Lemminkäinen rakentaa kuusi kerrostaloa Joensuun uudelle asuinalueelle
Joensuun Penttilänrantaan Pielisjoen varrelle valmistuu keväällä 2018 kuusi asuinkerrostaloa, joista neljä rakennuttaa Setlementtiasunnot Oy, kaksi muuta rakennuttaa Joensuun Kodit Oy.
Urakoitsijana on Lemminkäinen ja kokonaisurakan...
Asuntorakentaja Jatke suunnittelee laajentamista Kuopion ja Oulun seuduille
Rakennusyhtiö Jatkeen toimitusjohtaja Hannu Lokka kertoo Rakennuslehden haastattelussa, että konserni pohtii toimintansa laajentamista Kuopion ja Oulun seuduille. Yhtiön painopistealueita ovat pääkaupunkiseutu, Turku ja Tampere,...
Vantaan Energian tontille Koivuhaassa asumisen kerrosalaa 32 000 neliömetriä
Vantaan kaupunginvaltuusto hyväksi eilen kaksi asemakaavan muutosta, joissa alueita muutetaan asuinkäyttöön.
Vantaan Koivuhaassa Vantaan Energian huolto- ja varastoalue muuttuu asuinalueeksi. Asuinkerrostalojen ja pientalojen alueelle osoitetaan...
Technopolis ja Suomen yliopistokiinteistöt kisaavat Kuopion ainutlaatuisesta kampushankkeesta
Kuopion Savilahteen on suunnitteilla kolmen koulutusasteen yhteiskampus, jollaista ei ole tiettävästi toteutettu yhtä tiiviisti missään muualla Suomessa.
Kampushanke liittyy suurempaan Savilahti-projektiin, jossa alueesta kehitetään kokonaan...
Outokummun omistama entinen toimistoalue muuntuu asuinalueeksi Espoossa
Espoon Tontunmäen omakotialueen kupeeseen nousee lähivuosina uusi, noin 1 500 asukkaan kerrostaloalue. Nykyinen Outokummun toimistoalue on tarkoitus kaavamuutoksella muuttaa pääosin asuinrakentamiseen soveltuvaksi. Kaavaa käsiteltiin...
Sairaanhoitopiiri suunnittelee potilashotellin rakennuttamista Turussa
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri suunnittelee potilashotellin rakennuttamista Tyksin T-sairaalan viereen. Sairaanhoitopiirin hallitus teki pysäköinti- ja potilashotellihankkeesta ehdollisen päätöksen 13. syyskuuta.
Päätöksen mukaan hanke voidaan toteuttaa, jos siihen...
SRV suunnittelee Helsingin Kalasatamaan toistakin hotellia
Rakennusyhtiö SRV suunnittelee hotellin rakentamista Kalasatamaan kauppakeskus REDIn yhteyteen. Helsingin kiinteistölautakunta käsittelee ehdotusta, jonka mukaan SRV:lle varattaisiin tontti Itäväylän eteläpuolelta läheltä Kalasataman metroasemaa.
Tontti on...
Fortum sai luvan muuttaa Raaden hampaan asuinkäyttöön
Energiayhtiö Fortumin pääkonttori on mahdollista muuttaa osittain asuintaloksi. ”Raaden hampaana” tunnettu maamerkkirakennus sijaitsee Espoon Keilaniemessä.
Espoon kaupunginhallitus hyväksyi muutetun Keilaniemen asemakaavan kokouksessaan maanantaina. Tornitalon jalustaosa...
Ultivista havittelee asuintornia Westendiin
Länsiväylä-lehden mukaan Espoon Westendinsolmuun suunnitellun viiden tähden Merriott-hotellin tilalle halutaan rakentaa 18-kerroksinen asuintornitalo sekä matalampia rivi- ja erillistaloja
Rakennushankkeen takana on kiinteistö- ja sijoitusyhtiö Ultivista...
Tampere meni sekaisin torneista
Uusia torneja nousee, ja Näsijärveen tehdään asuinsaaria Dubain tapaan. Kaupunki aikoo myös perustaa ”modernin Hervannan”, kirjoittaa Helsingin Sanomat.
