sunnuntai, 14 syyskuun 2025

Helsinki aikoo myydä Kalasataman Kympin kiinteistösijoittajalle 165 miljoonalla eurolla

Kaupunginhallitus päätti eilisessä kokouksessaan myydä Kiinteistö Oy Helsingin Kalasataman Kymppi -nimisen yhtiön koko osakekannan kiinteistösijoittajalle. Kyseessä on rakenteilla oleva teknisen alan virastojen käyttöön tulevan Kaupunkiympäristötalon...

Varainhoitojätti BlackRock rantautuu Suomen kiinteistömarkkinoille

BlackRock Real Assets ja Institutional Investment Partners (2IP) ovat ostaneet AXA IM – Real Assetsin hallinnoimalta rahastolta toimistorakennuksen Helsingissä. BlackRock on amerikkalainen, maailman suurin...

Ilmarinen sijoittaa noin 115 miljoonaa euroa maamerkkikiinteistöön Frankfurtissa

Ilmarinen on laajentanut kiinteistösijoituksiaan Saksassa hankkimalla Pollux-nimisen toimistokiinteistön Frankfurtin keskustasta. Toisena omistajana kiinteistössä on globaali institutionaalinen sijoittaja, jonka kanssa Ilmarisella on aiempaa yhteistyötä. Kaupan järjesti...

Trevianin rahastossa irtautuminen Kauhavalla

Trevian on toteuttanut Kauhavalla vaativan noin 18 000 neliömetrin laajuisen teollisen kiinteistön myyntiprosessin, jonka aikana seulottiin pitkä lista potentiaalisia teollisia toimijoita. Kyseessä on Finn-Powerin entinen...

VVT ostaa Union Investmentiltä logistiikkakiinteistön Vantaalta

VVT Property Fund I Ky on ostanut Helsinki-Vantaan lentoaseman välittömässä läheisyydessä sijaitsevan logistiikkakiinteistön Union Investmentiltä. Kohteen noin 6 600 neliömetriä ovat kokonaisuudessaan vuokrattu Dayton Groupille....

Union Investmentin rahasto myy kaksi kiinteistöä Tristanin neuvonantamalle rahastolle

Saksalaisen Union Investmentin avoin kiinteistörahasto UnInstitutional European Real Estate on myynyt kaksi Vantaan Aviapoliksessa sijaitsevaa toimistokohdettaan 34 miljoonalla eurolla. Catella toimi myyjän neuvonantajana. Plaza Business...

Kielo ostaa 10 000 toimistoneliötä Turun ydinkeskustasta

Turun Teknologiakiinteistöt on myynyt 10 100 neliömetriä toimistotilaa Turun keskustasta Brunswick Real Estaten hallinnoimalle kiinteistöyhtiö Kielolle. Kauppahintaa ei kerrota. Myydyt kiinteistöt sijaitsevat osoitteissa Puolalankatu 5...

Ikea Centres myy kauppakiinteistön Vantaan Porttipuistosta tokiolaiselle sijoitusyhtiölle

Ikea Centres on myynyt 12 200 neliömetriä käsittävän vähittäiskauppakiinteistön Vantaan Porttipuistosta, Ikean oman myymälän naapurista. Ostajana on japanilainen sijoitusyhtiö Erindale Investment Limited, joka hoitaa muutaman yksityisperheen...

OP Toimitilakiinteistöt myy eQ Hoivakiinteistölle monikäyttäjäkohteen Tampereelta

OP Toimitilakiinteistöt on myynyt kohteen Tampereelta eQ Hoivakiinteistöt -rahastolle. Vuona 2004 valmistuneessa kiinteistössä on noin 9 400 neliömetrinä vuokrattavaa pinta-alaa, joka koostuu sekä hoito- että toimistotiloista....

Brunswickin Kielo sijoittaa Lahteen ja pk-seudulle – ”eikä tahtia hidasteta”

Brunswick Real Estate perusti viime syksynä Kielo-nimisen kiinteistöyhtiön, jonka tarkoituksena on hankkia korkealaatuisia kaupallisia kiinteistöjä Suomen kasvukeskuksista. Tarkoituksena on yhdessä Brunswickin asiakkaiden kanssa rakentaa Suomeen...

