maanantai, 8 syyskuun 2025

Henri Nevalainen ryhtyy johtamaan Bravidan service-yksikköä Jyväskylässä

Henri Nevalainen on nimitetty Bravidan Jyväskylän service-yksikön uudeksi yksikönjohtajaksi 17.2.2025 alkaen. Hän on toiminut aikaisemmin Bravidan Jyväskylän LV-urakointiyksikössä LV-projektinhoitajana. Lisäksi Nevalaisella on kokemusta service-liiketoiminnan...
Lauri Rantanen

Hoivarakentajille uusi rahoitusjohtaja YIT:ltä, tavoitteena syvempi yhteistyö kiinteistösijoittajien kanssa

Hirsirakentamiseen erikoistunut Hoivarakentajat on vahvistanut organisaatiotaan kiihtyvän kasvun myötä. Yhtiön rahoitusjohtajana on aloittanut Lauri Rantanen, joka toimi aiemmin vastaavissa tehtävissä YIT:llä. Rantasella on monipuolinen kokemus...
Tomi Nieminen

Catella Asset Management vahvistaa tiimiään

Catella Asset Management Finlandin tiimiin on liittynyt uutena Asset Managerina Tomi Nieminen. Nieminen keskittyy kiinteistövarainhoitoon ja sijoitusjohtamiseen liittyviin teknisiin ja hallinnollisiin osa-alueisiin. Hän tulee olemaan...

Marko Heino aloittaa Kiinteistöosakeyhtiö Laakson yhteissairaalan toimitusjohtajana maaliskuun alussa

DI, eMBA Marko Heino on urallaan toiminut usean rakennusliikkeen toimitusjohtajana ja yrittäjänä. Heino tuo Kiinteistöosakeyhtiö Laakson yhteissairaalan käyttöön yli 25 vuoden kokemuksen muun muassa...
Jenna Häyrynen

CBRE:lle uusi johtaja teollisuus-, logistiikka- ja datakeskussektoreille

CBRE Finland vahvistaa asemaansa teollisuus- ja logistiikkainvestointien markkinassa nimittämällä Jenna Häyrysen Capital Markets -tiimiin rooliin Director, Industrial and Logistics. Uudessa roolissaan Häyrynen vastaa CBRE:n teollisuus-...
Juuso Syvänen

Colliersin Tampereen vuokraustiimiin vahvistusta Technopolikselta

Colliersin toimitilavuokraustiimi on saanut vahvistusta Tampereen toimipisteellä, kun Juuso Syvänen on aloittanut uutena Senior Leasing Managerina 7.1.2025. Syväsellä on usean vuoden kokemus esimerkiksi erilaisten toimitilojen...
nimitykset kuvake

Titaniumille uusi pääomasijoitusten ja vaihtoehtoisten sijoitusten johtaja

Titanium on nimittänyt kauppatieteiden maisteri Kenneth Barner-Rasmussenin pääomasijoitusten ja vaihtoehtoisten sijoitusten johtajaksi (Head of Private Assets and Alternatives). Barner-Rasmussenin vastuualueisiin kuuluvat muun muassa Titaniumin pääomasijoitusliiketoiminnan...
Tuomas Hulkkonen

Hoivatiloille uusi portfoliomanageri

Kiinteistötalouden diplomi-insinööri Tuomas Hulkkonen on nimitetty Hoivatilojen portfoliomanageriksi. Hulkkosen vastuulla on Hoivatilojen olemassa oleva portfolio ja sen asiakaslähtöinen kehittäminen. Hulkkosella on monipuolista kokemusta kiinteistövarainhoidosta sekä neuvonantajan...
Heini Hirvonen

WSP Finlandille uusi kestävyys- ja vastuullisuusjohtaja

Kauppatieteiden maisteri Heini Hirvonen on nimitetty kaksoisrooliin WSP Finlandin kestävyys- ja vastuullisuusjohtajaksi ja Kestävä liiketoiminta -yksikön päälliköksi. Hän jakaa aikansa puoliksi näiden roolien välillä. Hirvonen...
Sanna Yliniemi

Sanna Yliniemi johtotehtäviin Senaatille

Senaatti-kiinteistöjen uutena Etelä-Suomen aluejohtajana ja Senaatti-kiinteistöjen johtoryhmän jäsenenä aloittaa Sanna Yliniemi 1. maaliskuuta 2025 lähtien. Senaatin Etelä-Suomen alueen pitkäaikainen aluejohtaja Petri Turku jää eläkkeelle kesäkuussa. Yliniemellä...
nimitykset kuvake

