torstai, 11 syyskuun 2025

Alexandria Kiinteistö keräsi 46 miljoonaa pääomia

Alexandria Kiinteistösijoitusrahasto keräsi ensimmäisten kuukausiensa aikana yli 46 miljoonaa euroa pääomia. Rahasto on hajautetusti eri kiinteistösijoitusluokkiin sijoittava erikoissijoitusrahasto, jonka Alexandria-konserni lanseerasi syyskuussa 2017. - Osakkeiden...

NREP:n rahasto rakennuttaa 8 500 neliöisen toimistokiinteistön Vantaan Veromieheen

Vantaan kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee ensi viikolla Vantaan kaupungin Veromiehen kaupunginosan toimitilarakennusten korttelin tontin myymistä toimistorakennuksen rakentamista varten. Tontin kauppahinta on noin 2,3 miljoonaa euroa. Ostajana on...

Vuokrasopimusten keskipituus noussut uusien hankintojen myötä Titanium Hoivakiinteistössä

Erikoissijoitusrahasto Titanium Hoivakiinteistön koko kasvoi viime vuoden aikana 266 miljoonaan euroon ja uusia kohteita hankittiin yhteensä 24 kappaletta. Rahastossa on joulukuun katsauksen mukaan yhteensä...

OP:n uusi palvelukiinteistörahasto aikoo myös rakennuttaa

OP Ryhmä on perustanut uuden OP-Palvelukiinteistöt -erikoissijoitusrahaston, koska julkisten palveluiden ulkoistukset yksityisille toimijoille ovat kasvattaneet palvelukiinteistöjen kysyntää. Rahasto toimii kiinteistöjen omistajana ja vuokranantajana, eikä lähtökohtaisesti...

Northern Horizonin rahasto sopinut 100 miljoonan euron kiinteistökaupoista

Vuonna 2016 perustettu Northern Horizonin kolmas hoivarahasto Nordic Aged Care Fund on hankkinut viime vuoden viimeisellä neljänneksellä yhdeksän uutta kohdetta useassa erillisessä kaupassa. Hoivakodit sijaitsevat...

Erikoissijoitusrahasto Fennica Tontit osti kaksi maa-aluetta

Erikoissijoitusrahasto Fennica Tontit osti Sotkamossa Katinkullan loma-alueella sijaitsevan maa-alueteen, joka on vuokrattu pitkäaikaisella maanvuokrasopimuksella Holiday Club Resortin hallinnoimalle kiinteistöyhtiölle. – Rahaston liikeideana on sijoittaa vuokrattuihin...

UB Pohjoismaiset Liikekiinteistöt sijoitti Ruotsiin

Erikoissijoitusrahasto UB Pohjoismaiset Liikekiinteistöt on sijoittanut Ruotsiin rakennettavaan Cargotecin Kalmar-liiketoiminta-alueen tutkimus- ja tuotekehityskeskukseen. Rakennushankkeen laajuus on noin 8 200 neliömetriä ja kokonaisarvo noin 20 miljoonaa...

Capmanin rahasto ostaa Patrizialta vajaakäyttöisen liikekiinteistön Oslon keskustasta

Elokuussa perustettu Capman Nordic Real Estate II -rahasto on tehnyt historiansa toisen sijoituksen hankkimalla Patrizian hallinnoimalta rahastolta Oslon keskustassa sijaitsevan liike- ja toimistokiinteistön. Lille Grensen...

Capmanin erikoissijoitusrahasto teki ensisijoituksensa Leppävaaraan

Syksyllä lanseerattu, Capmanin ensimmäinen erikoissijoitusrahasto Capman Nordic Property Income Fund (CMNPI) tekee ensimmäisen sijoituksensa. Rahasto ostaa Espoon Leppävaarasta huoneistohotellinkiinteistön VVT Property Fund I Ky -rahastolta,...

Catellan uusi kiinteistörahastoyhtiö etsii kohteita myös Suomesta

Catella on perustanut Berliiniin uuden asuntorahastoihin erikoistuvan yhtiön, Catella Residential Investment Management GmbH:n (CRIM). Catellan tavoitteena on luoda entistäkin vahvempi ja erikoistuneempi yhtiö, joka...