Suomen Hoivatilat myy kuusi kiinteistöä eQ:n rahastolle

Suomen Hoivatilat Oyj on allekirjoittanut Erikoissijoitusrahasto eQ Hoivakiinteistöjen kanssa kauppasopimuksen, jolla Hoivatilat myy eQ:lle kuuden kiinteistöyhtiön osakekannan. Velaton kauppahinta on 16,4 miljoonaa euroa. Hoivatilat arvioi,...

Trevian sai pitkään myynnissä olleen kiinteistön kaupaksi Kouvolassa

Trevian Asset Management Oy on myynyt Sislin Oy:lle Kouvolan Tommolankadulla sijaitsevan liikekiinteistön, joka tunnetaan Citymarketin entisenä kiinteistönä. Liikekiinteistön ostanut kiinteistöliiketoimintaa harjoittava Sislin Oy on RTV-Yhtymä...

Töölön sairaalan kauppa päätökseen – Newsec toimi myyjän neuvonantajana

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS on myynyt Töölön sairaala-alueen eläkevakuutusosakeyhtiö Veritakselle. Kauppahinta oli 64 miljoonaa euroa, kuten toukokuussa uutisoimme. Newsec toimi kaupassa myyjän neuvonantajana. Töölön sairaalan...

Conficap ostaa Helsingin ydinkeskustasta toimistokiinteistön Vuorikatu 20

Conficap on ostanut Helsingin keskustassa päärautatieaseman läheisyydessä Kaisaniemessä sijaitsevan toimistokiinteistön kansainväliseltä kiinteistösijoittajalta. Osoitteessa Vuorikatu 20 sijaitseva kiinteistö on valmistunut vuonna 1939, ja sen vuokralaisena oli...

Ilmarinen sijoittaa toimistokiinteistöön Rotterdamissa

Ilmarinen on sijoittanut toimistokiinteistöön Alankomaiden Rotterdamissa. Kiinteistökaupan jälkeen Ilmarinen omistaa puolet Central Post -nimisestä toimistorakennuksesta. Toinen omistajista on saksalainen instituutiosijoittaja. Kiinteistöä hallinnoi Hannover Leasing, jonka...

WasaGroupin rahasto myy päiväkotikiinteistön Vantaalta eQ Hoivakiinteistöt -rahastolle

Kiinteistökehitysrahasto WasaGroup Fund II on myynyt Vantaan Kivistössä sijaitsevan Pilke-päiväkodin kiinteistön eQ Hoivakiinteistöt -rahastolle. Kyseessä on Pilke-tiedepäiväkoti Hohto, joka avasi ovensa elokuun alkupuolella. Päiväkodissa...

Deutsche Bankin DWS ostaa logistiikkakiinteistön Aviapoliksesta

Deutsche Bankin DWS Real Estate ostaa Elolta ja LähiTapiolalta modernin logistiikkakiinteistön Vantaan Aviapoliksen alueelta. DWS toimii saksalaisen instituutioasiakkaansa lukuun. Kauppahintaa ei kerrota. Kyseessä on vuonna...

YIT ja Telian Eläkesäätiö pohtivat yhteistyötä Vallilan kiinteistökehityksessä

Telia Finlandin myy YIT:lle nykyiset pääkonttorikiinteistönsä, jotka sijaitsevat Helsingin Vallilassa osoitteessa Teollisuuskatu 15. Myyntihinta ei ole julkinen. Telia muuttaa toimintonsa YIT:n Tripla-kokonaisuuteen maaliskuussa 2020. Lisäksi YIT...

SRV ostaa Kalevala Korun käytöstä poistuvat kiinteistöt Helsingin Pitäjänmäessä

Kalevala Koru myy nykyiset tehdas- ja toimistokiinteistönsä Pitäjänmäen Strömbergintieltä SRV Rakennus Oy:lle. Kauppahintaa ei kerrota. Catella toimi Kalevala Korun neuvonantajana. Tontille valmisteltu asemakaavan muutos on...

SYK myy kampuskiinteistön Joensuussa

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy (SYK) on myynyt Joensuun Tulliportinkadun kampukselta entisen yliopistokiinteistön joensuulaiselle Rakennusliike Soimu Oy:lle. Kauppaan kuuluu kaksi rakennusta tontteineen, kampuskiinteistö Regia sekä sen...

KIRJAUTUMINEN