Rakennusliike Tikakoski nimittää uuden varatoimitusjohtajan
Rakennusinsinööri Antti Kurkela on nimitetty Rakennusliike Tikakosken varatoimitusjohtajaksi.
Hänen vastuulleen kuuluvat kaupallinen johtaminen ja hankekehitys, operaattori-, kunta- ja sijoittajasuhteet sekä yhtiön edustaminen. Kurkela on myös...
Lehtileikkeet: Osuuskauppa Arinan kiinteistötoimintojen henkilöstö siirtyy SOK Kiinteistöässään
Kaleva: Osuuskauppa Arinan kiinteistötoimintojen henkilöstö siirtyy SOK Kiinteistöässään
Osuuskauppa Arinan kiinteistötoimintojen henkilöstö siirtyy Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan Kiinteistöässään huhtikuun alusta lähtien. S-ryhmän sisäinen liikkeenluovutus koskee seitsemää...
YIT:n Ilkka Tomperi: Kiinteistösijoitusaktiviteettimme voi jopa kasvaa
Toimistomarkkinoita leimannut tahmeus alkaa väistyä. YIT:n Kiinteistökehitys-segmentin johtaja Ilkka Tomperi uskoo, että lähivuodet ovat hyvin aktiivisia kiinteistökehitysrintamalla monin tavoin.
–Kiinteistökenttä on ylipäätään murroksessa sen suhteen,...
Helsingin hallinto-oikeus tyrmäsi Marian alueen mittavan kampushankkeen asemakaavan
Helsingin hallinto-oikeus on kumonnut Marian kasvuyrityskampusta koskevan asemakaavan.
Entiselle Marian sairaala-alueelle on suunniteltu Pohjois-Euroopan mittakaavassa merkittävää startup- ja kasvuyrityskampusta.
YIT:n ja Kevan vetämä konsortio valittiin syksyllä...
SBB investoi uuteen huippuluokan studiorakennukseen Tampereen Mediapoliksen alueella
Kiinteistöyhtiö SBB, Yleisradio, Tampereen kaupunki ja Akun Tehdas ovat solmineet aiesopimuksen Tampereen Tohlopin alueen kehittämisestä.
Tavoitteena on luoda tarinankerronnan ja digitaaliteollisuuden keskuksen Mediapoliksen yhteyteen uusi...
FinCap saneeraa Herttoniemessä sijaitsevan entisen pääkonttorikiinteistön palvelu- ja hoivakäyttöön
FinCap Kiinteistökehitys aloittaa kesällä Helsingin Herttoniemessä, osoitteessa Suolakivenkatu 1 toimistotalon muuttamisen isoksi palvelu- ja hoivayksiköksi.
Kiinteistöön tulee yhteensä noin 80 asukaspaikkaa tehostetulle palveluasumiselle ja senioriasumiselle.
Kohteelle...
Sagax ostaa tuotanto- ja varastokokonaisuuden Vantaan Koivuhaasta
Sagax on ostanut Vantaalla osoitteessa Juurakkotie 5 sijaitsevan tuotanto- ja varastotilakokonaisuuden, jonka vuokrattava ala on noin 8 000 neliömetriä.
Nettokauppahinta on noin 16 miljoonaa euroa,...
Newsec ostaa yhden Baltian suurimmista kiinteistömanagereista
Newsec on ostanut BPT Real Estaten, yhden Baltian suurimmista kiinteistöjohtamispalveluita tarjoavasta yrityksestä.
BPT Real Estate omistaa samalla nimellä Liettuassa, Latviassa ja Virossa toimivat yhtiöt sekä...
Oulun kaupunki laittaa myyntiin yhdeksän sote-kiinteistön portfolion
Oulun kaupungin konsernijaosto on päättänyt hyvinvointialueen hallintaan siirtyvien rakennusten myyntiin asettamisesta.
Kyseessä on yhdeksän sote-kiinteistön kokonaisuus, johon sisältyy kaupunginsairaala, hoivakoteja, hyvinvointikeskuksia, pysäköintitaloja ja yksi paloasema.
Oulun...
Joensuun kaupunki suunnittelee sote-kiinteistöjen omistusjärjestelyjä
Joensuun kaupunki pyytää Pienhankintapalvelussa tietyn kiinteistöomaisuuden markkina-arvon määritystä ja neuvonantopalveluja mahdollisia omistusjärjestelyjä varten.
