torstai, 11 syyskuun 2025

Lehtileikkeet: Lidl aikoo avata 10 uutta myymälää vuosittain

Osto&Logistiikka: Lidlin tavoitteena on avata tulevina vuosina noin kymmenen uutta myymälää vuosittain Lidlin Järvenpään uusi logistiikkakeskus on otettu käyttöön helmikuun alussa. Yhtiön tavarantoimitukset myymälöihin tehostuvat,...

Lehtileikkeet: HOK-Elanto haluaa investoida lähivuosina uusiin liiketiloihin Vantaalla jopa 200 miljoonaa euroa

Länsiväylä: Otaniemen uuden kauppakeskuksen kävijämäärä ylitti odotukset Otaniemen uusi kauppakeskus A Bloc on onnistunut vetämään huikean määrän kävijöitä lyhyessä ajassa. Keskelle Aalto-yliopiston kampusta viime elokuussa...

Trevianin kiinteistörahasto tähyää muun muassa Vaasaan, Seinäjoelle, Kuopioon ja Ouluun

Erikoissijoitusrahasto Trevian Suomi Kiinteistöt I saavutti tuotto- ja kasvutavoitteensa ensimmäisen täyden toimintavuotensa aikana. Rahaston tuottotavoite sijoittajille on 8–10 prosenttia vuodessa. Kalenterivuonna 2018 nettotuotto kulujen jälkeen...

Lehtileikkeet: LähiTapiola Kiinteistövarainhoito Oy:lle Suomen Laatupalkinto 2018

Suomen Laatuyhdistys: LähiTapiola Kiinteistövarainhoito Oy:lle Suomen Laatupalkinto 2018 Suomen Laatupalkinto 2018 eli kansallinen tunnustus erinomaisuudesta on jaettu pörssiyhtiö Elisa Oyj:lle ja LähiTapiola Kiinteistövarainhoito Oy:lle. Palkinnon...

Lehtileikkeet: Gazit-Globen omistus Cityconista nousi vuoden lopussa jo 48,5 prosenttiin

Kauppalehti: Gazit-Globen omistus Cityconista nousi vuoden lopussa jo 48,5 prosenttiin Amerikkalais-israelilainen Chaim Katzman jatkoi loppuvuonna kiinteistösijoitusyhtiö Cityconin ostoja oman kiinteistösijoitusyhtiönsä Gazit-Globen nimissä. Citycon kertoo sivustollaan,...

Lehtileikkeet: Porvoon Länsirannalle saa rakentaa Citymarket-hotellin, Hartela aloittaa sijoittajaneuvottelut

Itäväylä: Porvoon Länsirannalle saa rakentaa Citymarket-hotellin, Hartela voi aloittaa nyt tarkemmat neuvottelut Korkein hallinto-oikeus KHO on päättänyt hylätä valituslupahakemuksen, joka koskee Porvoon läntisen jokirannan hotellin...

Lehtileikkeet: Lahteen avautuu uusi logistiikkakeskus syksyllä 2019

Uusi Lahti: Lahteen avautuu uusi logistiikkakeskus syksyllä 2019 Lahdessa rakennetaan modernia logistiikkakeskusta. Ensivaiheessa avautuu 18 000 neliötä varastotilaa kokonaisvaltaisin logistiikkapalveluin. Vuokralaisia on tulossa myös ulkomailta....

Lehtileikkeet: Kirkkonummen hyvinvointikeskuksen kiinteistösijoittaja tarkoitus kilpailuttaa piakkoin

Aamuset: Turun keskustaan suunnitteilla innovaatiokilpailu Aurajoen varrella, Turun kaupunginteatterin vieressä, sijaitseva ”hämähäkkitontti” on läpi vuosikymmenten toiminut epäonnisten hankkeiden näyttämönä.  Yli 70 vuoden mittainen epäonnen jakso...

Lehtileikkeet: Oulun Ideaparkin kolmihenkinen johtotiimi uusiksi

Kaleva: Oulun Ideaparkin kolmihenkinen johtotiimi uusiksi: Kauppakeskusjohtaja Petri Häli Seinäjoen uuden jättikeskuksen johtoon Oulun Ritaharjussa toimivan kauppakeskus Ideaparkin johto on menossa uusiksi. Kauppakeskusjohtajana toiminut Petri...

Lehtileikkeet: SRV alkaa selvittää Lappeenrannan hallihankkeiden rahoitusta

Kaleva: OYSin uudelle sairaalalle rakennuslupa – perustustyöt on tarkoitus aloittaa keväällä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri voi aloittaa uuden OYSin ydinsairaalan rakentamisen. Oulun kaupungin rakennuslautakunta myönsi hankkeelle rakennusluvan...

