Evlin hoivarahasto ostaa kuusi kohdetta noin 20 miljoonalla eurolla
FinCap on myynyt neljä rakentamaansa hoivakiinteistöä alkuvuodesta 2018 perustetulle Evli Healthcare I Ky -hoivarahastolle. Kohteet sijaitsevat Virroilla, Kalajoella, Kauhavalla ja Siikalatvassa. Kohteissa on yhteensä...
Helsingin Jätkäsaaren yksityiseen päiväkotihankkeeseen neljä hakijaa, kaksi hoivarahastoja
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan esityslistalla oli viime viikolla tontin varaaminen Länsisataman Jätkäsaaresta päiväkodin suunnittelemiseksi. Asia jätettiin kuitenkin pöydälle ja käsitellään seuraavassa kokouksessa.
Kyseessä on ensisijaisesti englanninkielinen päiväkotihanke,...
Bernerin suku myy Vallila Interiorin pääkonttorikiinteistön UB:n rahastolle
UB Pohjoismaiset Liikekiinteistöt -rahasto on hankkinut Helsingin Vallilassa osoitteessa Nilsiänkatu 15 sijaitsevan Oy Vallila Interior Ab:n pääkonttorikiinteistön.
Kiinteistö on pinta-alaltaan noin 4 900 neliömetriä. Vallila...
Trevianin rahasto investoi jälleen – salkussa jo 150 000 m2 vuokrattavaa pinta-alaa
Trevian Rahastot AIFM:n ensimmäinen rahasto Trevian Suomi Kiinteistöt I on ostanut kolmen kiinteistön kokonaisuuden Turussa ja Riihimäellä ryhmältä yksityisiä sijoittajia.
Kaupan kohteiden vuokrattava pinta-ala on...
M7 Real Estate vuokrannut Porvoon Kuninkaanportin kiinteistön täyteen
Kiinteistösijoitus- ja varainhoitoalan toimija M7 on solminut rahastolleen M7 European Real Estate Investment Partners IV vuokrasopimuksen Maskun Kalustetalo Oy:n kanssa.
Sopimus koskee 1 300 neliömetrin...
Trevianin rahasto osti Porsche Centerin kiinteistön Helsingistä
Erikoissijoitusrahasto Trevian Suomi Kiinteistöt I on ostanut AC Real Estate Oy:ltä Porsche Center Helsingin liikekiinteistökohteen. Kauppahintaa ei kerrota.
Kiinteistö koostuu kolmesta rakennuksesta, jotka on kokonaan...
ICON julkistaa Kruununhaan ”high end -hotellin” operaattorin syksyn aikana
ICONilla on edelleen meneillään asemakaavan muutoshanke meneillään Helsingin Kruununhaassa osoitteissa Mariankatu 23, Liisankatu 8A ja G sekä Maneesikatu 7.
Muutoksen kohteena olevista kiinteistöistä kaksi on...
eQ:n rahasto ostaa Ilmariselta kaksi liikekiinteistöä, toinen Etera-salkusta
Ilmarinen on myynyt kaksi kiinteistöä Järvenpäässä ja Valkeakoskella Erikoissijoitusrahasto eQ Liikekiinteistöille.
Newsec toimi kummassakin kaupassa myyjän neuvonantajana. Kauppahintaa ei kerrota.
Kaupan toinen kohde on Järvenpään keskustassa...
eQ Kiinteistörahastojen kiinteistöomaisuus jo yli 1,5 miljardia euroa
Kiinteistörahastojen eQ Hoivakiinteistöt ja eQ Liikekiinteistöt yhteenlaskettu kiinteistöomaisuus kasvoi kesäkuun loppuun mennessä runsaaseen 1,4 miljardiin euroon. 1,5 miljardin euron raja on ylittynyt vuoden kolmannella...
Capmanin ja kaupungin kiinteistökauppa Kampissa päätökseen
Helsingin kaupunki on myynyt Capman Nordic Real Estate II -rahastolle arvokiinteistön Kampista osoitteesta Kansakoulukatu 3. Catella toimi kaupassa myyjän neuvonantajana.
Kauppahinta on 19,5 miljoonaa euroa.
Capmanin...
