maanantai, 8 syyskuun 2025

Lehtileikkeet: Kotkan Kantasatamaan valmistuvan tapahtumakeskuksen kompastuskiveksi voi tulla majoituksen puute

Yle: Kotkan Kantasatamaan valmistuvan tapahtumakeskuksen kompastuskiveksi voi tulla majoituksen puute Tänä vuonna valmistuvan Kotkan uuden tapahtumakeskuksen toimitusjohtaja Minna Nyman kertoo, että tapahtumakeskus on saanut varauksia...

Lehtileikkeet: City Kauppapaikat Oy:n omistamat kauppakeskukset Megakeskus ja Citypiha vuokranneet tilansa täyteen Seinäjoella

Yle: Seinäjoen keskustassa on runsaasti vapaita liiketiloja, kauppakeskuksista Megakeskus ja Citypiha ovat kuitenkin myyneet tilansa täyteen Ideaparkin vetovoima ja korona ovat heikentäneet Seinäjoella keskustan liiketilojen...

Lehtileikkeet: Julan ja Puuilon myymälöitä rakentavan konsernin kohteet kiinnostavat kiinteistösijoittajia

Kauppalehti: Julan ja Puuilon myymälöitä rakentava konserni laajentaa ja kulkee kohti pörssiä Hallimaisiin tiloihin erikoistunut Tekova on kasvanut tyhjästä noin 80 miljoonan euron vuosiliikevaihtoa tekeväksi...

Lehtileikkeet: HOK-Elanto saanut vuokrattua täyteen entisen Kodin Ykkösen kiinteistön Vantaan Porttipuistossa

Vantaan Sanomat: Puuilo ja S-Market avaavat myymälät samassa kiinteistössä Porttipuistossa ensi keväänä. Puuilo ja S-Market avaavat myymälät samassa kiinteistössä Porttipuistossa ensi keväänä. Salpakujalla sijaitsevaan entiseen...

Lehtileikkeet: Lappeenrannan monitoimiareena kiinnostaa sijoittajia, myös hotellioperaattoreille esitelty hanketta

Etelä-Saimaa: Kauppatorin monitoimiareena kiinnostaa sijoittajia Lappeenrannassa Lappeenrantaan suunniteltu monitoimiareena kiinnostaa sijoittajia. Torikortteliin kaavailtu monitoimiareena ja siihen liittyvä laajempi kokonaisuus kiinnostaa sijoittajia. Kaupunki selvittää parhaillaan mallia,...

Lehtileikkeet: Tampereen kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina Frenckellin asemakaavamuutoksen

Tamperelainen: Frenckellin sisätilat kokonaan uusiksi laittava remontti nytkähti taas eteenpäin Tampereella Tampereen kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina Frenckellin asemakaavamuutoksen. Asemakaavamuutos etenee seuraavaksi valtuuston käsittelyyn. Frenckellin kaavamuutos mahdollistaa entisen...

Lehtileikkeet: Järvenpään Bulevardikorttelin toimistorakennus valmistui

Projektiuutiset: Järvenpään Bulevardikorttelin toimistorakennus on valmis Järvenpään keskustan Bulevardikorttelin ensimmäisen vaiheen toimistorakennus on valmis. Tiloihin siirtyvät mm. Järvenpään kaupungin palvelut ja kaupunkilaisille avoin Järvenpää-info sekä...

Lehtileikkeet: Colliersin kauppakeskusliiketoiminnan johtaja siirtyy Lahden Pysäköinti Oy:n toimitusjohtajaksi

Yle: Colliers Finlandin kauppakeskusliiketoiminnan johtaja siirtyy Lahden Pysäköinti Oy:n toimitusjohtajaksi Eeva Jauro on nimitetty Lahden Pysäköinti Oy:n toimitusjohtajaksi 1. maaliskuuta alkaen. Jaurolla on kokemusta myynnin,...

Lehtileikkeet: Oulun keskeneräisen torihotellin kaupittelu jatkuu vuodenvaihteen yli, ostajaehdokkaita on

Yle: Oulun keskeneräisen torihotellin kaupittelu jatkuu vuodenvaihteen yli, ostajaehdokkaita on Oulun surullisen kuuluisan ja konkurssiin ajautuneen keskeneräisen torihotellin kohtalo on edelleen auki. Konkurssipesän hoitaja Tommi...

Lehtileikkeet: Suvilahden areenahanke palkkasi neuvonantajan

Helsingin Sanomat: Suvilahden areenahanke palkkasi neuvonantajan Helsingin Suvilahden areenahanke on palkannut neuvonantajakseen tapahtumapaikkakonsultointia tekevän CAA Iconin. Areenayhtiön tiedotteen mukaan CAA Icon on ollut projektinjohtajana 55...