L&T:n kiinteistöpalveluille uusi strategiajohtaja

Lassila & Tikanojan kiinteistöpalvelut on nimittänyt kauppatieteiden maisteri Tom Lindgrenin (KTM) uudeksi strategiajohtajakseen ja toimialan johtoryhmän jäseneksi. Lindgren aloitti työssään 15. tammikuuta ja hän tuo...
nimitykset kuvake

Ovarolle uusi liiketoimintapäällikkö sijoittajahankintaan ja rahoitusjärjestelyihin

Kauppatieteiden maisteri Ville Karlström on nimitetty Ovaron liiketoimintapäälliköksi ja johtoryhmän jäseneksi. Hänen vastuualueisiinsa kuuluvat kiinteistökehityskohteiden myynnit ja sijoittajahankinnat sekä rahoitusjärjestelyt. Karlström on toiminut yhtiön palveluksessa...
Teemu Pykälämäki

Catella Asset Management vahvistaa jälleen tiimiään

Teemu Pykälämäki on liittynyt CAM Finlandin tiimiin tammikuussa 2025. Hänen päävastuualueisiinsa kuuluvat sijoitusjohtamiseen liittyvät tehtävät ja raportointi. Pykälämäki on suorittanut kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon Aalto-yliopistossa pääaineenaan...
Jennifer Eloheimo

eQ:n kiinteistösijoitustiimissä useita nimityksiä

eQ:n kiinteistörahastot ovat saavuttaneet vahvan markkina-aseman ja ovat yksi Suomen suurimmista kiinteistöomistajista. eQ:n kiinteistörahastoilla on tällä hetkellä 3 miljardin euron kiinteistöomaisuus. eQ:n kiinteistöliiketoiminnasta vastaava johtaja...
Timo Simolin

Logicor vahvistaa tiimiään Suomessa

Logicor vahvistaa tiimiään Suomessa nimittämällä diplomi-insinööri Timo Simolinin Head of Asset Management -tehtävään. Simolinilla on laaja kokemus kiinteistöalalta aiemmista tehtävistään Milewaylla, Sagaxilla ja Newsecillä. Yhdessä...
Aarne Mustakallio

JLL:lle uusi tutkimusjohtaja

Yli vuosikymmenen ajan Suomen JLL:llä työskennellyt Aarne Mustakallio on nimitetty yhtiön uudeksi tutkimusjohtajaksi. Uudessa roolissaan Mustakallio vastaa tutkimuksen ja teknologian kehittämisestä, markkinatiedon tarjoamisesta sekä JLL:n...
nimitykset kuvake

Ovaro perustaa rakennuttajayhtiön hankkeiden toteuttamiseen, vetäjä Laptilta

Ovaro Kiinteistösijoitus perustaa rakennuttajayhtiön Jyväskylän Kukkulan ja kasvukeskushankkeiden toteuttamiseen. Rakennuttajayhtiön keskeinen tehtävä on toteuttaa rakennuttamishankkeita sekä Jyväskylän Kukkulalla että muissa kasvukeskuksissa. Jyväskylän Kukkulalle on tulossa...
Salla Suonperä

Citycon nimittää uuden maajohtajan Suomeen ja Viroon

Citycon on nimittänyt diplomi-insinööri Salla Suonperän Suomen ja Viron maajohtajaksi (Managing Director, Finland and Estonia) 1. tammikuuta 2025 alkaen. Cityconin edellinen Suomen, Viron ja Tanskan...
Perttu Högerman

WasaGroup saa uuden transaktiojohtajan Croisettelta

WasaGroup vahvistaa investoriyhteistyötään rekrytoimalla transaktiojohtajakseen kauppatieteiden maisteri Perttu Högermanin. Högerman siirtyi WasaGroupille kiinteistöneuvonantoyhtiö Croisettelta, jossa hän oli Suomen yhtiön osakas ja Capital Markets -tiimin toinen...
Sinan Imaditdin

Axiom Advisors vahvistaa vuokraustiimiään

Axiom Advisors jatkaa vuokraustiiminsä vahvistamista ja on nimittänyt Sinan Imaditdinin Senior Advisorin rooliin. Hän on aloittanut tehtävässä tammikuussa 2025. Imaditdin on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri Vaasan...

KIRJAUTUMINEN