Tarjoajan käyttämillä kiinteistöarvioijilla tulee olla yleisauktorisoidun kiinteistöarvioijan pätevyys (AKA- pätevyys) sekä kokemusta...
KTI: Pääkaupunkiseudulle valmistui uutta toimistotilaa vain 51 000 neliötä vuonna 2021
KTI:n kokoamien tietojen mukaan Helsingin metropolialueelle valmistui viime vuonna vain 51 000 neliötä uutta toimistotilaa.
Ero edellisiin vuosiin on huomattava: vuonna 2020 toimistoneliöitä valmistui 110 000 ja...
Hotelliyhtiö VALO Operator Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu
VALO Operator Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu. Uutena toimitusjohtajana on aloittanut Erno Launo, joka on toiminut aikaisemmin liiketoimintajohtajana VALO Helsingissä avaamisesta lähtien.
Edellinen toimitusjohtaja Jussi Paakinaho jatkaa...
Lehtileikkeet: Seinäjoen Ideapark porskuttaa kasvun tiellä
Yle: Seinäjoen Ideapark porskuttaa kasvun tiellä
Marraskuussa 2019 avattu Seinäjoen Ideapark kiinnostaa asiakkaita ja yrityksiä, eikä edes korona ole kiinnostusta vähentänyt. Ideapark kasvatti kävijämääräänsä viime...
Technopolis aikoo käynnistää Ruoholahden toimitilakampuksensa seuraavan vaiheen tämän vuoden aikana
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta käsittelee tänään Ruoholahden Salmisaaressa sijaitsevan toimitilahankkeen tonttivarauksen jatkamista Technopolikselle. Technopolis on pyytänyt toimitilatonttien varausajan jatkamista kuluvan vuoden loppuun saakka.
Hankekokonaisuus lähti liikkeelle keväällä...
Meeting Park avaa 6 000 neliön kokous- ja tapahtumakeskuksen Mandatumin kiinteistörahaston tiloihin Ruoholahteen
Business Meeting Park Oy avaa toukokuussa Ruoholahden metroaseman kiinteistöön 6 000 neliömetrin laajuisen Meeting Park OASIS -nimisen kokous-, koulutus- ja tapahtumakeskuksen.
Business Meeting Park toimii...
Senaatti käynnistää uudelleen Uudenmaan kasarmin myyntiprosessin, mahdollisuus mm. hotelli- ja toimistokäyttöön
Senaatti-kiinteistöt käynnistää uudelleen Helsingin Kruununhaassa sijaitsevan Uudenmaan kasarmin kiinteistön myynnin. Tarjoukset pitää esittää 23. maaliskuuta mennessä.
Kohde oli myynnissä syksyllä 2020, mutta neuvottelut eivät johtaneet...
Areim ostaa kaksi toimistokiinteistöä Tukholmasta Capmanin rahastolta
Areim ostaa Tukholman keskustassa sijaitsevan toimistokiinteistön Lybeck 2 sekä sen viereisen kiinteistön Ladugårdsgärdet 1:51 Capmanin kiinteistörahastolta Capman Nordic Real Estate II.
Kauppahintaa ei kerrota. Kohteissa...
MDI:n selvitys tarkastelee Jyväskylän yritystonttien tilannekuvaa ja tulevaisuutta
MDI on toteuttanut selvityksen, joka tarkastelee Jyväskylän yritystonttien ja -alueiden potentiaalia suhteessa verrokkikaupunkeihin. Selvitykseen valittuja verrokkikaupunkeja olivat muun muassa Kuopio, Tampere ja Turku.
Selvityksellä etsittiin...
Capman Real Estate nimittää ESG-päällikön
Capman Real Estate on nimittänyt Anna Ranniston ESG-päälliköksi.
Rannisto vastaa tiimin ESG-toimenpiteistä ja vahvistaa tiimin ESG-työtä laajemmin yhteistyössä viime vuonna Capman-konsernin ESG-johtajaksi nimitetyn Anna Olssonin...
A-Insinööreille uusi vastuullisuus- ja laatujohtaja
Tekniikan tohtori Liisa Jäätvuori on nimitetty A-Insinöörien vastuullisuus- ja laatujohtajaksi. Jäätvuori liittyy myös A-Insinöörit-konsernin laajennettuun johtoryhmään.
Vastuullisuus- ja laatujohtajana Jäätvuoren vastuulla A-Insinöörit-konsernissa on laatu- ja...