Jumbosta tuli osa kansainvälisen sijoittajajätin rakennemuutosta
Unibail-Rodamco-Westfield kertoo myyneensä Elolle 34 prosentin omistusosuutensa vantaalaisesta kauppakeskus Jumbosta noin 250 miljoonalla eurolla.
Kyseessä oli Euroopan suurimman kaupallisiin kiinteistöihin keskittyvän sijoitusyhtiön ainoa sijoitus Suomeen,...
Elo kauppakeskus Jumbon suurimmaksi omistajaksi lähes 250 miljoonan euron kaupalla
Työeläkeyhtiö Elo ostaa kanssaomistajansa Unibail-Rodamco-Westfieldin osuuden kauppakeskus Jumbosta. Kaupan jälkeen Elo omistaa koko kauppakeskuksen lukuun ottamatta hypermarkettien tiloja.
Unibail-Rodamco-Westfieldin mukaan sen 34 prosentin omistusosuuden luovutushinta...
Saksalainen Ruby Hotels yhteistyöhön ICON Kiinteistörahastojen kanssa
Müncheniläinen hotelliryhmä Ruby Hotels aloittaa yhteistyön kiinteistökehittäjä ICON Kiinteistörahastojen kanssa ja avaa ensimmäisen pohjoismaisen hotellinsa Helsingin Kruununhakaan.
Hotelliryhmä on perustettu 2013 ja se operoi tällä...
UB Suomi Kiinteistöt teki ensimmäiset sijoituksensa toimitiloihin ja asuntoihin
United Bankersin Erikoissijoitusrahasto UB Suomi Kiinteistöt on tehnyt ensimmäiset sijoitukset kiinteistökohteisiin Turussa ja Tampereella.
Rahaston toiminta käynnistyi marraskuussa 2018, ja rahasto oli helmikuun loppuun mennessä...
Cibus jatkaa portfolionsa kehittämistä: Suomessa kaksi hankintaa ja uusia suunnitteilla
Tukholman pörssin Nasdaq First North -listalle listattu Cibus Nordic Real Estate on tehnyt kaksi hankintaa Suomesta.
Yhtiö on hankkinut Kuopiosta 4 500 neliömetrin kokoisen liikekiinteistön, joka...
Avant Asset Managementille uusi toimitusjohtaja
MRICS Sampsa Ratia on nimitetty Avant Capital Partners:n tytäryhtiön Avant Asset Management Oy:n toimitusjohtajaksi 1. maaliskuuta alkaen.
Ratia siirtyy tehtävään Leasegreen Groupista, jossa hän on...
Salo IoT Campus saattaa saada vuokralaisekseen Valmet Automotiven akkutehtaan
Salossa entisissä Nokian tiloissa toimiva Salo IoT-Park Oy neuvottelee parhaillaan useiden yritysten kanssa vuokrasopimuksista.
Merkittävin näistä on Valmet Automotive, joka suunnittelee akkujen suursarjatuotannon aloittamista Salossa.
Tavoitteena...
Diana-talo vaihtoi omistajaa alle 20 miljoonalla eurolla
Saksalainen Quadoro Doric kertoi toissaviikolla ostavansa Helsingin Yrjönkadulla Dianapuiston kupeessa sijaitsevan Diana-talon Svenska Folkskolans Vänner -säätiöltä.
Quadoro teki kaupan sveitsiläistaustaisen kiinteistörahaston Vontobel Sustainable Real Estate...
Nordea perustaa finanssialan osaamiskeskuksen Turun Teknologiakiinteistöt Oy:n tiloihin
Nordea aikoo perustaa Turun tiedepuistoon uuden finanssialan osaamiskeskuksen, jonne on tarkoituksena keskittää henkilöasiakasliiketoiminnan etäpalveluja. Uusi yksikkö on tarkoitus avata syksyllä 2020.
– Nordealla on jo...
Lehtileikkeet: Mänttä-Vilppulan sote-kiinteistöt myydään Pihlajalinnalle – asia meni valtuustossa äänestykseen
Aamulehti: Mänttä-Vilppulan sote-kiinteistöt myydään Pihlajalinnalle
Mänttä-Vilppulan sote-kiinteistöt myydään Pihlajalinna Terveys Oy:lle. Kaupunginvaltuusto teki asiasta periaatepäätöksen ylimääräisessä maanantaina. Kaupan lopulliset periaatteet ja ehdot, kuten esimerkiksi kauppahinta,...
