Vantaan ratikka mukana EU:n rahoitushaussa
Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta on käsitellyt tänään 20. helmikuuta Suomesta Euroopan Unioniin lähteviä liikennehankkeita koskevia rahoitushakemuksia.
Vantaan ratikan rahoitushakemus oli mukana tässä joukossa.
Rahoitusta EU:lta haetaan sillä perusteella,...
Catella: Pankkirahoituksen saatavuus liiketilahankkeisiin heikentynyt
Catellan tuore CREDI-tutkimus (Catella Real Estate Debt Indicator) kertoo, että kiinteistösijoittajilla on vahva tahtotila aloittaa uusia projekteja, mutta rahoittajien näkemykset markkinasta ovat varovaisemmat.
Catellan mukaan...
NREP avasi toimiston Lontoossa – tavoitteena muun muassa rahoituspohjan laajentaminen
Pohjoismaiden kiinteistösijoitusyhtiö NREP on avannut toimiston Lontoossa.
Lontoon toimintojen vetäjäksi on nimitetty Emanuele Bena, jolla on 15 vuoden tausta investointipankki J. P. Morganilla. Benasta tulee...
Ruotsalaisen joukkorahoitusalusta Tessinin ensimmäinen laina Suomessa merkitty täyteen
Ruotsalaisen joukkorahoitusalusta Tessinin ensimmäinen laina Suomessa on merkitty täyteen.
Tessin keräsi joukkolainalla yhteensä miljoonaa euroa Porvoossa ja Järvenpäässä sijaitseviin kiinteistökehityshankkeeseen, joiden rakentaminen on käynnissä.
Asuntohankkeiden markkina-arvo...
Keva ja LähiTapiola perustavat yhteiskunnallisiin kiinteistöihin sijoittavan rahaston – mukana myös VER
Julkisen alan työeläkevakuuttaja Keva ja LähiTapiola ovat perustaneet yhteiskunnallisiin kiinteistöihin sijoittavan rahaston, jonka tavoitekoko on puoli miljardia euroa.
Keva on suurin sijoittaja rahastossa, jota hallinnoi...
Ficolo keräsi 20 miljoonaa Suomen ensimmäisellä vihreällä high yield -joukkolainalla – myynnissä merkittävä ylimerkintä
Data- ja pilvipalvelukeskusyritys Ficolo Oy on kerännyt Taalerin järjestämällä joukkolainalla 20 miljoonaa euroa.
Joukkolaina on Suomen ensimmäinen yksityisesti omistetun yhtiön vihreä joukkolaina.
Lainan on sertifioinut norjalainen...
Kiinteistörahoituksen saatavuus parantunut alkuvuoden aikana – pankkien ulkopuolinen rahoitus kasvussa
Catellan tuoreimman CREDI-tutkimuksen mukaan kiinteistörahoitusmarkkinoiden olosuhteet ovat parantuneet alkuvuonna.
CREDI (Catella Real Estate Debt Indicator) on kiinteistörahoitusmarkkinoita käsittelevä indikaattori, joka koostuu puolivuosittain eteenpäin ja taaksepäin...
WGBC: Vuonna 2035 vain hiilineutraaleja rakennushankkeita rahoitetaan ja toteutetaan
World Green Building Councilin uusi raportti asettaa tavoitteeksi hiilineutraalin rakentamisen ja rakennetun ympäristön sekä esittelee toimenpiteet vallankumoukselliselle hiilidioksipäästöjen vähentämiselle.
Bringing Embodied Carbon Upfront -raportti asettaa...
Nordean Timo Nyman: Suomen kiinteistömarkkinoille vakiintunut uusi kotimainen sijoittajaryhmä
Kansainvälinen talousalan lehti Euromoney on nimennyt Nordean Suomen parhaaksi kiinteistötoiminnan rahoittajaksi.
Alakategorioista Nordea sijoittui ykköstilalle kiinteistörahoituksessa, osakerahoituksessa ja arvopaperistamisissa.
Timo Nyman, joka vastaa Suomessa rakennus- ja...
Trevianin rahastolle 100 miljoonan euron rahoitus Sammolta
Sampo Oyj ja muutamat muut Sampo-konserniin kuuluvat yhtiöt ovat myöntäneet erikoissijoitusrahasto Trevian Suomi Kiinteistöt I:lle noin 100 miljoonan euron suuruisen vakuudellisen lainan.
