sunnuntai, 14 syyskuun 2025

Lehtileikkeet: Titanium keräsi joulukuussa kelpo merkinnät kiinteistörahastoihinsa

Inderes: Titanium keräsi joulukuussa kelpo merkinnät Titanium julkaisi keskiviikkona rahastojensa tuoreimmat luvut, joiden perusteella uusmyynti sujui joulukuussa varsin mallikkaasti. Hoivarahaston oma pääoma kasvoi kuun aikana...

LähiTapiolan kiinteistörahasto voitti kansainvälisen tarjouskilpailun ja ostaa Espoon sairaalan 295 miljoonalla eurolla

Kiinteistörahasto LähiTapiola Yhteiskuntakiinteistöt Suomi Ky ostaa Espoon kaupungin omistuksessa olevan Kiinteistöosakeyhtiö Espoon sairaalaan osakekannan. Velaton kauppahinta on noin 295 miljoonaa euroa. Espoon kaupunginhallitus hyväksyi kaupan...

Logicenters sijoittajaksi Tokmannin tulevaan logistiikkakiinteistöön Mäntsälässä

NREP Logicenters on allekirjoittanut Tokmanni Oy:n kanssa hankesopimuksen, joka koskee Mäntsälään rakennettavaa 55 000 neliömetrin suuruista logistiikkakiinteistöä. Logicenters ostaa rakennuksen sen valmistuttua vuonna 2024, ja...

Nyfosa Finland ostaa Kuopion Portin viimeisen vaiheen liike- ja toimitilat

Rakennusliike Lapti Oy on myynyt Kuopiossa rakenteilla olevan Kuopion Portin viimeisen eli C-vaiheen toimisto- ja liiketilat ruotsalaisen kiinteistösijoitusyhtiö Nyfosan suomalaiselle tytäryhtiölle. Kauppahinta on 11,9 miljoonaa...
sopimus kättely

Carnegie muuttaa Allianz Real Estaten vuokralaiseksi Eteläesplanadille

Investointipankki Carnegie on tehnyt pitkäaikaisen vuokrasopimuksen noin tuhannen neliön toimistotiloista osoitteessa Eteläesplanadi 2 Helsingin ydinkeskustassa. Kiinteistön omistaa Allianz Real Estate. Juhola Asset Management toimi vuokravälittäjänä...

Boffice avaa uuden toimistokohteen Etu-Töölöön Hemsön omistamaan kiinteistöön

Riisuttuja toimistotiloja tarjoava Boffice Oy avaa uuden toimipisteen Helsingin Etu-Töölöön. Yhtiö vuokraa Hemsön omistamasta kiinteistöstä Arkadiankatu 28 noin 300 neliömetrin suuruiset tilat. Boffice tarjoaa kohteesta...

Innovation Home Kamppiin solmittu useita toimistovuokrasopimuksia

Kerroimme marraskuussa 2020, että Innovation Home alkaa kehittää yhdessä Capmanin kanssa Kansakoulukadun toimistokohdetta. Peruskorjauksen valmistuttua Capmanin omistamaan kiinteistöön avautuu noin 7 000 neliömetrin suuruinen innovaatiokeskus...

NCC perustaa kaupunki- ja hankekehitysyksikön, vetäjä SOK:lta

NCC perustaa kaupunki- ja hankekehityksen yksikön, joka vastaa laaja-alaisesti yhdessä asiakkaiden kanssa uusien hankkeiden menestyksekkäästä suunnittelusta laadukkaaseen toteutukseen. Yksikkö aikoo luoda asiakaslähtöistä kaupunki- ja hankekehitystä...

Kuopio käynnistää tarjouskilpailun kouluviraston kiinteistöstä kaupungin keskustassa

Kuopion kaupunki järjestää tarjouskilpailun Kuopion kaupungin ruutukaava-alueella sijaitsevasta niin sanotusta kouluviraston kiinteistöstä. Osoitteessa Vuorikatu 27 sijaitsevalla tontilla on 1930 luvun puolella rakennettu ja 1941 valmistunut...

Castellum antoi lähtöpassit viime kuussa nimitetylle uudelle toimitusjohtajalleen Ruotsissa

Kerroimme viime keväänä, että ruotsalaisen Castellumin pitkäaikainen toimitusjohtaja ja konsernijohtaja Henrik Saxborn on ilmoittanut jättävänsä tehtävänsä. Loka–marraskuussa yhtiöllä oli väliaikainen toimitusjohtaja ja joulukuun alkupuolella Castellumin...

