torstai, 11 syyskuun 2025

Tilavuokraus lähtenyt vauhtiin – Lapti aloittaa Kuopion Matkakeskusalueen rakentamisen

Rakennusliike Lapti Oy on tehnyt aloituspäätöksen Kuopion Asemanseudulle nousevan Kuopion Portin työmaan käynnistämisestä. Lapti valikoitui kumppaniksi kehittämään aluetta avoimen kilpailun kautta vuonna 2016. Kuopion Porttiin...

Pohjoismaat haluavat yhdenmukaistaa rakentamismääräyksiään

Rakentamisen asioista vastaavat pohjoismaiset ministerit kokoontuivat tänään tiistaina Tukholmassa viralliseen tapaamiseen ensimmäistä kertaa moniin vuosiin. Suomen, Islannin, Norjan ja Ruotsin ministerit antoivat kokouksessa julkilausuman, jolla...

YIT suunnittelee 22-kerroksista tornihotellia Oulun uudeksi maamerkiksi

YIT Talo Oy sekä oululaisyhtiöt Terwa Kiinteistökehitys ja Terwa Management ovat jättäneet suunnitteluvaraushakemuksen Oulun kaupungin omistamalle rakennuspaikalle, joka sijaitsee Oulun kaupunginkirjaston takana Meritorin alueella. Osapuolten...

Lippulaiva voi paisua liki 90 000 neliön kokonaisuudeksi

Espoonlahdessa sijaitsevaa kauppakeskus Lippulaivaa rakennetaan parhaillaan uuteen uskoon. Cityconin mittavassa kehityshankkeessa Lippulaivan koko kasvaa 19 200 neliömetristä 44 300 neliöön, ja se valmistuu arviolta vuonna 2021. On...

NREP rakennuttaa 15 000 neliön liikekeskittymän Espoon Laajalahteen

NREP rakennuttaa Espoon Laajalahteen 15 000 neliömetrin liikekeskittymän. Kohde on vuokrattu lähes täyteen ja se avataan loppuvuodesta 2018. Liikekeskittymän päävuokralaisiksi tulevat Lidl ja Tokmanni. Pitkään...

Sairaanhoito- ja erityishuoltopiireillä rakennushankkeita 5 miljardin euron edestä

Maakuntien tilakeskuksen toteuttaman selvityksen mukaan sairaanhoito- ja erityishuoltopiireillä on tällä hetkellä käynnissä tai suunnitteilla rakennushankkeita noin 5 miljardin euron edestä. Selvityksen perusteella rakenteilla ja suunnitteilla...

OP:n rahastot rakennuttavat logistiikkakeskuksen Tuusulaan

OP Kiinteistösijoitus Oy:n hallinnoimat pääomarahastot rakennuttavat varastohotelliyhtiöä Logitri Oy:lle noin 31 000 neliömetrin laajuisen logistiikkakeskuksen Tuusulaan, kertoo Talotekniikka-lehti. Rakennushankkeen kokonaisarvo tontteineen on yli 40 miljoonaa...

Hollantilainen Vastint Hospitality havittelee hotellitonttia Jätkäsaaresta

Vastint Hospitality B.V on saamassa 2 616 neliömetrin suuruisen hotellitontin varauksen Jätkäsaaren Terassikorttelissa. Mikäli varaus onnistuu, voi hotellin yksityiskohtaisempi suunnittelu käynnistyä. Työhön on tarkoitus...

Espoonlahden keskuksen uusi kaava lautakunnassa

Espoonlahden keskus muuttuu tulevaisuudessa joustavaksi kauppakeskuksen, asuntojen, julkisten palveluiden, metroaseman ja liityntäterminaalin kokonaisuudeksi, kun uusi asemakaavamuutos menee luultavasti läpi huomisessa Espoon kaupunkisuunnittelulautakunnassa. Asemakaavan muutos synnyttää...

Skanska rakentaa Lindström Investille toimistoja Kalasatamaan

Skanska rakentaa toimistotalon Lindström Investille Helsingin Kalasatamaan. Rakennus on kolmas ja samalla viimeinen osa Lindström Investin Rantatien Business Park -korttelia. Talo valmistuu kesäkuussa 2019...

