tiistai, 9 syyskuun 2025

Elo aikoo investoida toiseenkin hotellitorniin Tampereella – ”Ajatus on kypsynyt pikkuhiljaa”

Työeläkevakuuttaja Elo ja hotellioperaattori Sokotel suunnittelevat Tampereen Solo Sokos Hotel Torni -hotellin laajentamista toisella tornilla. Uuteen hotellitorniin tulisi alustavien suunnitelmien mukaan noin 300 huonetta, ravintoloita...
Viinikkala kaavahanke kartta

SRV:lle mittava kaavakehityshanke Vantaalla – tavoitteena 50 000–60 000 kerrosneliön uusi työpaikka-alue

Vantaan kaupunki ja SRV ovat tehneet yhteistyösopimuksen Viinikkalan työpaikka-alueen asemakaavoittamisen käynnistämisestä. Sopimus on tällä viikolla kaupunkitilalautakunnan käsittelyssä. Lähtökohtana on luoda uusi työpaikka-alue 300–500 työntekijälle hyvien...
vantaan ratikka

Vantaan ratikka-allianssit siirtyvät kehitysvaiheeseen

Vantaan kaupunginvaltuusto hyväksyi Helsingin seudun ja valtion välisen maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimuksen vuosille 2024–2035 kokouksessaan eilen 21.lokakuuta. Vantaan kaupungin keskeisenä tavoitteena MAL-sopimusneuvotteluissa oli valtion...
hoivakoti palvelutalo

Aedificalla ja Hoivatiloilla kaksi uutta hanketta Suomessa, investointi yhteensä noin 14 miljoonaa euroa

Hoivatilojen omistaja Aedifica tiedottaa lisänneensä kaksi uutta kohdetta investointiohjelmaansa Suomessa. Hoivatilat kehittää Jyväskylän Lahjaharjuntielle 61-paikkaisen ikäihmisten palvelutalon, jonka operaattoriksi tulee Mehiläinen 15 vuoden vuokrasopimuksella. Investoinnin...
palvelutalo Nurmijärvi

NREP investoriksi palvelutalohankkeeseen Nurmijärvellä, urakoitsijana SSA Rakennus

SSA Rakennus rakentaa palvelukodin palveluntuottaja Solumin käyttöön Nurmijärvelle. Ikäihmisten käyttöön tuleva palvelukoti valmistuu ensi vuoden syksyllä ja siinä on tilaa 60 asukkaalle. Rakennuksen omistajaksi tulee...

Jyväskylä järjestää markkinavuoropuhelun ydinkeskustaan kehitettävästä tapahtumakeskuksesta

Jyväskylän kaupunki valmistelee ydinkeskustassa sijaitsevan nykyisen kirjastorakennuksen myyntiä ja käyttötarkoituksen muutosta. Strategisena visiona on, että kirjastorakennuksesta muodostuisi luovan talouden keskus, joka elävöittää ydinkeskustaa. Keskuksessa painottuisivat...

Hoivatilat toteuttamaan Helsingille uutta päiväkotia Pasilaan

Helsingin kaupunki on valitsemassa Hoivatilat Oyj:n toteuttamaan uuden päiväkodin Pasilan Radiokadulle. Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto käsittelee kyseistä vuokrahanketta kokouksessaan tänään. Kaupunki on selvittänyt...

YIT:lle taas jatkoaikaa Katajanokan Kanavakadun hotellitontin vuokraukseen

YIT:llä on ollut pitkään suunnitteluvaraus tontin kehittämisestä hotellikäyttöön Helsingin Katajanokalla osoitteessa Kanavakatu 14. YIT on nyt hakenut tontin lyhytaikaisen vuokrauksen jatkamista rakennusluvan hakemista varten. Jatkoa...

SRV uskoo saavansa Oulun torihotellihankkeen sijoittajaneuvottelut päätökseen vuoden loppuun mennessä

SRV on valinnut Oulun Torihotellin tulevan ravintolan ja monitoimisalin kumppaniksi on valittu 2 Fam Group Oy:n. Fam Group Oy on solminut pitkäaikaisen vuokrasopimuksen, joka sisältää...

Jyväskylän Hippos-hankkeen rahoitusneuvotteluissa neuvottelutulos, rakentaminen voi alkaa jo tänä vuonna

Jyväskylän Hippos-hankkeen rahoitusneuvotteluissa on saavutettu neuvottelutulos, joka mahdollistaa hankkeen toteuttamisen. Liikuntatilat on tarkoitus toteuttaa kaupunkivetoisesti leasing-rahoituksella. Osaamiskeskuksen toteuttaminen jää puolestaan yksityisen rahoittajan vastuulle. Jyväskylän kaupunginhallitus päätti...

