perjantai, 12 syyskuun 2025

Eläkeyhtiöiden suosima Healthcare II -rahasto hankkii kahdeksan uutta hoivakiinteistöä

Northern Horizon Capitalin Healthcare II -rahasto on allekirjoittanut sopimuksen kahdeksan hoivakiinteistön hankkimisesta. Kyseessä on merkittävä kauppa, sillä aiemmin rahastossa oli yhteensä 20 kohdetta. Rahasto...

Yksityissijoittajien kysyntä vauhdittanut OP-Vuokratuoton investointeja

Johtaja Antti Palkén Pohjola Kiinteistösijoitus Oy:stä toteaa, että myös yksityissijoittajat ovat heränneet pohtimaan korkotasoja ja osakkeiden tuottoja ja alkaneet entistä aktiivisemmin etsiä näille vaihtoehtoja. Esimerkiksi...

Pohjola Kiinteistösijoitus osti toimistokiinteistön Vaasasta

OP Ryhmään kuuluva Suomi Toimitilakiinteistö Ky -rahasto on ostanut Vaasa Parksilta 7 000 neliömetrin toimistorakennuksen Vaasan Silmukkatien alueelta. Toimisto on rakennettu vuonna 2012 Citec Oy:n...

Catella hallinnoi Moor Parkin amerikkalaisijoituksia Suomessa

Catella syventää yhteistyötään lontoolaisen Moor Park Capital Partnersin kanssa. Moor Park hankkii Euroopasta kiinteistösijoituskohteita amerikkalaisille kiinteistörahastoille. Catella on jo aiemmin auttanut Moor Parkin sopivien investointikohteiden...

Aktia Henkivakuutus hakee hajautushyötyjä kumppanuuksien avulla

Aktia-Henkivakuutus, Henki-Fennia ja Apteekkien eläkekassa ovat perustaneet uuden yhteissijoituskonsortion. Konsortion omistukseen siirtyy Aktian omistuksessa ollut Vantaan Tammiston Budget Sportin kiinteistö. Vuokrattavaa pinta-alaa liiketilassa on noin...

Fennia ostaa useita liike- ja toimistokiinteistöjä vielä tänä vuonna

Fennia Varainhoidon Fennica Toimitilat I -rahasto aikoo saada päätökseen useita kiinteistökauppoja vielä kuluvan syksyn aikana. – Tavoitteena on saattaa päätökseen neuvotteluissa olevia merkittäviä kiinteistökauppoja. Neuvottelujen...

Elite ostaa Quorumin kiinteistörahaston

Elite Varainhoito aikoo kasvattaa kiinteistörahastotoimintaansa myös liiketoimintakaupalla. Quorum Oy ja Quorum Vaihtoehtorahastot Oy ovat solmineet Eliten kanssa aiesopimuksen Quorum Kehitys Oy:n enemmistön, Quorum-yhtiöiden varainhankintatoiminnan sekä...

Kiinteistörahastojen kokonaispääoma kasvanut 70 prosenttia 12 kuukaudessa

Kotimaisiin kiinteistösektorille sijoittaviin osakerahastoihin on virrannut viime aikoina runsaasti lisää pääomia. Sijoitustutkimuksen Rahastoraportista selviää, että kotimaisten kiinteistörahastojen yhteenlaskettu pääoma nousi syyskuussa 416 miljoonaan euroon, kun...

eQ Liikekiinteistöt -rahastolle kelpaavat myös hotellit ja kevyt teollisuus

Vuoden alussa perustettu erikoissijoitusrahasto eQ Liikekiinteistöt on kasvattanut salkkuaan kahdella kiinteistöllä. Nyt niitä on yhteensä kahdeksan. Rahasto hankki Mandatum Henkivakuutukselta Helsingin Käpylästä Saton pääkonttorikiinteistön, jonka...

Avaran uuden asuinkiinteistörahaston tuottolupaus houkuttelee perheyhtiöitäkin

Avara perustaa nykyisten asuntosalkkujensa rinnalle asuinkiinteistörahaston, johon se kerää markkinoilta 100–120 miljoonaa euroa. Sijoitussitoumusten kerääminen on hyvässä vauhdissa. – Tuotteemme on kiinnostanut perinteisiä kiinteistösijoittajia kuten...

KIRJAUTUMINEN