YIT:ltä kolmas logistiikkakeskus DWS Groupin portfolioon
YIT:n Vantaalle vuosina 2020 – 2022 rakentamasta kolmesta logistiikkakeskuksesta viimeisin on valmistunut. Kaikki kolme kohdetta on myyty jo aiemmin DWS Groupin hallinnoimalle rahastolle. Ensimmäinen...
Broofing Yhtiöt ostaa yritystontin Tuusulan Rykmentinportista
Uudisrakennuskohteiden ja peruskorjattavien rakennusten ulkokuorten rakennustöitä tekevä tuusulalainen Broofing Yhtiöt sijoittaa uudet toimitilansa Tuusulan Rykmentinportin yritysalueelle. Solmitun kaupan kohteena on pinta-alaltaan 6 180 m2...
YIT käynnistää Seinäjoen aseman alueen ensimmäisen vaiheen rakentamisen ja myy Asematalon eQ:lle
Rakennusyhtiö YIT on myynyt Kiinteistö Oy Seinäjoen Asematalon osakekannan eQ:n hallinnoimalle Yhteiskuntakiinteistöt-erikoissijoitusrahastolle ja allekirjoittanut urakkasopimukset Seinäjoen aseman alueelle suunniteltujen perhepalvelukeskus Aallokon ja uuden asemahallin...
Senaatti-kiinteistöjen kärkihanke Oulun oikeustalo harjakorkeuteen
Senaatti-kiinteistöt rakennuttaa uuden oikeustalon Ouluun. Oulun keskustassa Torikadulla sijaitsevan oikeustalon harjannostajaisia juhlittiin perinteisesti työmaalla 29.8.. Rakennustyöt alkoivat vuoden 2021 maaliskuussa, ja uusiin tiloihin päästään...
Puuteollisuus ry: Teollisessa puurakentamisessa 20 %:n tuottavuusloikka heti toteutettavissa
Juuri julkaistu Tuottavuusloikka-hanke tunnisti 20 %:n tuottavuuden parantamispotentiaalin teollisessa puurakentamisessa. Esitetyt kehitystoimet ovat nopeasti toteutettavissa eivätkä vaadi merkittäviä investointeja.
Rakentamisen tuottavuuskehitys Suomessa heikkoa - ratkaisu...
SRV:n lukiohankkeet etenevät Kumpulassa ja Myllypurossa
SRV rakentaa parhaillaan Myllypuron ytimeen Helsingin Kielilukiolle uusia tiloja noin 900 opiskelijalle. Uudisrakennus korvaa koulun vanhat tilat Itäkeskuksessa. Kiinteistöön tulee myös vapaa-ajan tiloja ja...
Osuuskauppa Arina avaa Oulun Terwa Toweriin Sokos-hotellin
Vänmannin tekosaareen, Oulun pääkirjaston taakse ja Meritorin alueelle, suunnitellaan kiinteistökokonaisuutta, joka koostuu hotellista, huoneistohotellista ja toimistoista. Kokonaisuus on suunnitteluvaiheessa kulkenut nimellä Terwa Tower. Tavoitteena...
Seinäjoella keskustan kiinteistöinvestoinnit ovat satoja miljoonia euroja
Seinäjoen kaupunkikeskustan muuntuminen uusiin korkeuksiin ja kokoluokkaan jatkuu. Kaupungin tiedotteen mukaan lyhyen ajan sisällä toteutetaan kymmeniä rakennushankkeita, joiden yhteenlaskettu kerrosneliömäärä on noin 250 000, ja...
Jyväskylä sujuvoittaa toimi- tai liikerakennusten lupaprosesseja ennakko-ohjauspalvelulla
Jyväskylän kaupungin rakennusvalvonta ja elinkeinoyksikkö Business Jyväskylä tarjoavat yrityksille ennakko-ohjauspalvelua, joka sujuvoittaa yritysasiakkaiden rakennushankkeiden lupakäsittelyä.
Palvelu on kehitetty selkiyttämään rakentamisen suunnittelutyötä ja edistämään tulevaa lupakäsittelyä....
SRV: Espoon uusi oikeustalo otetaan käyttöön kesän aikana
SRV:n rakentama Espoon oikeustalo on valmistunut Espoon Otaniemeen. Hanke toteutettiin Erikoissijoitusrahasto eQ Yhteiskuntakiinteistöille (eQ) ja Espoon Open Innovation House -kiinteistön laajennusosaan sijoittuvat tilat Espoon...