WasaGroup toteuttaa Onniselle uuden myymälän Seinäjoelle, investorina Tyynismaa Capital

Seinäjoella avautuu uusi Onninen Express -myymälä kesällä 2025. Myymälä on kooltaan yli 2 100 neliömetriä ja sille tulee myös suuri, noin 6 000 neliömetrin...

Tekova rakentaa uuden liiketilan JYSK-ketjulle Raumalla

Tekova rakentaa uuden myymälän sisustuksen jälleenmyyntiketju JYSKille Raumalle. Rakennustyöt ovat alkaneet elokuussa ja hanke valmistuu tammikuussa 2025. Uudisrakennus nousee FereCenterin nimellä tunnetulle alueelle, missä sijaitsee...

Catpe Invest hakee rakennuslupaa uudelle autokauppahankkeelle Espoon Olarissa

Uutinen korjattu: Rakennuttajana kohteessa toimii Catpe Invest Oy ja KVR-urakoitsijana Tekova. Alunperin uutisessa kerrottiin virheellisesti, että rakennuslupaa olisi hakenut Tekova. Catpe Invest Oy hakee lupaa...

Hartela suunnittelee usean käyttäjän liiketilahanketta Vantaan Piispankylään

Hartela on saanut Vantaan Piispankylästä tonttivarauksena kahden liikekiinteistön ja pikaruokalan jatkosuunnitteluun tekemiseksi. Varaus on voimassa 30 kesäkuuta 2025 saakka. Alustavien suunnitelmien mukaan hankkeeseen olisi sijoittumassa...

Helsinki hakee toteuttajaa 35 000 kerrosneliön laajuiselle hybridikorttelille Herttoniemessä

Helsingin kaupunki etsii toteuttajaa Herttoniemen keskustassa, metroaseman ja kauppakeskus Hertsin välittömässä läheisyydessä sijaitsevaan kortteliin. Korttelille haetaan toteuttajaa hinta- ja laatukilpailulla. Korttelin rakennusoikeus on 35 000...
kasarmitori uudishanke

Elon Kasarmitorin kiinteistökehityshanke tänään kaupunkiympäristölautakunnassa

Uutisoimme marraskuussa 2020, että Elo aikoo rakentaa Kasarmitorin ostoskeskuksen paikalle uuden toimisto- ja liikerakennuksen Helsingin Kaartinkaupungissa. Helsingin kaupunkiympäristölautakunta käsittelee hankkeen mahdollistavaa kaavamuutosta kokouksessaan tänään. Kaavaratkaisu...

Naantalin Kultaranta Resortiin suunnitellaan uutta hotellihanketta

Kultaranta Resort Oy ja kansainvälinen rakennusjätti Vinci SA aikovat toteuttaa uuden hotellihankkeen Naantalin Luonnonmaalle. Investoinnin kokoluokka on 70–90 miljoonaa euroa ja hankkeen laajuus noin 13...

Cramo kolminkertaisti toimitilansa Jyväskylässä sijoittajayhteistyönä

Rakennuskonevuokraamo Cramon Jyväskylän toimipiste on muuttanut uusiin tiloihin osoitteeseen Kaakkovuorentie 14. Muutossa vuokraamon tilat kasvoivat kolminkertaisiksi ja keskittämisen kautta tarjolla on nelinkertainen määrä kalustoa. Aikaisemmin...

Varma käynnistää Suomen korkeimman toimistotalon rakentamisen, tontin kauppahinta nousi yli 31 miljoonan

Helsingin kaupunki, Senaatti ja Varma ovat allekirjoittaneet kiinteistökaupan toimitilatontista Pasilan Keskitornialueella. Kauppahinta oli noin 31,4 miljoonaa euroa. Tammikuussa 2022 alustavaksi kauppahinnaksi arvioitiin noin 27,7 miljoonaa...
Siltavuorenpenger 10, Kruununhaka

Hemsö käynnistää Siltavuorenpenger 10:n kiinteistön muutoshankkeen, pääurakoitsijaksi Fira

Hemsön omistaman Siltavuorenpenger 10:n kiinteistön laaja tilamuutos- ja korjaushanke on siirtynyt työmaavaiheeseen Helsingin Kruununhaassa. Rakennustyöt käynnistyvät syyskuussa ja valmistuvat syksyllä 2025. Helsingin kaupunki vuokraa uudet...

KIRJAUTUMINEN