Vaasa Parksissa useita nimityksiä
Rakennusinsinööri Petteri Väkelä on nimitetty Oy Vaasa Parks Ab:n kiinteistöpäälliköksi vastuualueenaan Futura I-IV:n eli neljän KOy Vaasan Yrittäjänkatu 17 Fab:n rakennusten kiinteistöjen ylläpito ja...
Lehto: Tulot, menot ja tuotot eivät kohdanneet Lippulaivassa
Lehto Group Oyj ja Citycon Oyj päättivät viime viikolla lopettaa kolme vuotta kestäneet neuvottelut uuden kauppakeskus Lippulaivan rakentamiseksi Espooseen.
Citycon on toiminut hankkeen rakennuttajana ja...
Lehtileikkeet: Puun rooli kasvaa liike- ja toimistorakennuksissa sekä teollisuus ja varastorakennuksissa
Forecon: Puurakentamisen kasvu alkaa näkyä myös markkinaosuuksissa
Puuala seuraa aktiivisesti myös tulevia puukerrostalohankkeita. Viime vuoden marraskuun hankekannassa oli yhteensä n. 9300 puukerrostaloasuntoa ja nyt määrä...
Sijoitukset asuinkiinteistöihin ennätystasolla Euroopassa
Asuinkiinteistösektori houkuttelee yhä enemmän pääomia. Esimerkiksi Ruotsissa ja Alankomaissa asuntoportfolioiden osuus on tänä vuonna ollut noin kolmanneksen koko kiinteistömarkkinoiden transaktiovolyymista ja Tanskassa osuus on...
Lehto keskeyttää Lippulaivan rakentamisen
Lehto Group Oyj ja Citycon Oyj ovat päättäneet lopettaa Espooseen rakennettavan kauppakeskus Lippulaivan KVR-urakkaa koskevat neuvottelut. Näin kolme vuotta kestäneet neuvottelut ovat päättyneet tuloksettomina.
Citycon...
Trevianin rahasto osti kolme liikekiinteistöä Raision keskustasta
Erikoissijoitusrahasto Trevian Suomi Kiinteistöt I osti 31.10. Kiinteistövarainhoito KVH Oy:ltä kolme liikekiinteistöä Raision keskustasta Turun talousalueelta, seitsemän kilometrin etäisyydellä Turun keskustasta.
Kohteet ympäröivät Raision toria...
Aviapolis-kaupungin asemakaavatyö alkoi
Vantaan Veromiehen AUB-kilpailualueen asemakaavamuutoksen luonnos on lähdössä hyväksymiskierrokselle Vantaan hallintoon. Ensimmäinen etappi on kaupunkisuunnittelulautakunta, joka kokoontuu 5. 11.
AUB tulee sanoista Aviapolis Urban Blocks.
Kyse on...
NCC jatkaa Fredriksbergin rakentamista Vallilassa
NCC käynnistää Fredriksbergin toimistokokonaisuuden kahden seuraavan vaiheen rakentamisen Helsingissä Vallilan Konepajan alueella. Kaikkiaan uutta toimitilaa tulee vuoteen 2020 mennessä noin 11 000 neliömetriä.
Fredriksbergin A-talo...
Raportti: YVA-menettelyssä vielä paljon kehittämistä
Rakennushankkeiden YVA-menettelyssä eli ympäristövaikutusten arvioinnissa ei ole otettu tarpeeksi huomioon ilmastollisia näkökohtia. Tähän arvioon tullaan syyskuussa päättyneessä Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa, jossa analysoitiin YVA-menettelyn...
Joustavat työtilat muuttavat toimitilamarkkinan
Yhä yleistyvä joustavien työtilojen vaatimus merkitsee vuokranantajalle kovaa haastetta ja hyvää sopeutumiskykyä. Ja tendenssi on pysyvä. Vuonna 2017 julkaistun raportin (JLL) mukaan 30 prosenttia...