Skanska ja Sweco rakentavat Kantasairaalan Ahvenistolle

Skanska ja Sweco rakentavat uuden Kanta-Hämeen sairaalan Hämeenlinnaan. Sairaanhoitopiirin hallitus valitsi yritysryhmittymän toteuttamaan uuden Kantasairaalan allianssimallilla. Neuvottelumenettelyvaiheessa oli mukana kolme ryhmittymää. Uuteen sairaalaan tavoitellaan parempaa...

SRV käynnistää Vantaankoskella monitilatoimisto Pressin

SRV käynnistää uudenlaisen monitilatoimiston, Pressin, rakennustyöt Vantaankoskella. Pressi rakentuu logistiselle aitiopaikalle Kehäradan, Kehä III:n ja Hämeenlinnanväylän varteen lähelle lentokenttää. Pressi tarjoaa Vantaalle kaivattuja moderneja, muunneltavia...

Hartela rakentaa Keskon omistukseen uuden liikerakennuksen Oulun Hiukkavaaraan

Hartela Pohjois-Suomi ja Kesko ovat tehneet sopimuksen uuden liikerakennuksen rakentamisesta Oulun kasvavaan Hiukkavaaran keskukseen. Liiketilan rakentaminen osoitteessa Paraatikatu 8 pyritään aloittamaan ensi kesänä, jolloin rakennus...

Toimituksen blogi: Voitaisiinko rakennusluvista luopua?

Asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen käynnistää maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen valmistelun. Ministeri vastaanotti viime viikolla talousoikeuden professori Ari Ekroosin johdolla tehdyn selvityksen maankäytön ja rakentamisen...

Veritaksella ja City Kauppapaikoilla yhteishanke Hämeenlinnan keskustassa

Hämeenlinnan keskustassa torin vieressä sijaitsevaan Ykköskortteliin kaavaillaan kahden purettavan tavaratalorakennuksen paikalle liike-, toimitila- ja asuinrakentamista yhteensä 50 000 kerrosneliömetriä. Kaavamuutosta hakevat korttelin kiinteistönomistajat eläkevakuutusyhtiö Veritas,...

Vaasan keskussairaala aloittaa allianssi-rakennushankkeen

Lemminkäisen, Ramboll Finlandin, Arkkitehtitoimisto Kujala & Kolehmaisen, Arkkitehdit Kontukosken ja Granlund Pohjanmaan muodostama ryhmittymä on valittu suunnittelemaan ja toteuttamaan Vaasan keskussairaalan H-uudisrakennus yhdessä Vaasan...

Lemminkäinen suunnittelee hotellia Vallilaan – Suomeen uusi globaali hotelliketju?

Lemminkäinen Talo Oy on jättänyt viime vuoden joulukuussa Helsingin kiinteistölautakunnalle hakemuksen, jossa se pyytää Vallilassa sijaitsevan tontin varaamista uuden hotellin suunnittelua varten. Tontti sijaitsee Itä-Pasilan...

Savilahden kampus etenemässä Kuopiossa yhteistyössä Technopoliksen kanssa

Savonia-ammattikorkeakoulu ja Savon koulutuskuntayhtymä Sakky suunnittelevat suurinvestointia yhteisen kampusalueen ja toimitilojen rakentamiseksi Kuopion Savilahteen. Aikaisemmin oppilaitokset aikoivat sijoittaa opetustilansa tutkimuskeskus Neulasen tontille. Oppilaitokset esittivät ostotarjousta...

Keva rakennuttaa Suomen ensimmäisen Marriott-hotellin

Keva rakennuttaa Tampereelle Suomen ensimmäisen Courtyard by Marriott -hotellin. Sopimus urakoinnista ja vuokrasopimus allekirjoitettiin torstaina. Uusi hotelli nousee Tampere-talon viereen, Tampereen yliopiston päärakennusta vastapäätä. Kyseisestä...

NCC:lle varatun Leppävaaran hotelli- ja liikekeskuksen kaavoitus käynnistyy

Hatsinanpuiston asemakaavasuunnittelu käynnistyy Espoon Leppävaarassa. Asemakaavan muutoksella halutaan lisätä alueen työpaikkatarjontaa ja samalla luoda edellytykset kaupunkikeskuksen kaupallisten palveluiden ja vapaa-ajantoimintojen monipuolistamiselle. Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto on...

KIRJAUTUMINEN