Lehtileikkeet: Aare Investin hankkiman historiallisen Frenckellin kaava etenee Tampereella

Yle: Frenckellin kaava etenee Tampereella – historialliseen kiinteistöön sallitaan sittenkin kattoikkunat Tampere myi keväällä Frenckellin kiinteistösijoittajalle, joka suunnittelee rakennukseen hotellia. Asemakaavaa käsiteltiin tiistaina Tampereen yhdyskuntalautakunnassa...

Lehtileikkeet: Budbeen käyttöön tuleva logistiikkakeskus rakennuslupavaiheessa Vantaalla

Vantaan Sanomat: Tammistoon ei saanut tehdä Prismaa – Nyt keskelle kauppoja aiotaan rakentaa raskasta liikennettä tuova logistiikkaterminaali Prismaa ei saanut avata Vantaan Tammistoon K-Citymarketin viereen, mutta...

Lehtileikkeet: Turun Ratapihan kaupunginosan suunnitelmat etenevät, päivittäistavarakaupasta esisopimus Keskon kanssa

Aamuset: Turun Ratapihan kaupunginosan suunnitelmat etenevät, päivittäistavarakaupasta esisopimus Keskon kanssa Ratapihan uuden kaupunginosan ja siihen linkittyvän elämys- ja tapahtumakeskuksen suunnittelu on täydessä vauhdissa korona-ajan tuoman...

Lehtileikkeet: Kunnianhimoinen rakennushanke etenemässä Turussa – Kaupungille voitto hallinto-oikeudessa

Helsingin Sanomat: Kunnianhimoinen rakennushanke etenemässä Turussa – Kaupungille voitto hallinto-oikeudessa Turun hallinto-oikeus on hylännyt valitukset Turun kaupunginvaltuuston hyväksymästä uuden musiikkitalon asemakaavapäätöksestä. Hallinto-oikeus katsoo, että valtuuston...

Lehtileikkeet: Vantaalla olisi kysyntää useille uusille supermarketeille

Vantaa kaupunki: Vantaalla on kysyntää erityisesti monipuolisille supermarketeille Tuoreessa Vantaan kaupan palveluverkkoselvityksessä esitetään näkemys kaupan palveluverkosta painottuen päivittäistavarakauppaan sekä keskustojen kaupan kehityspotentiaaliin. Selvityksessä tarkastellaan kaupan...

Lehtileikkeet: Nurmijärven tilakeskuksen päällikkö siirtyy Kirkkonummen toimitilajohtajaksi

Nurmijärven Sanomat: Nurmijärven tilakeskukselle etsitään uutta päällikköä – Ville Könönen valittu toimitilajohtajaksi Kirkkonummelle Nurmijärven kunnanhallitus on myöntänyt Ville Könöselle eron tilakeskuksen päällikön virasta sekä julistanut...

Lehtileikkeet: Tampereella ei ole ikinä ollut niin paljon ihmisiä hotelleissa kuin tänä vuonna

Yle: Tampereella ei ole ikinä ollut niin paljon ihmisiä hotelleissa kuin tänä vuonna Tampereella järjestetään aktiivisesti tapahtumia ympäri vuoden, ja se näkyy hotellihuoneiden hinnoissa. Keskimäärin...

Lehtileikkeet: Oulun Kastelliin uusi liikekeskus

Kaleva: Kastelliin rakennetaan uusi liikekeskus vanhan tilalle Oulun Kastelliin rakennetaan kokonaan uusi ostoskeskus hieman eri paikkaan kuin nykyinen. Paikka muuttuu lähemmäksi Kajaanintietä. Viereen rakennetaan osin...

Lehtileikkeet: Helsinki Outlet suunnittelee merkittävää laajennusta ja parkkitaloa Vantaan Porttipuistossa

Vantaan Sanomat: Helsinki Outlet suunnittelee merkittävää laajennusta ja parkkitaloa Vantaan Porttipuistossa Norjalaisen Fortus AS:n omistama ostoskylä Helsinki Outlet aukesi pahimmalla mahdollisella hetkellä, loppuvuodesta 2019. Koronapandemia...

Lehtileikkeet: Aalto-yliopisto pyrkii 15 pros. energiansäästöön

HS: Autoilun rajoittaminen Helsingin keskustassa on vaikea tehtävä kaupungin päättäjille Keskustelu Helsingin ydinkeskustan näivettymisestä ja keinoista elinvoiman palauttamiseksi on ajanut autoilla ja muilla kulkuneuvoilla liikkuvat...

KIRJAUTUMINEN