Kauppakeskusten myynti kasvoi, kävijöiden määrä ei
Suomalaisten kauppakeskusten kokonaismyynti kasvoi 0,9 prosenttia vuoden 2018 heinä-syyskuussa verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Kävijämäärän kehitys on sen sijaan pysytellyt samalla tasolla kuin vuosi...
Sagax hankki suuren varastokiinteistön läheltä Helsinki-Vantaan kenttää
Ruotsalainen Sagax Oy on ostanut työeläkevakuuttaja Ilmariselta 89 000 neliömetrin suuruisen varastokiinteistön Vantaalta 10 minuutin matkan päässä Helsinki-Vantaan lentokentältä. Vuokrattavaa pinta-alaa kiinteistössä noin 62 300 neliömetriä.
Varastokiinteistön...
Lehtileikkeet: Rakennuslehti: Rakennusyhtiöiden suhdannedotukset heikentyneet
Rakennuslehti: Rakennusyhtiöiden suhdanneodotukset heikentyneet
Lähikuukausien suhdanneodotukset ovat vaimentuneet rakentamisessa, mutta tämän hetken suhdannetilanne on silti yli normaalin. Tämä käy ilmi Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n lokakuussa tekemästä...
Suomen Yliopistokiinteistöjen vihreä bondi keräsi 100 miljoonaa
Suomen Yliopistokiinteistöt Oy (SYK) aikoo lisätä merkittävästi kestävän kehityksen eli vihreän rakentamisen osuutta kiinteistökannassaan.
Tätä tavoitetta varten valtakunnallinen kampuskehittäjä SYK on laskenut 100 miljoonan euron ...
Flamingo-hotelli laajenee ja hiilijalanjälki pienenee
Vantaan Aviapoliksen alueella sijaitsevan Viihdekeskus Flamingon yhteydessä oleva Sokotelin Break Sokos Hotel Flamingo avaa ensi helmikuussa 232 hotellihuoneen ja 9 700 kerrosneliömetrin lisärakennuksen vanhan hotellin...
Titanium myy osan hoivaportfoliostaan Pareto Securitiesin perustamalle yhtiölle
Erikoissijoitusrahasto Titanium Hoivakiinteistö on myynyt osaportfolion pohjoismaisen investointipankin Pareto Securitiesin perustamalle hoivakiinteistöihin sijoittavalle yhtiölle Origa Care AB:lle.
Osaportfolio koostuu 13 hoivakiinteistöstä eri puolilla Suomea ja...
Energiaremonteilla säästetään rahaa ja parannetaan ilmastoa
Energiaremontit kiinteistöihin ovat tehokas keino osallistua ilmastotalkoisiin. Samalla kiinteistön omistaja säästää siinä rahaa jopa miljoonia euroja.
Kiinteistöjen energiatehokkuuteen ja vastuullisuuteen erikoistuneen EcoReal Oy:n toimitusjohtaja Janne...
Pasilan Trigoni etenee
Helsingin Keski-Pasilan tornialueen suunnittelukilpailun voittanut YIT Rakennus Oy:n laatima Trigoni-niminen kilpailutyö on etenemässä. Kaupunkiympäristölautakunnan tänään (30. 10) pidettävässä kokouksessa esitetään, että asia viedään kaupunginhallituksen...
Technopoliksen UMA-verkko laajenee Tallinnassa ja Vilnassa
Technopoliksen coworking-verkosto, UMA Workspace, laajenee nyt Viroon ja Liettuaan, kun niiden pääkaupunkeihin Tallinnaan ja Vilnaan avataan ensi kesänä uudet UMA-tilat.
Tavoitteet ovat selvät tästäkin eteenpäin....
Wärtsilä muuttamassa Salmisaareen
Yli 500 Wärtsilän työntekijää muuttaa Helsingin Salmisaareen konsernin uusiin toimitiloihin 5. marraskuuta. Muuton uskotaan olevan työntekijöille mieleen, sillä uudessa toimistossa on jo pari kuukautta...