Toimitilahankintojen PPP-malliin kohdistuu suuria odotuksia
Espoo kokeilee ensimmäisenä kaupunkina Suomessa Public Private Partnership -mallia yhdeksän koulun ja päiväkodin hankkimisessa. Uudelta hankintatavalta toivotaan ratkaisua moneen ongelmaan rakentamisen laadusta lähtien.
Toimitilarakentamisen PPP-malli...
Hämeenlinnaan halutaan monitoimiareena ja sen kylkeen yli 20 000 m2 toimitiloja, ehkä hotellikin
Hämeenlinnan kaupunginhallitus edistää suunnitelmaa, jossa merkittävä urheilu- ja monitoimiareena nousisi Hämeensaaren alueelle kaupungin keskustan etelärannalle.
Sepos Oy:n, GSP Group Oy:n ja PES-arkkitehdit Oy:n työyhteenliittymälle on...
KTI: Suomalaisten toimistokiinteistöjen nettotuotto ennätysalhainen viime vuonna
KTI Kiinteistöindeksin mukaan suomalaisten kiinteistösijoitusten kokonaistuotto oli 6,6 prosenttia vuonna 2018.
Kiinteistösijoitusten nettotuottotaso oli 5,3 prosenttia, ja markkina-arvot nousivat keskimäärin 1,3 prosenttia. Eri kiinteistötyypeistä asuntojen...
NHC: Helsingin hotellibisnes hyötynyt kapasiteetin niukasta kasvusta
Nordic Hotel Consulting NHC:n mukaan Helsingin hotellien keskimääräinen huonekohtainen liikevaihto (RevPAR) kasvoi viime vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä 9,0 prosenttia ja oli keskimäärin 87 euroa.
Hotellihuoneiden keskimääräinen...
Valtuusto käsittelee Mänttä-Vilppulan ja Pihlajalinnan sote-kiinteistökauppoja ensi maanantaina
Mänttä-Vilppulan kaupunginhallitus päätti maanantaisessa kokouksessaan, että se esittää kaupunginvaltuustolle sote-kiinteistöjen myyntiä.
Kaupunginhallitus esittää, että valtuusto päättää tehdä periaatepäätöksen Mänttä-Vilppulan tiettyjen sote-rakennusten myymisestä Pihlajalinna Terveys Oy:lle....
Kiinteistö- ja rakentamisala haluaa kiinteistönomistajille aloiteoikeuden paikallistason kaavaan
KIRA-foorumi eli kiinteistö- ja rakentamisalan 14 keskeistä yhteisöä ovat koonneet yhteiset hallitusohjelmatavoitteet.
Yksi KIRA-foorumin keskeisiä tavoitteita on kaavoituksen sujuvoittaminen käynnissä olevassa maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksessa....
Muistutus: Aurinkosähköhankkeiden investointituki pienenee vappuna
Valtio tukee yrityksiä uusiutuvan energian hankkeissa. Energiatukea voidaan myöntää esimerkiksi investointihankkeisiin, jotka edistävät uusiutuvan energian tuotantoa. Tuettavien hankkeiden investointikustannusten on oltava vähintään 10 000...
Aleksandra Attorneys vahvistaa kiinteistötiimiään kahdella uudella asiantuntijalla
Asianajotoimisto Aleksandra Attorneys on nimittänyt kaksi uutta lakimiestä, jotka alkavat työskennellä pääasiassa kiinteistötransaktioiden ja muiden kiinteistöihin liittyvien asioiden parissa:
Oikeustieteiden maisteri Michelle Merlich siirtyy Alexsandraan...
Caverion johtamaan kiinteistöjohtamispalveluita Tullihallituksen talossa
Caverion ja kiinteistövarainhoitoyhtiö Trevian Asset Management ovat tehneet yhteistyösopimuksen Helsingin Erottajalla sijaitsevan BlackRockin omistaman arvokiinteistön kiinteistöjohtamispalveluista.
Trevian Asset Management vastaa Tullihallituksen talona tunnetun kohteen kiinteistökehittämisestä...
Lehtileikkeet: Varma suunnitteli Flamingon laajennusosan paikalle ensin kokonaan uutta hotellia
Projektiuutiset: Flamingon hotellilaajennuksen paikalle suunniteltiin alun perin kokonaan uutta hotellia
Vantaalla sijaitsevan viihdekeskus Flamingon yhteydessä olevan Break Sokos Hotel Flamingon majoituskapasiteetti lähes tuplaantui helmikuussa, kun...