tällä hetkellä toimijoiden kesken neuvotellaan maankäytön yksityiskohdista. Niiden pohjalta laaditaan alueen toteutusta ohjaava yhteistoimintasopimus, sovitaan toimijoiden...
Selvitys: Kunnat suunnitelleet rakentavansa kaikkiaan 331 palvelurakennusta vuosina 2021–2022
Rakennustutkimus RTS:n vuoden 2020 lopulla toteuttaman kyselyn mukaan suomalaiset kunnat aikovat rakentaa kaikkiaan 331 palvelurakennuskohdetta vuosina 2021–2022.
Näitä ovat muun muassa päiväkodit, koulut, vanhainkodit, hoitoalan...
Stora Enson pääkonttorihankkeen tontille hintalappu Katajanokalla: 17 miljoonaa euroa
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta käsitteli kokouksessaan tiistaina Stora Enson tulevan pääkonttorin tontin vuokraus- ja myyntiperiaatteita.
Varma rakennuttaa osoitteeseen Katajanokanlaituri 4 pääkonttorin lisäksi hotellin ja toimitiloja muille yrityksille.
Tontin...
Tiedepuiston kannen hybridihankkeen kilpailutus käynnistyy allianssina tontinluovutuksen sijaan Turussa
Itäharjun ja Kupittaan yhdistävän Tiedepuiston kannen alueen kilpailutus esitetään käynnistettäväksi kesällä julkisena hankintana.
Kokonaissuunnitelma ja siihen liittyvät mittavat infrahankkeet toteutetaan allianssimallilla. Hankinta viedään kaupunginhallituksen päätöksentekoon...
Ylva käynnistää Grand Hansa -hotellin rakennustyöt
Ylva on allekirjoittanut Skanskan kanssa urakkasopimuksen Uuden ylioppilastalon, Kaivopihan sisäpihan puolelta löytyvän Hansantalon ja Kalevantalon korjausrakentamishankkeesta.
Kiinteistöt yhdistyvät korkeatasoiseksi hotelliksi, josta tulee Pohjoismaiden ensimmäinen Hyatt-ketjun...
HSY haluaa kiinteistönomistajat mukaan vesihuollon aluesaneeraukseen Pitäjänmäen seudulla
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY aloittaa toukokuun alussa vesihuoltoverkoston saneerauksen Pitäjänmäen, Marttilan ja Reimarlan alueilla.
Hankkeessa testataan uutta aluesaneerauksen toimintamallia, jossa alueen kiinteistönomistajille tarjotaan mahdollisuus kunnostaa...
YIT alkaa kehittää Tampereen asemakeskuksen valtavaa hybridihanketta yhdessä Finnparkin kanssa
Finnpark on valinnut YIT:n yhteistyökumppanikseen omistamansa Tampereen asemakeskuksen kehittämisessä ja toteuttamisessa. Finnpark on Tampereen kaupungin omistama konserni.
Asemakeskus-hanke on suoraa jatkoa rakenteilla olevalle Kansi ja...
Lupavalitus nurin – Vastint aikoo aloittaa Jätkäsaaren Marriott-hotellin rakentamisen tänä keväänä
Hollantilainen Vastint Hospitality sai vuonna 2018 tonttivarauksen hotellin suunnittelua varten Helsingin Jätkäsaaresta osoitteeseen Välimerenkatu 19.
Hankkeelle myönnettiin rakennuslupa jo loppuvuodesta 2019, mutta siitä valitettiin. Tämän...
NREP käynnistää kahden uuden hotellihankkeen rakennuttamisen Helsingissä
NREP on aloittanut Noli Studios -konseptin uusien kohteiden toteuttamisen Helsingin Herttoniemessä ja Malmilla. Valmistuttuaan ne tarjoavat yhteensä noin 500 studiota.
Noli Studiosin tavoitteena on palvella...
Jykia rakennuttaa tekstiilikuituyhtiö Spinnovalle tehtaan Jyväskylään
Jykia Oy rakennuttaa Jyväskylän Eteläporttiin tehtaan tekstiilikuituyhtiö Spinnovalle.
Jyväskylän eteläpuolella sijaitsevalle teollisuusalueelle rakennettavan kiinteistön pinta-ala on noin 11 500 neliömetriä, joka muodostuu noin 9 500...
”Keilaniemestä tulossa yksi pääkaupunkiseudun tärkeimmistä toimistokeskittymistä”
Espoon Keilaniemessä on rakenteilla useita suuria toimistohankkeita, kuten muun muassa Regeneron Keilaniemenranta-hanke, NCC:n pääkonttorirakennus Fiskarsille, Varman puurakenteinen lippulaivahanke Keilaniemen Portti sekä Elon hotelli- ja...
Kouvolaan nousee uusi lomakylä – KSO investoi Tykkimäen alueen kehitykseen viisi miljoonaa euroa
Kouvolan Käyrälammen rantaan nousee vuoden 2022 aikana uusi kotimaanmatkailukohde, joka koostuu villoista, huviloista sekä huvipuistosta ja vesipuistosta.
Tykkimäen huvipuiston ja Aquapark-vesipuiston läheisyyteen rakennetaan myös kokoustiloja,...
GLL Real Estaten uudishanke Länsi-Pasilassa edennyt rakennuslupavaiheeseen
Kerroimme viime elokuussa, että saksalainen GLL Real Estate käynnistää uuden toimistokehityshankkeen Länsi-Pasilassa Helsingissä.
Sweco-talon kylkeen Ilmalantorin länsireunalle nousee uudisrakennus, joka on kooltaan 12 500 neliömetriä.
Rakennuksen...
Kesko suunnittelee jättimäistä logistiikkakeskusta Nurmijärvelle, tekeillä 15 miljoonan euron tonttikauppa
Kesko suunnittelee tontin hankintaa Nurmijärveltä uuden logistiikkakeskuksen tarpeisiin.
Nurmijärven kunnan kanssa käydyt neuvottelut tontin hankinnasta ovat edenneet, ja kunnanhallitus hyväksyi tonttikaupan esisopimuksen kokouksessaan maanantaina 12....
WasaGroup toteuttaa logistiikkatalo Vähälälle logistiikkaterminaalin Ylivieskaan
WasaGroup ja logistiikkatalo Vähälä Yhtiöt ovat sopineet uuden logistiikkaterminaalin toteuttamisesta Ylivieskaan.
Vähälä Yhtiöiden toiminta on kasvanut tasaisesti, ja sen myötä on muodostunut tarve lisätilalle. Yhtiö...