sunnuntai, 14 syyskuun 2025

Turku suunnittelee liike- ja toimitilarakentamista kauppakeskus Skanssin länsipuolelle

Turun kaupunki suunnittelee uuttaa liike- ja toimitilarakentamista Skanssin kauppakeskuksen länsipuolella sijaitsevalle, Skanssinkadun, Skarppakullantien ja Sorakadun rajaamalle alueelle. Alue on pinta-alaltaan noin hehtaarin hehtaarin suuruinen, ja...

Lehtileikkeet: Primehotelsin Oulunsalon lentokenttähotelli saanut rakennusluvan

Radio Pooki: Primehotelsin Oulunsalon lentokenttähotelli saanut rakennusluvan Oulunsalon lentoasemalle kaavailtu hotelli on saanut rakennusluvan. Rakennustöihin päästään hotellioperaattorina toimivan Primehotelsin toimitusjohtaja Tomi Peitsalon mukaan kesällä ja...

Maakuntien tilakeskuksen toiminta jatkuu toistaiseksi, mutta loppukin voi häämöttää

Maakuntien tilakeskus tiedotti perjantaina, että maakunta- ja sote-uudistuksen kaatuminen ei johda välittömiin muutoksiin Maakuntien tilakeskuksen toiminnassa. Yhtiö jatkaa valmistelutyötä suunnitelman mukaisesti, ja odottaa ohjeita yhtiön...

Areim ostaa toimistokiinteistön Vallilasta – etsii kohteita myös muilta kiinteistösektoreilta

Areim on ostanut toimistokiinteistön GE Healthcare Finland Oy:ltä Helsingin Vallilasta. Kauppahintaa ei kerrota. Kohteessa on noin 15 000 neliötä vuokrattavaa pinta-alaa, ja GE Healthcare Finland...

Areimin Suomi-salkussa nyt 11 kohdetta ja siivu Spondaa, tiimi kasvanut jo seitsenhenkiseksi

Ruotsalainen varainhoitoyhtiö Areim kertoi kesäkuussa 2016 alkavansa sijoittaa myös Suomeen rahastonsa Areim Fund III kautta. Tuolloin Markus Laine oli juuri nimitetty Areimin Suomen kiinteistösijoituksista vastaavaksi...

S-Pankin koko varallisuudenhoito muuttaa Mikonkadun Epicenteriin

S-Pankin varallisuudenhoito aloittaa uutena jäsenenä innovaatiotalon Epicenterin tiloissa. Mikonkadulle Helsingin keskustaan muuttaa maaliskuussa toistasataa S-Pankin työntekijää. S-Pankin varallisuudenhoito palvelee asiakkaitaan S-Pankki- ja FIM-brändeillä, ja uusi...

Epicenter rekrytoimassa maajohtajaa Suomeen

Teknologiayrityksiin keskittyvä coworking-toimija Epicenter avasi ovensa Helsingin Mikonkadulla viime joulukuussa Ilmarisen omistamassa kiinteistössä. Yhtiö korostaa, että 9 000 neliömetrin Epicenter ei ole tavallinen coworking-tila, vaan...

Suomen Hoivatiloille noin 25 miljoonan euron arvoiset päiväkotisopimukset

Suomen Hoivatilat Oyj on helmi–maaliskuun aikana voittanut kolme julkista tarjouskilpailua, joissa kaupungit ovat kilpailuttaneet uusia päiväkotihankkeita vuokramallilla. Tuoreimpana päätöksenä on Rovaniemen kaupunginhallituksen elinen päätös Etelärinteen...
nimitykset kuvake

Folks Hotels nimittää hotelliliiketoimintojen johtajan

Lahtelainen Folks Hotels Oy on maaliskuun alussa vahvistanut organisaatiotansa uudella avainhenkilöllä, jolloin Aki Keskitalo aloitti Folks Hotels Oy:n liiketoimintajohtajana, vastuualueenaan hotellien operatiivinen liiketoiminta. Aiemmissa työsuhteissaan...
nimitykset kuvake

Rakli perusti kestävän kehityksen projektipäällikön pestin

Rakliin on palkattu projekti-insinööri Olli-Pekka Pajala edistämään vähähiilisyyttä kiinteistö- ja rakentamisalalla, mikä on  yksi Raklin keskeisiä toiminnan painopisteitä tulevan vuoden aikana. Kyseessä on kahden vuoden...

