Julius Tallberg-Kiinteistöt aikoo panostaa kiinteistökehitykseen ja harkitsee sijoituksia erikoiskaupan tiloihin
Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj kertoo tilinpäätöstiedotteessaan, että yhtiön strategian uudistamistyö saatiin päätökseen vuoden 2018 lopussa.
Yhtiön tavoitteena on edelleen vahvistaa asemaansa pääkaupunkiseudun toimitilamarkkinoilla, erityisesti toimisto- ja...
Kinos Property Investmentin tytäryhtiö rakentaa logistiikkakeskusta Lahteen
Logistiikkayritys Alfarocillle rakennetaan parhaillaan Lahden Kujalan logistiikka-alueella uutta, lähes 27 000 neliömetrin logistiikkakeskusta.
Logistiikkakeskuksen rakentamisesta vastaa lahtelaisen Arto Korhosen omistaman kiinteistösijoitusyhtiö Kinos Property Investmentin tytäryhtiö,...
Jätkäsaaren uuteen palvelukortteliin tulisi myös Forenomin huoneistohotelli
Helsingin kaupunki esittää Länsisataman Jätkäsaaren niin kutsutun Palvelukorttelin varaamista YIT:n johtamalle konsortiolle. Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee asiaa tänään.
Kortteliin sijoittuu suunnitelman mukaan huoneistohotelli, päiväkoti, päivittäistavarakauppa ja ravintoloita...
Lapti käynnistää Kuopion Portin B-vaiheen – toimitilojen vuokrausaste jo yli 50 prosenttia
Lapti on tehnyt aloituspäätöksen Kuopion asemanseudulle nousevan Kuopion Portin B-vaiheen rakentamisesta.
Kuopion Portin B-vaiheessa rakennetaan 17-kerroksinen tornitalo ja siihen liittyvä matalampi rakennusosa, jossa on vuokrattavia...
Citycon tehnyt esisopimuksen Vuosaaren tonttiensa myynnistä
Citycon ja Paulig Oy ovat tehneet kiinteistökaupan esisopimuksen, jolla Bonava ostaa Vuosaaresta noin 32 000 kerrosneliömetriä rakennusoikeutta Cityconin omistaman kauppakeskus Columbuksen vierestä.
Kiinteistökaupat edellyttävät toteutuakseen...
NREP nimitti uuden johtajan Suomen sijoitusorganisaatiolleen
Pohjoismainen kiinteistösijoitusyhtiö NREP on nimittänyt Petri Valkaman yhtiön uudeksi osakkaaksi ja Suomen sijoitusorganisaation johtajaksi.
Yhtiön mukaan Valkama on ollut avainroolissa NREP:n kasvussa Suomessa viimeisen viiden...
KTI: Toimitilavuokrien odotetaan kehittyvän Turussa muita kasvukeskuksia positiivisemmin
KTI:n tekemän markkinakatsauksen mukaan Turun seudun toimitilojen käyttöasteet ovat pysyneet kohtuullisen vahvoina, ja tilanne parani vuoden 2018 aikana entisestään sekä toimisto- että liiketiloissa.
Suurten sijoittajien...
Helsingin Vuosaaren edustalle suunnitellaan uudenlaista majoituskohdetta ja palveluita
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta käsittelee kokouksessaan esitystä, jonka mukaan MajaMaja Oy:lle varataan Vuosaaren Nuottasaaresta alue merellisen matkailu- ja majoituspalveluiden off-grid -koerakentamiskohteen suunnittelua varten.
MajaMaja on luonut konseptin...
Lehtileikkeet: Lippulaivan avajaiset voivat viivästyä, pääurakoitsijaa haetaan yhä
Länsiväylä: Lippulaivan avajaiset voivat viivästyä, pääurakoitsijaa haetaan yhä
Espoonlahteen nousevan uuden kauppakeskus Lippulaivan valmistuminen voi venyä alkuperäisestä aikataulusta. Hankkeella ei ole vielä pääurakoitsijaa. Rakennuttaja Cityconin...
Norjan öljyrahaston kiinteistöstrategiassa merkittävä suunnanmuutos
Maailman suurimpiin eläkerahastoihin kuuluva Norjan öljyrahasto leikkaa merkittävästi kiinteistösijoitustavoitteitaan. Norjan öljyrahaston koko on yli 880 miljardia euroa, jotenkin prosenttiyksikönkin allokaatiomuutos tarkoittaa useita miljardeja euroa.
