Cityconille uusi koko konsernin viestintäjohtaja
Cityconin viestintäjohtajaksi on nimitetty Pia Grahn. Hänen vastuualueenaan on sekä Ruotsi että koko pohjoinen toiminta-alue.
Markkinointiuutisten mukaan Grahn on lähtöisin Kokkolasta, mutta hän on tehnyt...
Castellumin tiimi Suomessa kasvaa jälleen
Castellum Finlandin tiimi sai lokakuussa 2021 vahvistusta, kun Elmeri Kauko liittyi Castellumin riveihin vastuullisuuskoordinaattorina.
Kaukon työhön kuuluu Castellumin vähähiilisyystiekartan toimenpiteiden seuranta ja priorisoiminen Suomessa, kohteiden...
Antiloopin vastuullisuusjohtaja siirtyy QHeatin toimitusjohtajaksi
Geotermiseen energiaan erikoistunut Quantitative Heat Oy:n toimitusjohtajana on aloittanut Erika Salmenvaara.
Salmenvaara siirtyy QHeatin palvelukseen kiinteistösijoitusyhtiö Antiloopin vastuullisuudesta vastaavan johtajan tehtävästä. Antiloopilla hän oli myös...
LAK vahvistaa kaavoitus- ja hankekehitystään palkkaamalla uuden kiinteistökehitysjohtajan
LAK Real Estate Oy (LAK) panostaa Aviapoliksen alueen kestävään tulevaisuuteen palkkaamalla uudeksi kiinteistökehitysjohtajaksi strategisen aluekehittämisen osaajan Niina Puumalaisen.
Vuoden 2022 alussa aloittava Puumalainen on työskennellyt...
Pohjola Rakennus Suomeen liiketoimintajohtaja Bonavasta
Tekniikan tohtori Matti Kuronen on nimitetty Pohjola Rakennus Oy Suomen liiketoimintajohtajaksi. Hän vastaa uudessa tehtävässään niin asiakkuuksista, myynnistä kuin maanhankinnasta.
Tehtävässään viimeistään 8.5.2022 aloittava Kuronen...
Uusi vetäjä Skanskan toimitilaprojektikehitykseen yhtiön sisältä
Skanskan Suomen toimitilaprojektikehitysyksikön Skanska CDF Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Antti Säynätkari 1.1.2022 alkaen. Hän on työskennellyt yksikössä vuodesta 2010 useissa eri tehtävissä, viimeksi...
Onvest nimittää uuden kiinteistöjohtajan
Onvest on nimittänyt uudeksi kiinteistöjohtajaksi diplomi-insinööri Lassi Välisalon. Välisalon vastuulla on Onvestin kiinteistöliiketoiminnan johtaminen ja kehittäminen.
Välisalo siirtyy Onvestille Suure Oy:stä kiinteistökehitystehtävistä, ja hänellä on...
Suomeen rantautuvalle halpakauppaketju Jula AB:lle nimitetty maajohtaja
Kerroimme toukokuussa, että ruotsalainen Jula AB tiedottaa laajentavansa toimintaansa Suomeen.
Julan tulo Suomen markkinoille on nyt muotoutumassa, ja yhtiön Suomen maajohtaja on rekrytoitu.
Julan Suomen maajohtajana...
Castellum vahvistaa organisaatiotaan Suomessa kahdella nimityksellä
Castellum Finland vahvistaa tiimiään kahdella nimityksellä.
Heikki Palmu on aloittanut marraskuun alussa tehtävässä Head Of Asset Management, Finland.
Palmu siirtyi Castellumille S-pankista, jossa hän toimi toimitilarahaston...
Atte Köykkä Salo IoT Campuksen toimitusjohtajaksi
Salo IoT Campuksen uutena toimitusjohtajana on aloittanut 1. marraskuuta Atte Köykkä.
Köykällä on laaja kokemus kiinteistöalalta. Hän on toiminut johtajana kauppakeskuksissa sekä toimisto- ja tuotantokiinteistöympäristöissä.
Ennen...