Aamulehti kutsuikin kaupunkia viime talvella Suomen Dubaiksi.
Yksin...
Suomen suurin pysäköintitalo valmis
Lentoaseman laajentunut pysäköintitalo P5 nostaa lentoaseman parkkipaikkojen kokonaismäärän 13 000:een. 4 600 pysäköintipaikallaan P5 on tiettävästi Suomen suurin parkkitalo. Laajennuksen punainen lanka on energiatehokkuus.
Finavia...
Kiinteistösijoittajan unelma – Aviapolis
Aviapoliksen ytimeen lokakuussa valmistuva Clarion Hotel Helsinki Airport on eläkesijoittaja Kevan uusimpia sijoituskohteita.
– Uuden hotellin sijainti on erittäin keskeinen, ja aivan sen vieressä ovat...
SRV:n ja Stora Enson puuhotellilta puuttuu edelleen operaattori
Helsingin kiinteistölautakunta on päättänyt jatkaa Jätkäsaareen suunnitellun Wood City -hankkeen hotellitontin varausaikaa vuodella. Tontille puurakenteista hotellia suunnittelevat SRV ja Stora Enso.
Korttelin asunto- ja toimistohankkeet...
Kevan kerrostalohanke Helsingin Kruununhaassa etenee
Keva suunnittelee Helsingin Kruununhakaan osoitteeseen Liisankatu 14 kahta uutta enintään kuusikerroksista asuinrakennusta purettavan liikuntahalli- ja työpajarakennuksen tilalle. Kyseessä on Suomen Pankin henkilökunnan entiset liikuntatilat.
Rakennettavat...
YIT rakentaa Vantaan Tikkurilaan neljä kerrostaloa, ainakin yksi sijoittajamyyntiin
YIT rakentaa Vantaan Tikkurilassa puretun Anttilan tavaratalon tontille uuden viiden taloyhtiön korttelin, johon valmistuu yhteensä 371 asuntoa. Korttelin ensimmäinen asuintalo on 16-kerroksinen ja se...
Hartela muuttaa toimistotalon asunnoiksi Espoon Leppävaarassa
Rakennusyhtiö Hartela hakee asemakaavan muutosta Espoon Leppävaaran Vallikalliossa osoitteessa Ajurinkuja 1 sijaitsevalle tontille. Muutoksen tavoitteena on saneerata lähes tyhjillään oleva toimistorakennus asunnoiksi.
Suunnittelualueen omistaa kaavamuutoksen...
Toimistotalo Helsingin Kallion Toisella linjalla muuttuu asunnoiksi
Helsingin Kalliossa sijaitseva toimistotalo osoitteessa Toinen linja 3 muutetaan asunnoiksi. Rakennuslupa saneeraukselle on saatu äskettäin.
Vuonna 2013 haettu asemakaavan muutos mahdollistaa tontin liike- ja toimistokäytössä...
Suurpellon liikekeskus etenee rakennuslupavaiheeseen
NCC hakee rakennuslupaa Suurpellon liikekeskuksen ensimmäisen rakennusvaiheen rakentamiselle. Liikekeskukseen sijoitetaan kaupallisia tiloja kahteen kerrokseen. Lupaa käsitellään Espoon kaupungin rakennuslautakunnassa ylihuomenna.
Asemakaavan mukainen rakennusoikeus tontilla on...
Varma löysi vuosia sitten hankkimalleen tontille käyttäjän Keskosta
Varma rakennuttaa ja vuokraa pitkällä vuokrasopimuksella K-ryhmälle uuden päätoimitalon K-kampuksen Helsingin Kalasatamaan. Mittava toimistohanke käsittää Keskon käyttöön tulevat 27 000 kerrosneliömetriä ja lisäksi muille...
Keskon suunnanmuutos kova isku Skanskalle
Alun perin Keskon piti perustaa K-kampus Helsingin Ruskeasuolle. Viime vuoden heinäkuussa Kesko kertoi, että Skanska rakentaa Keskolle uuden pääkonttorin niin sanotun Manskun Rastin alueelle...