Rahaston...
Fennian Terrieri Kiinteistöt Ky -rahastolla useita hankkeita neuvottelujen alla
Fennia Varainhoito perusti tammikuussa ensimmäisen vain ammattimaisille instituutiosijoittajille suunnatun kiinteistörahastonsa, Terrieri Kiinteistöt Ky:n.
–Terrieri Kiinteistöt Ky -rahastolla on useita hankkeita neuvottelujen alla, ja toivon, että...
Fennia itse on yksi Terrieri-rahastonsa viidestä sijoittajasta
Fennia Varainhoito perusti tammikuussa ensimmäisen vain ammattimaisille instituutiosijoittajille suunnatun kiinteistörahastonsa, Terrieri Kiinteistöt Ky:n.
Rahaston pääomasitoumukset ovat yhteensä 45 miljoonaa euroa ja tavoitekoko noin 100 miljoonaa...
Taas uusi ulkomainen sijoittaja Suomeen – Diana-kiinteistö vaihtaa omistajaa
Saksalainen Quadoro Doric on ostanut Helsingin Yrjönkadulla Dianapuiston kupeessa sijaitsevan Diana-talon Svenska Folkskolans Vänner -säätiöltä.
Quadoro teki kaupan sveitsiläistaustaisen kiinteistörahaston Vontobel Sustainable Real Estate Europen...
UB Suomi Kiinteistöt -rahastolla vahva aloitus
Viime vuoden lopussa perustetun UB Suomi Kiinteistöt -erikoissijoitusrahaston toiminta on käynnistynyt vahvasti.
Rahasto oli ensimmäisen kerran avoinna merkinnöille tammikuussa, ja se keräsi pääomia yhteensä 22...
Suomen Hoivatilojen sijoituskiinteistöjen käypä arvo voi lähestyä puolta miljardia vuoden kuluttua
Suomen Hoivatilat julkaisi tänään tilinpäätöksensä. Konsernin liikevaihto oli 17,2 miljoonaa euroa, jossa kasvua oli 39 prosenttia edelliseen tilikauteen verrattuna.
Liikevaihto muodostui kokonaisuudessaan vuokratuotoista. Yhtiöllä oli...
Tampereen keskustan kupeeseen Pyhäjärven rannalle uusi kaupunginosa
Tampereen kaupunki käynnistää Viinikanlahden alueen maankäytön suunnittelun. Pyhäjärveen, Hatanpään työpaikka-alueeseen ja Ratinanrannan asuinalueeseen rajautuva suunnittelualue on yksi järvenrantakaupungin kärkihankkeista.
Alueella on nykyisin jätevedenpuhdistamo, joka siirtyy...
Säätiö suunnittelee uutta toimistorakennusta sisäpihalle Eerikinkadulla
Helsingin Kampissa osoitteessa Eerikinkatu 4 suunnitellaan uuden toimistorakennuksen rakentamista pihasiiven paikalle ja olemassa olevan puurakennuksen peruskorjaamista toimistokäyttöön.
Tontilla sijaitsee arkkitehti Theodor Höijerin suunnittelema renessanssityylinen nelikerroksinen...
Capmanin rahasto sai Ruotsin maanpuolustuksen vuokralaisekseen Tukholman Gärdetissä
Capman Nordic Real Estate II -rahasto hankki joulukuussa 2017 Tukholmasta noin 30 000 neliömetrin toimisto- ja liikekiinteistökokonaisuuden osoitteessa Lybeck 2.
Kiinteistöt sijaitsevat hyvällä paikalla Gärdet-metroaseman...
Cityconin Jussi Vyyryläiselle ylennys
Cityconin Suomen ja Ruotsin vuokrausjohtajana toiminut Jussi Vyyryläinen on nimitetty koko yhtiön vuokrauksesta vastaavaksi liiketoimintajohtajaksi (Vice President, Leasing).
Vyyryläinen toimii Cityconin strategisen vuokrauksen johtajana nyt...
Lehtileikkeet: Kotkan Kantasatamaan löytyi hotellioperaattori
Yle: Kotkan Kantasatamaan on saatu hotellioperaattori – nyt myös tapahtumakeskus voidaan rakentaa
Kotkan Kantasatamaan on löytynyt hotellioperaattori. Kantasataman ohjausryhmän puheenjohtajan Jari Elomaan (kok.) mukaan hotellioperaattori...