Purkutyöt alkavat hotelliksi muutettavassa toimistokiinteistössä Unioninkadulla
Barings Real Estate Advisers osti viime vuoden elokuussa Rakennusteollisuus RT:n käytössä olevan toimistokiinteistön osoitteessa Unioninkatu 14.
Baringsin aikomuksena on muuttaa toimistotalo 120 huoneen bisneshotelliksi. Muutossuunnitelman...
Espoon Kivenlahden maamerkiksi suunnitellaan 22-kerroksista hotellia
Espoon kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee kokouksessaan 14. marraskuuta esitystä Kivenlahden metrokeskuksen asemakaavasta.
Metron läntisen pääteaseman rakentaminen Kivenlahteen käynnistää koko alueen uudistumisen. Ensimmäisenä rakennetaan tulevan metroaseman ympäristö, jonne...
Tutkimus: Valtaosalla rakennushankekohtaiset tai koko kiinteistöportfolion kattavat energiatavoitteet
Granlund on toteuttanut toista kertaa energiajohtamisen markkinatutkimuksen, jonka tavoitteena oli selvittää energiajohtamisen nykytilaa ja kehitystä. Kyselytutkimukseen osallistui 101 kiinteistöalan ammattilaista.
Rakennushankkeiden näkökulma oli ensimmäistä kertaa...
SRV:n massiivisen UrBaana-hankkeen varaus tänään lautakuntakäsittelyssä
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta käsittelee kokouksessaan tänään kaksivaiheista varausta, jonka ensimmäisessä vaiheessa SRV Yhtiöt Oyj:lle varataan 31.12.2019 saakka Mannerheimintien ja Malminkadun välisiltä katu- ja puistoalueita UrBaana...
Rauman Kanalin Länsirannan kauppakeskuksen kaavalle hyväksyntä 18 vuotta suunnitteluvarauksen jälkeen
Raumalla vuosia kestänyt kiista Vanhan Rauman läheisyyteen tehdystä asemakaavasta on päättynyt. Asemakaava sallii uuden kauppakeskuksen rakentamisen Rauman Kanalin länsirannalle.
Kanalin länsiranta on varattu Skanskalle kauppakeskuksen...
NCC jatkaa Fredriksbergin rakentamista Vallilassa
NCC käynnistää Fredriksbergin toimistokokonaisuuden kahden seuraavan vaiheen rakentamisen Helsingissä Vallilan Konepajan alueella. Kaikkiaan uutta toimitilaa tulee vuoteen 2020 mennessä noin 11 000 neliömetriä.
Fredriksbergin A-talo...
Rakenteilla olevan Kuvataideakatemian vierestä Sörnäisistä tulossa myyntiin toimitilatontti
Senaatti-kiinteistöt valmistelee toimitilatontin myymistä Helsingin Sörnäisistä osoitteesta Haapaniemenkatu 4. Tontilla sijaitsi pitkään massiivinen virastorakennus, työvoimatoimisto, joka on purettu.
Tontti on kooltaan 6 290 neliömetriä, ja...
Nordean Aki Kangasharju: Rakentamisen veroista pois kerrosneliö-perusteet, verotetaan sijaintia
Nordean Suomen pääekonomistin Aki Kangasharjun mielestä asumisen kustannuksia on saatava alas Suomessa. Tämä edellyttäisi lisää rakentamista, jota puolestaan voitaisiin vauhdittaa esimerkiksi helpottamalla tonttien saatavuutta...
YIT ja Niam hakevat kaavamuutosta Keilaniemessä: metroaseman viereen yli 26 000 kerrosneliötä toimitilarakentamista
Espoon kaupunki suunnittelee merkittävää määrää rakentamista tyhjänä olevan alueen rakentaminen Keilaniemen metroaseman välittömään läheisyyteen. Suunnitellut alueet sijaitsevat Keilarannan pohjoispuolella ja ovat nykyisellään rakennustyömaa-aluetta ja...
YIT saamassa Keski-Pasilan aloituskorttelin – maamerkiksi 50-kerroksinen hotellitorni
YIT:n Trigoni-suunnitelmaa ehdotetaan Pasilan tornialueen kehittämistä ja ensimmäisen vaiheen toteutusta koskevan Helsinki High-rise -arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailun voittajaksi. Trigoni-ehdotus sisältää kokonaisuudessaan yhdeksän tornitaloa kilpailun kolmella...