NREP Logicenters rakennuttaa uuden tuotantolaitoksen Huhtamäelle

NREP Logicenters kehittää Huhtamäen käyttöön uuden tuotantolaitoksen Käikälän teollisuusalueelle Hämeenlinnaan. NREP Logicenters osti toukokuussa 2014 Huhtamäen tehtaan ja modernin jakelukeskuksen sale- ja leaseback-järjestelyssä. Nyt tehtävän...

UB:n liikekiinteistörahastoon uusi kohde Norjasta, nyt tähtäimessä Etelä-Ruotsi

UB Pohjoismaiset Liikekiinteistöt -rahasto on sijoittanut kolmannella vuosineljänneksellä noin kaksi miljoonaa euroa liikekiinteistöön Oslossa. Norjan-kohteisen osuus on rahaston salkusta jo yli puolet. Haslen kaupunginosassa sijaitsevan...

CapManilta uusi pohjoismaisiin kiinteistöihin sijoittava rahasto

Vakaata vuokratuottoa tavoitteleva CapManin Nordic Property Income -rahasto on ensimmäinen avoin erikoissijoitusrahastomuotoinen kiinteistörahasto. Rahasto hakee hajautusta pohjoismaiden suurimmista kasvukeskuksista. Rahaston on tarkoitus tehdä ensimmäinen sijoitus...

NRP:n logistiikkakiinteistökauppa ei syntynyt helposti

Oslolainen sijoitusyhtiö Ness, Risan & Partners (NRP) myi satojen miljoonien eurojen logistiikkasalkun Suomesta saksalaiselle, alun perin Münchenistä kotoisin olevalle varainhoitajalle GLL Real Estate Partnersille. Tämä...

Taalerin ensimmäisen metsärahaston suomalaismetsät ranskalaiselle eläkerahastolle

Taaleri Pääomarahastot Oy:n hallinnoiman Taaleri Metsärahasto I Ky:n myynnistä on tehty sopimus AXA IM Real Assetsin hallinnoimien yhtiöiden kanssa. Kauppa on määrä saattaa voimaan...

Trevianin uuden rahastoyhtiön ensimmäinen erikoissijoitusrahasto teki ensisijoituksensa

Erikoissijoitusrahasto Trevian High Yield Propertyn on ostanut Renor Oy:ltä Porin Askokylä -nimisen kiinteistökokonaisuuden. Viime kuussa aloittaneen rahaston strategiana on sijoittaa vahvan kassavirran ja kehityspotentiaalin...

Alexandrian uusi kiinteistörahasto on aloittanut toimintansa

Uusi yksityissijoittajille suunnattu Alexandria Kiinteistö Erikoissijoitusrahasto on aloittanut toimintansa 26. syyskuuta. Rahasto keräsi noin 36 miljoonan euron edestä merkintöjä reilun kuukauden kestäneen ennakkomarkkinointijaksonsa aikana. Erikoissijoitusrahasto...

Fennian uusi rahasto tavoittelee kovempia tuottoja toimitilatonteista

Fennia Varainhoidon uusin erikoissijoitusrahasto, toimitilatontteihin keskittyvä Fennica Tontit on käynnistänyt toimintansa kuun vaihteessa. Fennica Tontit tekee sijoituksia vuokralle annettaviin, Suomessa sijaitseviin rakennettuihin tai rakennettaviin kiinteistöihin...

Northern Horizonin kolmannen hoivarahaston salkussa jo 33 kohdetta

Viime vuonna perustettu Northern Horizonin kolmas hoivarahasto Nordic Aged Care Fund on sopinut yhteensä 33 hoivakodin hankkimisesta. Kohteista suurin osa eli 30 sijaitsee Suomessa ja...

UB Pohjoismaiset Liikekiinteistöt -rahastolla mielenkiintoisia vuokrasopimusmalleja

UB Pohjoismaiset Liikekiinteistöt -rahasto on toiminut hieman yli vuoden. Salkunhoitaja Jarkko Lehtonen kertoo, että myös rahaston investointinäkymät vaikuttavat suotuisilta: – Työn alla on kaksi investointikohdetta...

KIRJAUTUMINEN