Newsec Advisoryn Commercial Brokerage -tiimi vahvistaa johtoaan

Newsec Advisoryn Commercial Brokerage -tiimi vahvistaa johtoaan nimittämällä Tutta Mäkisen uuteen Team Lead Officer -tehtävään. Commercial Brokerage -tiimi tuottaa kiinteistökaupan ja -vuokrauksen neuvonantopalveluita 18 kiinteistöalan...

Aktiivitilat vahvistaa tiimiään

Kiinteistösalkun kasvaessa Aktiivitilat on hankkinut joukkueeseensa vahvistusta. Tuoreimpana tiimin jäsenenä on tammikuussa työt aloittanut kiinteistötalouden diplomi-insinööri Anna Lievonen. Lievosen tausta on vahvasti konsultoinnissa. Hän toimi...

Lehtileikkeet: Kiinteistö­sijoittajat odottavat jännittyneinä Vantaan raitiovaunu­päätöstä

Helsingin Sanomat: Jumbon pysäköinti­alue halutaan täyttää asuintaloilla – Kiinteistö­sijoittajat odottavat jännittyneinä Vantaan raitiovaunu­päätöstä Kauppakeskus Jumbon pysäköintialue Lentoasemantien ja Kehä III:n kainalossa ei hivele silmää, mutta...

Maakuntien tilakeskuksen Jukka Latvala: Tarpeettomiksi jääville tiloille etsittävä ratkaisuja

Maakuntien tilakeskuksesta rakennetaan kiinteistö- ja tilahallinnon osaamiskeskusta valtionhallinnon ja hyvinvointialueiden kanssa. Tiloihin liittyvien tietojen ja selvityksien lisäksi se auttaa hyvinvointialueita myös kiinteistö- ja tilajohtamisessa....

Norjalainen Kinland ostaa 12 hoivakiinteistöä Suomesta, salkussa yhteensä jo noin 90 suomalaiskohdetta

Norjalainen hoivakiinteistöihin erikoistunut Kinland Group on ostanut joulukuussa Suomesta 12 kohdetta lisää yhteensä 37 miljoonan euron kauppahinnalla. Hankinnat koostuvat kahdesta erillisestä kaupasta. Toinen kauppa koski yhdeksää...

Ranskalainen Corum ostaa Metso Outotecin toimistokampuksen Espoosta

Union Investment myy Metso Outotecin toimistokampuksen Espoon Matinkylästä Corum Asset Managementin hallinnoimalle rahastolle Corum Eurion. Vuonna 2014 valmistuneeseen Eventes Business Garden -kokonaisuuteen kuuluu kolme toimistokiinteistöä...

YIT myy rakenteilla olevan Tunturin logistiikkakeskuksen saksalaiselle MEAG:lle

YIT on allekirjoittanut sopimuksen Turun Runosmäkeen sijoittuvan logistiikkakiinteistön rakentamisesta ja myymisestä MEAG:lle. MEAG toimii maailmanlaajuisena omaisuudenhoitajana vakuutusyhtiö Munich Re ja ERGO:lle. Kauppahintaa ei kerrota. Catella toimi...

Conficap myy toimitilakiinteistön Raisiosta SBB:lle

Conficap on myynyt Raisiossa sijaitsevan modernin terveydenhuoltokiinteistön Samhällsbyggnadsbolaget i Norden AB:lle (SBB). Kiinteistö sijaitsee Raision keskustassa ja on täyteen vuokrattu pitkillä vuokrasopimuksilla. Suurin vuokralainen on...

YIT vetäytyy Pasilan tornialueen Trigoni-hankkeesta

YIT, Helsingin kaupunki ja Senaatti-kiinteistöt ovat käynnistäneet neuvottelut Trigoni-hankkeen sopimuksen purkamisesta. YIT voitti vuonna 2019 alueen ensimmäisen vaiheen toteutusta koskevan Helsinki High-rise -arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailun...

Stockmannin Tallinnan ja Riian tavaratalokiinteistöt myyty

Stockmann on myynyt Viron Tallinnassa ja Latvian Riiassa sijaitsevat tavaratalokiinteistönsä Viru Keemia Gruppille (VKG). Kauppahinta on yhteensä noin 87 miljoona euroa. Colliers toimi kaupoissa Stockmannin...

KIRJAUTUMINEN