Lehtileikkeet: Peab sai 30 miljoonan rakennusurakan Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriltä

Peab: Peab rakentaa sairaalan Seinäjoelle, urakan arvo 30 miljoonaa euroa Peab Oy rakentaa Kiinteistö Oy Seinäjoen Terveysteknologiakeskukselle yhteensä 26 310 neliön sairaalarakennuksen Östermyrankatu 9:ään Seinäjoelle. ...

Coworking-markkina jatkaa kasvuaan – myös WeWork tulossa Suomeen

Coworking-tiloilla ja muilla joustavilla toimistotiloilla on yhä suurempi merkitys Euroopan toimistokiinteistömarkkinoilla. Inrevin tutkimuksen mukaan Euroopan 20 suurimmassa kaupungissa joustavan toimistotilan neliömäärä kaksinkertaistui vuosien 2014 ja...

Kämpin hotelliketjulta suuri kongressihotelli Regeneron hybriditorniin Keilaniemenrantaan

Regenero Oy on solminut aiesopimuksen Kämp Collection Hotelsin kanssa koskien suunnitteilla olevaa Keilaniemenrannan toimisto- ja hotellitornia. Kämp Collection Hotels avaisi torniin 350 huoneen GLO-hotellin. Alustavien...

OP Pohjois-Savo suunnittelee rakennuskokonaisuutta Kuopion keskustaan – kaavamuutos vireillä

OP Pohjois-Savo on käynnistänyt selvityksen, jonka tavoitteena on uusien toimitilojen hankinta Kuopiossa. Pankki käy parhaillaan neuvotteluja, joiden tavoitteena on uusien toimitilojen hankinta Kuopion keskustaan Maljalahdenkadulle...

Evli Vuokratuotto ostaa Hartelalta liiketilakiinteistön Porvoosta

Hartela Etelä-Suomi Oy on myynyt erikoissijoitusrahasto Evli Vuokratuotolle KOY Taidetehtaankatu 4 -kohteen Porvoossa. Kiinteistö sijaitsee kulttuuri- ja kongressikeskus Taidetehtaan yhteydessä olevan Kauppakujan länsipuolella. Hartelan kehittämä...

Pictet laajentaa suoriin kiinteistösijoituksiin ja perustaa eurooppalaisen kiinteistörahaston

Pictet Alternative Advisors SA (PAA) laajentaa vaihtoehtoisia strategioitaan tuomalla markkinoille ammattisijoittajille tarkoitetun suoran kiinteistösijoitusrahaston. Pictet Alternative Advisors on Pictet-konsernin täysin omistama vaihtoehtoisiin sijoituksiin erikoistunut yhtiö Rahasto...

Matinkylän vanhan ostoskeskuksen paikalle tulee myös liiketilaa

Pohjola Rakennus Oy Suomi toteuttaa Espoossa Matinkylän vanhan ostoskeskuksen paikalle uuden, modernin asuinkorttelin. Vanhan ostoskeskuksen purkutyöt aloitetaan huhtikuun puolessa välissä. Kortteliin nousee kolme kerrostaloa, joista yhdessä...
nimitykset kuvake

HPP Asianajotoimisto vahvistaa kiinteistöryhmäänsä

HPP Asianajotoimisto Oy on kutsunut yhtiön osakkaaksi Leif Laitisen 18. maaliskuuta 2019 lukien. Laitisen osakkuudella HPP edelleen vahvistaa toimiston asiantuntemusta kiinteistöjärjestelyissä, erityisesti kansainvälistä ulottuvuutta omaavissa...
nimitykset kuvake

Nuveen Real Estate rekrytoinut Kamppiin uuden vuokrauspäällikön

Diplomi-insinööri Anna Forsberg on aloittanut Nuveen Real Estatella (ent. TH Real Estate) nimikkeellä Senior Leasing Manager. Forsberg vastaa Nuveenilla kauppakeskus Kampin vuokrauksesta. Forsberg siirtyi Nuveenille...

Lehtileikkeet: Visma Tampuuri sai Maakuntien tilakeskukselta lähes miljoonan euron sopimuksen

Visma: Visma Tampuuri sai Maakuntien tilakeskukselta lähes miljoonan euron sopimuksen Kiinteistöalan ohjelmisto-osaaja Visma Tampuuri on solminut sopimuksen vuosiksi 2019–2022 Maakuntien tilakeskuksen kanssa rakennusten huoltokirjajärjestelmän toimittamisesta....

KIRJAUTUMINEN