Fennica Tontit ostaa toimitilatontin Jyväskylän Kankaan alueelta
Fennica Tontit -rahasto on hankkinut Jyväskylästä osoitteesta Paperitehtaankatu 9 toimitilatontin, joka on pinta-alaltaan 3 400 neliömetriä. Tontti sijaitsee kehittyvällä Kankaan alueella Jyväskylän keskustan tuntumassa.
Tontti...
Trevianin rahastossa irtautuminen Kauhavalla
Trevian on toteuttanut Kauhavalla vaativan noin 18 000 neliömetrin laajuisen teollisen kiinteistön myyntiprosessin, jonka aikana seulottiin pitkä lista potentiaalisia teollisia toimijoita. Kyseessä on Finn-Powerin entinen...
Trevian Suomi Kiinteistöt I -rahaston koko jo yli 100 miljoonaa euroa
Trevianin mukaan vuonna 2017 toimintansa alittaneen Trevian Suomi Kiinteistöt I -erikoissijoitusrahaston alkuvuoden 2018 kehitys on ylittänyt rahastolle asetetut tavoitteet ja odotukset.
Rahastoon tehtyjen sijoitusten myötä...
Union Investmentin rahasto myy kaksi kiinteistöä Tristanin neuvonantamalle rahastolle
Saksalaisen Union Investmentin avoin kiinteistörahasto UnInstitutional European Real Estate on myynyt kaksi Vantaan Aviapoliksessa sijaitsevaa toimistokohdettaan 34 miljoonalla eurolla. Catella toimi myyjän neuvonantajana.
Plaza Business...
OP Toimitilakiinteistöt myy eQ Hoivakiinteistölle monikäyttäjäkohteen Tampereelta
OP Toimitilakiinteistöt on myynyt kohteen Tampereelta eQ Hoivakiinteistöt -rahastolle.
Vuona 2004 valmistuneessa kiinteistössä on noin 9 400 neliömetrinä vuokrattavaa pinta-alaa, joka koostuu sekä hoito- että toimistotiloista....
Fennica Toimitilat I rakennuttaa uuden toimitilakiinteistön Jyväskylän Kankaan alueelle
Peab Oy rakentaa Fennia Varainhoito Oy:n hallinnoimalle Erikoissijoitusrahasto Fennica Toimitilat I:lle noin 10 700 kerrosneliön toimitilan Kankaan alueelle Jyväskylään osoitteeseen Paperitehtaankatu 9.
Urakkasumma on 20...
WasaGroupin rahasto myy päiväkotikiinteistön Vantaalta eQ Hoivakiinteistöt -rahastolle
Kiinteistökehitysrahasto WasaGroup Fund II on myynyt Vantaan Kivistössä sijaitsevan Pilke-päiväkodin kiinteistön eQ Hoivakiinteistöt -rahastolle. Kyseessä on Pilke-tiedepäiväkoti Hohto, joka avasi ovensa elokuun alkupuolella. Päiväkodissa...
Kaupunginhallitus hyväksyi Turun Toriparkin rahoituksen
Turun kaupunginhallitus hyväksyi eilisessä kokouksessaan äänestyksen jälkeen Turun Toriparkin rahoitus-, vakuus- ja vakuutusselvityksen. Taalerin omistama tytäryhtiö Taaleri Sijoitus Oy tuli Turun Toriparkki Oy:n enemmistöomistajaksi...
Nettomerkintöjen määrä eQ:n kiinteistörahastoihin ennätyskorkea tänä vuonna
eQ-konsernin toimitusjohtaja Janne Larma kertoo yhtiön osavuosikatsauksen yhteydessä, että kuluvan vuoden aikana eQ Varainhoidon hallinnointipalkkiot ovat kasvaneet yli 25 prosenttia viime vuodesta ja niiden...
Suomen Pankki: Suomalaisissa kiinteistörahastoissa varoja yli yhdeksän miljardia
Suomen Pankin tilastojen mukaan suomalaiset kiinteistösijoitusrahastot ovat olleet alkuvuonna sijoitusrahastoista suosituimpia.
Kiinteistösijoitusrahastoihin tehtiin nettomerkintöjä vuoden alkupuoliskon aikana yhteensä lähes 0,6 miljardia euroa. Määrä oli noin...