Lehtileikkeet: Pakkohuutokaupassa Elolle siirtyneen hotelli Keurusselän toiminta päättyy

Aamulehti: Hotelli Keurusselän toiminta päättyy – korjaustarpeet paljastuivat liian suuriksi Hotelli Keurusselän nykyinen heinäkuussa 2015 alkanut toiminta päättyy tulevan kesäsesongin jälkeen elokuun puoleen väliin mennessä,...

Lehtileikkeet: Vaalimaan outlet-kylä vetänyt jopa 5 000 asiakasta päivässä

Yle: Kuukauden auki ollut Vaalimaan outlet-kylä vetää tuhansia asiakkaita päivässä Vaalimaan rajanylityspaikan tuntumassa sijaitseva Zsar Outlet Village jäljittelee pientä kaupunkia, jossa on kansainvälisten merkkiliikkeiden tehtaanmyymälöitä....

Lehtileikkeet: Tampereen messukeskuksen hotellista ei yhtäkään ehdotusta tontinluovutuskilpailussa

Yle: Jyväskylän Hippos2020-hankkeen investorit näyttävät vihreää valoa jatkosuunnittelulle Jyväskylän jättiläismäinen Hippos2020-hanke nytkähti tänään pienen pykälän eteenpäin, kun hankkeen mahdolliset suursijoittajat Fennia ja Lehto Group hyväksyivät...

Lehtileikkeet: Vantaan Kivistöön suunnitellulle kauppakeskukselle ei vieläkään löytynyt sijoittajaa

Vantaan Sanomat: Kivistöön suunniteltu kauppakeskus kyntää vaikeuksissa, sijoittaja ei löydy Kivistön kauppakeskushanke etenee vastatuulessa, sillä rahoitusneuvotteluissa ei ole vieläkään löydetty tarvittavaa sijoittajaa. Siksi hankkeesta vastaavat...

Lehtileikkeet: Caverionille palvelusopimus viidestä Technopoliksen kampuksesta kolmessa eri maassa

Caverion: Caverionille laaja palvelusopimus Technopoliksen kanssa – vastuulle viisi kampusta kolmessa maassa Technopolis on valinnut Caverionin kumppanikseen vastaamaan kampustensa teknisestä huollosta ja kunnossapidosta Suomessa, Ruotsissa...

Lehtileikkeet: Järvenpään Perhelä-korttelille 4 uutta toteuttajaehdokasta, mukana Fennia

Länsiväylä: Espoon valtuusto siunasi uuden rahoitusmallin, jolla uusia kouluja ja päiväkoteja saadaan pikavauhtia Espoon kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantai-iltana koulujen ja päiväkotien rakentamiseen uuden mallin, josta toivotaan...

Lehtileikkeet: Tieto vauhdittaa julkisen sektorin digiloikkaa

Tieto: Tieto vauhdittaa julkisen sektorin digiloikkaa Tieto kiihdyttää julkisten rakennusten digiloikkaa antamalla kaksi vuotta sitten Slushissa lanseeratun Empathic Building Core -älytoimistoratkaisun ilmaiseksi kaikkiin Suomen julkisen...

Lehtileikkeet: Tampereen Koskikeskukselle uusi kauppakeskuspäällikkö

Nurmijärven Uutiset: Maalijätti Teknos suunnittelee muuttoa Pitäjänmäeltä Rajamäkeen Maalinvalmistaja Teknos Oy kartoittaa mahdollisia vaihtoehtoja toimintojensa siirtämiseksi pois Pitäjänmäeltä Helsingistä. Yksi vaihtoehto uudeksi sijoituspaikaksi on Rajamäki,...

Lehtileikkeet: Cityconin omistamaan Isokarhun kauppakeskukseen radikaaleja muutoksia Porissa

Yle: Hartela löytänyt Turun Logomon toimistotiloille uuden omistajan Turussa sijaitsevan tapahtumakeskus Logomon toimistotilat ovat saamassa uuden omistajan. Nykyinen pääomistaja Hartela Länsi-Suomi on tehnyt esisopimuksen mahdollisen...

Lehtileikkeet: Elon omistama Myyrmäen Colosseum on nyt Virta, ja sinne tulee tapahtumatiloja, majoitusta ja...

Vantaan Sanomat: Elon omistama Myyrmäen Colosseum on nyt Virta, ja sinne tulee tapahtumatiloja, majoitusta ja liiketilaa Myyrmäen valtavan, lähes 40 000 neliön Colosseum Business Centerin uusi...

KIRJAUTUMINEN