NCC: Länsi-Pakilaan rakennetaan monipuolinen koulu- ja päiväkotikiinteistö
NCC käynnistää syksyllä Pakilanpuiston allianssin toisen vaiheen, jossa Länsi-Pakilaan Elontielle rakennetaan uusi päiväkoti- ja koulurakennus. Tontilla sijaitseva päiväkoti Havukan nykyinen rakennus puretaan kesän aikana....
YIT on aloittanut Järvenpään Bulevardikorttelin toisen vaiheen rakentamisen
Järvenpään Bulevardikortteli, Osuuskauppa Perhelänäkin tunnettu, on Järvenpään kaupungin keskustan kehittämisen kärkihankkeita. Toinen vaihe käynnistyy HUSin käyttöön tulevan palvelu- ja liikekiinteistön rakentamisella.
YIT on allekirjoittanut sopimuksen...
Helsinki: Malminkentän rakentaminen alkaa maakaasuputken esirakentamistöillä
Helsingissä Malmin entisellä lentokentällä (nykyään alueesta käytetään nimeä Malminkenttä) aloitetaan maakaasun runkoputken siirtoon liittyvät rakentamistyöt heinä-elokuun 2022 vaihteessa.
Putken siirtoon liittyvät työt ovat ensimmäinen vaihe...
Järvenpään Bulevardikorttelin toinen vaihe myyty OP-Palvelukiinteistöille 10 miljoonalla
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (HUS) käyttöön tuleva rakennus aloittaa Järvenpään Bulevardikorttelin toisen vaiheen rakentamisen. Tilojen laajuus on noin 2 000 neliömetriä, ja rakennuksen...
WasaGroup Oy toteuttaa toimitilat TIP Trailer Services Finlandille
Kiinteistöalan asiantuntijayritys WasaGroup toteuttaa TIP Trailer Services Finland AB:lle uudet toimitilat satamakaupunki Kotkan Kaakonkulmaan.
WasaGroup toimii vuokramallilla toteutettavan hankkeen rakennuttajana, ja sen rahoittaa Tuohex Capital...
YIT toteuttaa Helsingin Keskustan terveys- ja hyvinvointikeskuksen
Helsingin kaupunki on valinnut YIT:n Helsingin Keskustan terveys- ja hyvinvointikeskuksen toteuttajaksi. Kampin katukuvaa muuttava hanke alkaa kehitysvaiheella ensi syksynä ja se toteutetaan yhteistoiminnallisena projektinjohtourakkana....
Noli Studios laajentaa Espoon Otaniemeen – uusia studioita myös Malmille ja Herttoniemeen
NREP ja Peab käynnistävät Otaniemeen Espoon ensimmäisen 15-kerroksisen Noli Studiosin rakentamisen kesällä 2022. 400 studion kohde valmistuu vuoden 2023 lopulla, ja Noli avaa ovensa...
Aberdeenin hanke Pyynikillä jalostui yhteistyössä Deasin kanssa: Unity-konsepti yhdistää työtilat ja asumisen Helsingissä ja...
Pohjoismainen Unity avaa majoitus- ja työskentelykohteet Tampereelle Pyynikin Trikoon vanhalle teollisuusalueelle sekä Helsinkiin Jätkäsaareen.
Hankkeen aloitti Aberdeen Standard Investments syksyllä 2020, ja konseptin kehityksestä Suomessa...
Kangasalan Lamminrahkaan nousee älykäs kauppakeskus
Kangasalalainen Rakennusliike Tikirak ja tamperelainen Suomen Aluerakennuttaja – SARA rakentavat Kangasalan Lamminrahkan alueelle 20 000 neliön kauppakeskuksen, jossa esimerkiksi energiatehokkuuden vaatimukset pystytään visualisoimaan tarkasti...
DHL rakentaa hiilineutraalin logistiikkakeskuksen Sipoon Bastukärriin
DHL Supply Chain aloittaa kesäkuussa 44 000 neliömetrin suuruisen logistiikkakeskuksen rakennuttamisen Sipoon Bastukärriin. Hiilineutraali logistiikkakeskus on tarkoitus ottaa käyttöön alkuvuonna 2024.
Tiloihin rakennetaan erityyppisiä ratkaisuja...