Toimitilojen uudistuotannon volyymikasvun ennustetaan jäävän vaimeaksi ensi vuonna
Valtiovarainministeriön johtama rakennusalan suhdanneryhmä eli RAKSU-ryhmän tänään julkaistu raportti kertoo, että aloitukset muissa kuin asuinrakennuksissa kasvoivat tammi-kesäkuussa 2018 kokonaisuudessaan vain prosentin verran vuodentakaisesta.
Eri rakennustyypeissä...
SRV selvittelee edelleen Pohjola-talon A-tornin konseptivaihtoehtoja
SRV teki viime vuoden maaliskuussa kaupat Lapinmäentie 1:ssä sijaitsevasta kiinteistöstä, Pohjola-talona tunnetusta kiinteistökokonaisuudesta.
Hankekehitysjohtaja Toni Kankareen mukaan Munkkivuoressa sijaitseva Lapinmäentie-hanke etenee hyvin, ja töitä Lapinmäentien...
Hakaniemen hotelli Helsingin kaupunginvaltuustossa huomenna
Helsingin kaupunginvaltuusto käsittelee kokouksessaan keskiviikkona Hakaniemenrantaan rakennettavan hotelliin liittyvää asemakaavan muutosta.
Kaavaratkaisulla mahdollistetaan arkkitehtuurikilpailun voittaneen ehdotuksen toteuttaminen kortteliin. Hotellihankkeen takana on AB Invest AS eli...
Wärtsilä pystyttää jopa 200 miljoonan euron tuotekehitys- ja tuotantokampuksen Vaasaan
Wärtsilä rakentaa Vaasan Vaskiluotoon uuden Smart Technology Hub -tutkimus-, tuotekehitys- ja tuotantokeskuksen.
Visiona on luoda partnerikampus, jossa tutkimusta ja tuotekehitystä tehdään yhdessä Wärtsilän asiakkaiden ja...
Triplan toimistotilojen aikatauluja nopeutettu – ankkurivuokralaiseksi Telia
Triplan hankejohtaja Tapio Salo YIT:ltä kertoo, että Tripla-hanke kokonaisuudessaan on edennyt aikataulussa ja joiltain osin jopa etuajassa.
–Hanke voi kokonaisuutena valmistua suunniteltua aikaisemmin, ja myös...
Aurajokirannan kylpylän rakennuslupa ratkeaa tänään lautakunnassa
Turun rakennus- ja lupalautakunta esittää tämän päivän (9.8.) kokouksessaan rakennusluvan myöntämistä Vulcan Spa -kylpylä- ja ravintolakokonaisuuden rakentamiseksi Aurajoen itärannalle vanhalle telakka-alueelle.
Näin Turku saa oman...
Helsinki suosii puuta julkisessa rakentamisessa
Lapinmäen päiväkoti Helsingin Etelä-Haagassa on ensimmäinen päiväkoti Suomessa, joka rakennetaan Stora Enson uusiutuvista massiivipuuelementeistä CLT:stä. Yhtiö on aiemmin toimittanut vastaavaa materiaalia kymmeniin päiväkoteihin Euroopassa....
Skanska rakentaa Kivenlahden metroaseman – aloitus elokuussa
Skanska ryhtyy rakentamaan jo elokuussa Länsimetro Oy:lle Kivenlahden asemaa, joka on Länsimetron päätepysäkki Espoossa. Skanskan ja Länsimetron tekemän sopimuksen arvo on noin 51 miljoonaa...
Varman Rajalla-kauppakeskuksen katolle nousee iso aurinkovoimala
Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupungissa sijaitsevan Rajalla-kauppakeskuksen katolle asennetaan 626 aurinkopaneelin aurinkovoimala. Asennustyöt ovat juuri alkaneet, ja voimalan on tarkoitus valmistua syksyn aikana. Paneelit tuottavat...
Raaden hammas pestään ja kaikki ikkunat vaihdetaan – torni jo lähes täyteen vuokrattu
YIT:n ja HGR:n yhteisyritys Regenero osti Fortumin entisen pääkonttorikiinteistön, Raaden hampaanakin tunnetun ikonisen toimistotornin viime syksynä.
Kiinteistökokonaisuuteen kuuluu myös matala Keilalammen rakennus. Rakennuksissa on vuokrattavaa...