keskiviikko, 10 syyskuun 2025

RT: Julkinen rakentaminen kohoaa hupenevan liike- ja toimistorakentamisen tasolle

Rakennusteollisuus RT:n tänään julkaistun suhdannekatsauksen mukaan rakentaminen putoaa muiden päätoimialojen vauhdista ja kääntyy tänä vuonna laskuun. Syynä on asuntorakentamisen hidastuminen. Muussa rakentamisessa kuva on kuitenkin monitulkintaisempi. Esimerkiksi...

Verkkopalvelu maankäyttö- ja rakennuslaista avautunut – mukaan myös oikeustapaukset

Lisenssipohjainen verkkopalvelu, Maankäyttö- ja rakennuslaki tulkintoineen, on avautunut Rakennustiedon RT Tietoväylässä. Palvelu perustuu Maankäyttö- ja rakennuslaki -kirjan 5. painokseen, joka ilmestyi toukokuussa 2018. Kirjan kirjoittaneet Lauri...

Helsingin Siltasaarenportti uudistumassa rajusti

Helsingin kaupunginvaltuuston käsittelyssä on huomenna 28.8. Helsingin Kalliossa sijaitsevan Siltasaarenportin asemakaavan muutos. Sen hyväksyminen tuo tonteille uutta kerrosalaa yli 9 000 neliötä. Kokonaiskerrosalaksi tulee...

Erottajankadun uusrenessanssipalatsista tulee ylellinen toimisto

Aivan Helsingin keskustassa osoitteessa Erottajankatu 2 sijaitseva ainutlaatuinen uusrenessanssipalatsi herää henkiin moderneina ja ylellisinä toimistotiloina. Remontti alkaa vielä tänä vuonna. Tällä ns. Tullihallituksen talolla on...

JM ostaa GWS:n vanhan teollisuuskiinteistön Herttoniemestä

GWS:n teollisuuskiinteistön kaupan myötä JM omistaa Herttoniemestä koko korttelin, jonne se aikoo rakentaa 1 000 asuntoa. Rakentaminen alkaa heti kun Itäväylän tuntumassa oleva GWS:n...

NCC ryhtyy rakentamaan toimistoaluetta Vermonniittyyn jo syksyllä

NCC aikoo rakentaa Vermonniityn Hatsinanpuistoon muun muassa toimistoja, hotellin sekä tiloja erilaisille sisäliikuntalajeille ja aktiviteeteille. Toimistorakennusten katutasoon tulee ravintola- ja liiketiloja. NCC on hakenut rakennuslupaa...
VR.n vanha pääkonttori

Rautatieaseman Scandic työllistää 3 000 ihmistä

Helsingin rautatieaseman kupeessa sijaitsevaa VR:n entistä pääkonttoria kunnostetaan tällä hetkellä kiinteistösijoitusyhtiö Exilionille vuonna 2021 avattavaksi Scandic-hotelliksi. NCC:n operoima saneerausurakka työllistää jopa 3 000 ihmistä. Tämä...

Technopolis laajentaa Kuopion kampustaan 17 miljoonalla

Technopolis Kuopio investoi 17 miljoonaa euroa Microkadun kampuksensa laajentamiseen yli 50 000 neliömetrin vuokratilaksi. Investointiin sisältyy myös olemassa olevan pysäköintirakennuksen laajentaminen. Technopolis Kuopio on yhteisyritys,...

Tampereen kaupunki käynnistää Ratapihankadun tontinluovutus- ja konseptikilpailun

Tampereen kaupunki on käynnistänyt Ratapihankadun tontinluovutus- ja konseptikilpailun. Kilpailualue on kaupungin ydinkeskustan laajenemisen kannalta oleellinen. Lähistön suurin rakennusvaiheessa oleva hanke on Kansi ja areena -työmaa...
Tays Aikuispsykiatria

Uusi ”Pitkäniemi” rakennetaan Tays Keskussairaalan alueelle

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuusto on päättänyt käynnistää aikuispsykiatrian rakennushankkeen Tays Keskussairaalan alueelle. Rakentaminen on tarkoitus aloittaa urakkakilpailutuksen jälkeen ensi vuonna, ja Nokian Pitkäniemen toimintojen on...