Myönnetty laina käytetään...
Fifth Wall loi keskenään kilpailevien yritysten rahaston
Los angelesilainen Fifth Wall sai kerättyä 403 miljoonan dollarin rahaston houkuttelemalla keskenään kilpailevia kiinteistö- ja rakennusyhtiöitä investoimaan yhdessä alan tekno start-up -yrityksiin.
Mukaan lähti nimekäs...
Wärtsilä on tehnyt SEB Leasingin kanssa leasingsopimuksen Vaasan Vaskiluodon kiinteistöistä
Wärtsilän Smart Technology Hub -hanke on edennyt suunnitteluvaiheesta toteutukseen.
Wärtsilä ilmoitti viime elokuussa rakentavansa Vaasan Vaskiluotoon uuden tutkimus-, tuotekehitys- ja tuotantokeskuksen Smart Technology Hubin.
Vaasan kaupunginvaltuusto...
OP ja Nordea: Kiinteistökauppoihin löytyy edelleen rahoitusta
Kiinteistökaupat saavat edelleen Suomessa rahoitusta kilpailukykyisin ehdoin. Näin vakuuttavat sekä OP että Nordea.
OP:n Yrityspankin rahoitusjohtaja Ville Kolehmaisen mukaan Euroopan keskuspankin EKP:n QE-netto-ostojen lopettaminen nosti...
Muistutus: Aurinkosähköhankkeiden investointituki pienenee vappuna
Valtio tukee yrityksiä uusiutuvan energian hankkeissa. Energiatukea voidaan myöntää esimerkiksi investointihankkeisiin, jotka edistävät uusiutuvan energian tuotantoa. Tuettavien hankkeiden investointikustannusten on oltava vähintään 10 000...
Antilooppi tehnyt uuden 565 miljoonan euron rahoitussopimukseen
Antilooppi on tehnyt uuden 565 miljoonan euron pankkirahoitusjärjestelyn suurimpien Suomessa toimivien pohjoismaisten pankkien kanssa. Järjestelijöinä toimivat Nordea (koordinaattori ja agentti), OP, SEB, Danske Bank...
Kiinteistö- ja rakennusalan data-alustalle yli 10 miljoonan euron rahoitus
Platform of Trust on yksi kiinteistö- ja rakennusalan kärkihankkeista. Alustan tavoitteena on synnyttää luottamuksen datan käsittelyyn ja mahdollistaa esimerkiksi tekoälyn tehokkaan hyödyntämisen rakennetussa ympäristössä.
Alustaa...
Newsec toimi SYK Oy:n apuna vihreän joukkovelkakirjalainan liikkeelle laskussa
Suomen Yliopistokiinteistöt Oy (SYK) laski liikkeelle kiinteistöalan ensimmäisen vihreän joukkovelkakirjalainan. Järjestelyn tueksi Newsec määritti SYKin koko kiinteistöomaisuuden arvon syksyllä 2018.
Arvioitavia kohteita oli kaikkiaan yli...
Tanskalainen Nykredit rahoittajana Aberdeen Standardin portfoliokaupassa Suomessa
Asianajotoimisto Hannes Snellman toimi Nykredit Realkredit A/S:n neuvontajana, kun se rahoitti Aberdeen Standardin rahaston suurta asuntoportfoliohankintaa Suomessa.
Aberdeen Standard Investmentsin hallinnoima rahasto osti 824 asunnon...
Vihreä rahoitus otettu hyvin vastaan kiinteistömarkkinoilla
Vihreät bondit kasvattavat suosiotaan rahoituksessa. Näin on etenkin Ruotsissa, joka on yksi edelläkävijämaista tällä saralla.
Kaikista liikkeeseen lasketuista yritysbondeista on tänä vuonna tähän mennessä ollut...
GreenStarin kolmas hotelli Vaasaan, rakennuttajana WasaGroupin rahasto
GreenStar Hotel avaa kolmannen hotellisan lähelle Vaasan keskustaa vuoden 2019 lopulla. Hotellirakennuksen rakennuttaa WGF III -kiinteistökehitysrahasto.
GreenStarin ja WGF III -kiinteistökehitysrahaston yhteinen investointi on suuruudeltaan...