Capman nimittää sijoitusjohtajan tukemaan hotellirahastonsa kansainvälistä kasvua
Capman Real Estate nimittää Thomas Laakson sijoitusjohtajaksi tukemaan hotellikiinteistörahastonsa Capman Hotels II kansainvälistä kasvua.
Nimityksellä vahvistetaan rahaston kansainvälistä varainhankintaa ja sijoitustoimintaa.
Laaksolla on kansainvälinen yli kahdenkymmenen...
Senaatin uusi kiinteistökehityksen ja -myynnin johtaja nimitetty
Senaatti-kiinteistöjen uudeksi kiinteistökehityksen ja -myynnin johtajaksi on 1. marraskuuta alkaen nimitetty arkkitehti, eMBA, KJs Marko Härkönen. Härkönen toimii myös Senaatin Asema-alueet Oy:n toimitusjohtajana.
Härkönen siirtyy...
Vaasa perustaa kiinteistökonsernin – toimitusjohtajaksi Ulla Mäki-Lohiluoma
Vaasan kaupunki päätti keväällä 2021 perustaa kiinteistökonsernin, jonka tavoitteena on kehittää ja markkinoida nykyisiä yritystoimitilakiinteistöjään sekä toimia aktiivisena yritysalueiden kehittäjänä ja markkinoijana.
Kiinteistökonsernin emoyhtiö muodostuu...
Newsecin Corporate Real Estate -tiimiin ”paluumuuttaja”
Joona Nyman on aloittanut syyskuun alussa Newsecin Corporate Real Estate tiimissä Senior Advisorin ja Team Leaderin roolissa.
Nyman vastaa tiimissä Newsecin vuokralaisedustuksen asiantuntijapalveluista.
Nyman siirtyi tehtävään...
Sirpa Ojala Delete Groupin toimitusjohtajaksi
Ympäristöpalvelukonserni Delete Group Oyj:n toimitusjohtaja vaihtuu. Nykyinen toimitusjohtaja Tommi Kajasoja jättää tehtävänsä 1. marraskuuta 2021.
Yhtiön hallitus on nimittänyt Delete Group Oyj:n uudeksi toimitusjohtajaksi Sirpa...
Taalerin toimitusjohtaja vaihtuu
Taaleri Oyj:n toimitusjohtaja Robin Lindahl jättää tehtävänsä. Yhtiön hallitus on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajaksi kauppatieteiden maisteri Peter Ramsayn.
Lindahl jää välittömästi pois yhtiön operatiivisesta johdosta ja...
Blackbrook nimittää portfolio- ja ESG-johtajan
Arvi Luoman kiinteistösijoitusyhtiö Blackbrook Capital on nimittänyt portfolio- ja ESG-johtajakseen Olivier Lebrunin.
Lebrun siirtyi tehtävään Cushman & Wakefieldin Luxembourgin toimistossa, jossa hän työskenteli nimikkeellä Head...
Suomen Cushman & Wakefieldin toimitusjohtaja vaihtuu
Suomen Cushman & Wakefieldin toimitusjohtaja Janne Eriksson siirtyy yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi ja keskittyy johtamaan yrityksen Capital Markets -liiketoimintayksikköä.
Samalla yhtiön toimitusjohtaja vaihtuu. Uutena toimitusjohtajana aloittaa...
eQ:n kiinteistösijoitustiimiin uusi transaktiojohtaja CBRE:ltä
Diplomi-insinööri Emma Kaksonen on aloittanut transaktiojohtajana eQ Varainhoidon kiinteistösijoitustiimissä.
Kaksonen siirtyi tehtävään CBRE:ltä, jossa hän työskenteli yli kahdeksan vuoden ajan, viimeksi johtajana Capital Markets -tiimissä.
Kaksonen...
GEM Project Asset Managementiin uusi osakas JLL:stä
Pasi Riikonen on liittynyt GEM Project Asset Management Oy:n tiimiin osakkaaksi 15. lokakuuta.
Riikonen on työskennellyt kiinteistöalalla vuodesta 2004 lähtien, viimeksi JLL:n Leasing -yksikössä Senior...