Technopolis käynnistää Kuopion kampuksen laajentamisen – ankkurivuokralaiselle yli 40 % tiloista

Technopolis investoi yhteensä 23,5 miljoonaa euroa laajennushankkeeseen olemassa olevalla kampuksellaan Kuopion Viestikadulla. Uuden 16-kerroksisen tornitalon valmistumisen jälkeen Viestikadun kampus on valmis. Uuden talon ankkuriasiakkaaksi muuttaa Istekki...

Vantaa hakee rakennuttajia kolmelle toimitilatontille Aviapoliksessa

Vantaan kaupunki hakee rakennuttajia Aviapoliksessa sijaitseville Markkatie 12:n, 14:n ja 16:n tonteille. Tonteille haetaan rakennuttajaa tai rakennuttajia, jotka sitoutuvat rakentamaan tonteille mahdollisimman hyvin Aviapoliksen tavoitteita...

OP Pohjois-Savo suunnittelee rakennuskokonaisuutta Kuopion keskustaan – kaavamuutos vireillä

OP Pohjois-Savo on käynnistänyt selvityksen, jonka tavoitteena on uusien toimitilojen hankinta Kuopiossa. Pankki käy parhaillaan neuvotteluja, joiden tavoitteena on uusien toimitilojen hankinta Kuopion keskustaan Maljalahdenkadulle...

Matinkylän vanhan ostoskeskuksen paikalle tulee myös liiketilaa

Pohjola Rakennus Oy Suomi toteuttaa Espoossa Matinkylän vanhan ostoskeskuksen paikalle uuden, modernin asuinkorttelin. Vanhan ostoskeskuksen purkutyöt aloitetaan huhtikuun puolessa välissä. Kortteliin nousee kolme kerrostaloa, joista yhdessä...

Kinos Property Investmentin tytäryhtiö rakentaa logistiikkakeskusta Lahteen

Logistiikkayritys Alfarocillle rakennetaan parhaillaan Lahden Kujalan logistiikka-alueella uutta, lähes 27 000 neliömetrin logistiikkakeskusta. Logistiikkakeskuksen rakentamisesta vastaa lahtelaisen Arto Korhosen omistaman kiinteistösijoitusyhtiö Kinos Property Investmentin tytäryhtiö,...

Jätkäsaaren uuteen palvelukortteliin tulisi myös Forenomin huoneistohotelli

Helsingin kaupunki esittää Länsisataman Jätkäsaaren niin kutsutun Palvelukorttelin varaamista YIT:n johtamalle konsortiolle. Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee asiaa tänään. Kortteliin sijoittuu suunnitelman mukaan huoneistohotelli, päiväkoti, päivittäistavarakauppa ja ravintoloita...

Lapti käynnistää Kuopion Portin B-vaiheen – toimitilojen vuokrausaste jo yli 50 prosenttia

Lapti on tehnyt aloituspäätöksen Kuopion asemanseudulle nousevan Kuopion Portin B-vaiheen rakentamisesta. Kuopion Portin B-vaiheessa rakennetaan 17-kerroksinen tornitalo ja siihen liittyvä matalampi rakennusosa, jossa on vuokrattavia...

Tampereen keskustan kupeeseen Pyhäjärven rannalle uusi kaupunginosa

Tampereen kaupunki käynnistää Viinikanlahden alueen maankäytön suunnittelun. Pyhäjärveen, Hatanpään työpaikka-alueeseen ja Ratinanrannan asuinalueeseen rajautuva suunnittelualue on yksi järvenrantakaupungin kärkihankkeista. Alueella on nykyisin jätevedenpuhdistamo, joka siirtyy...

Veritaksen uudelle pääkonttorille rakennuslupa Turun Kupittaalla

Veritas allekirjoitti viime elokuussa aiesopimuksen YIT:n kanssa Turun Kupittaalla sijaitsevasta tontista uuden toimistokiinteistön rakentamiseksi. Veritaksen pääkonttoritoiminnot muuttavat Turun Olavintieltä Kupittaalle vuonna 2020. Kyseinen toimistokiinteistö on...

Rakennusmestarien Säätiö: Myyminen ei ole vaihtoehto

Rakennusmestarien talon omistava Rakennusmestarien Säätiö toimii hotellimuutoshankkeessa rakennuttajana. Säätiö korostaa, että missään tapauksessa kiinteistökehitystä ei tehdä sen myymistä varten. –Emme missään tapauksessa aio myydä kiinteistöä, se...

KIRJAUTUMINEN