perjantai, 12 syyskuun 2025

Senaatti myy Hangon asemarakennuksen, ostaja suunnittelee majoituskäyttöä

Senaatin Asema-alueet Oy ja Oy Chyde Invest Ab ovat allekirjoittaneet kiinteistökaupan Hangon asemarakennuksesta. Paikallinen Chyde Invest on toiminut Hangossa jo pitkään ja rakennuttanut alueelle muun...

Lastenlinnan kiinteistön myynti eQ:n rahastolle kariutui – HUS selvittää nyt omaa käyttöä

HUS on yrittänyt myydä tyhjillään olevan entisen lastensairaalan eli Lastenlinnan kiinteistöä vuodesta 2014 lähtien. Myynti on kariutunut jo toistamiseen. Kerroimme viime syyskuussa, että Helsingin Taka-Töölössä sijaitsevalla...

Areim ostaa historiallisen Glorian toimistorakennuksen Helsingin Kaartinkaupungista

Areim on ostanut Apteekkariliitolta ja HGK:lta (Helsingfors Gymnastikklubb) kaksi toimistokiinteistöä Helsingin ytimestä. Kiinteistöt ulottuvat Pieneltä Roobertinkadulta Ratakadulle ja Yrjönkadulle, ja rakennuksissa on yhteensä noin 7...

Paulon Säätiö myy molemmat hoivakiinteistönsä pääkaupunkiseudulla

Paulon Säätiön on myynyt omistamansa hoivakiinteistöt Espoossa ja Vantaalla. Kohteissa on yhteensä 41 asiakaspaikkaa. Ostajana on yksityinen sijoittajaryhmä. Catella toimi Paulon Säätiön neuvonantajana. Kaupan kohteena olevat...

Cityvarasto ostaa 4 800 bruttoneliön kiinteistön Helsingin Konalasta

Cityvarasto on ostanut Helsingissä Konalassa osoitteessa Hankasuontie 6 sijaitsevan kiinteistön. Kiinteistökaupan myötä Cityvarasto vahvistaa asemaansa pääkaupunkiseudulla, jossa yhtiöllä oli ennestään 19 toimipistettä. Kolmikerroksisessa rakennuksessa on bruttoalaa...

SBB ostaa 12 kiinteistöä Suomesta, suurin osa WasaGroupin rahastolta

Kiinteistösijoitusyhtiö Samhällsbyggnadsbolaget i Norden AB (SBB) on hankkinut WasaGroup Fund Oy:ltä yhdeksän kiinteistökohdetta. Lisäksi SBB on ostanut kolme hoivakiinteistöä pitkillä vuokrasopimuksilla yksityisiltä palveluntuottajilta. –Tämä on seuraava...

Trevianin retail-rahastot tyhjenevät nopeaan tahtiin – jälleen kaksi kohdetta myyty, Turussa ja Vantaalta

Päivittäistavarakiinteistöihin keskittyneiden Trevian Retail I & II -rahastojen toimikausi on päättymässä lähikuukausien aikana. Rahastojen pääkohteet on myyty jo aiemmin muun muassa ruotsalaiselle Cibus Nordic Real...

Senaatti-kiinteistöt myy Hylkysaaren Valo Investments Groupin tytäryhtiölle

Senaatti-kiinteistöt myy Helsingin edustalla sijaitsevan Hylkysaaren Valo Investments Group Holding Oy:n tytäryhtiölle Hylkysaari Oy:lle. Kauppahinta on seitsemän miljoonaa euroa. –Hylkysaari Oy hahmottelee saareen matkailu- ja virkistystoimintoja...

UB Suomi Kiinteistöt -rahasto ostaa kolme palvelutaloa

Erikoissijoitusrahasto UB Suomi Kiinteistöt on hankkinut omistukseensa kaksi rakenteilla olevaa palvelukiinteistöä Sievi Hyvinvointitilat Oy:ltä. Hankittu kokonaisuus sisältää myös kolmannen kohteen, jonka kauppa toteutuu arviolta kesäkuun...

Kiinteistökehitysyhtiö Redeve ostaa UPM:n Jyväskylän Säynätsalon vaneritehtaan tehdasalueen

Vantaalainen kiinteistökehitysyhtiö Redeve on ostanut UPM:ltä Jyväskylän Säynätsalossa sijaitsevan vaneritehtaan tehdasalueen rakennuksineen. Alueen omistus- ja hallintaoikeus siirtyvät uudelle omistajalle välittömästi, ja alueella toimivat yritykset siirtyvät...

Uusi saksalaissijoittaja rantautuu Suomen kiinteistömarkkinoille toimistotalokaupalla

Saksalainen Real I.S. AG ostaa toimistokiinteistön Helsingin Etu-Töölöstä kiinteistörahastoonsa AIF BGV VIII Europa. Kyseessä on Real I.S.:n ensimmäinen sijoitus Suomeen. Real I.S. kuuluu Sparkassen-finanssiryhmään ja...

Varma divestoi Rautaruukin entisen pääkonttorikiinteistön Herttoniemestä

Varma on myynyt Helsingin Herttoniemessä sijaitsevan toimistokiinteistön yksityiselle sijoittajaryhmälle. Kiinteistö on alun perin rakennettu Rautaruukin pääkonttoriksi, ja sen laajuus on yli 10 000 neliömetriä. Kiinteistössä...

Regenero saattanut loppuun kaksi kiinteistökauppaa DWS:n kanssa

YIT:n ja HGR Property Partnersin yhteisyritys Regenero on saattanut loppuun Espoon Keilalampea ja Toripaviljonkeja koskevan kiinteistökaupan. Kauppa on osa kolmen kiinteistön myymistä Deutsche Bankin DWS...

Ahlström Capital, Kirkon Eläkerahasto ja Aktia Henkivakuutus investoivat Kemiran uuteen tutkimuskeskukseen

Kemira, Kemiran Eläkesäätiö Neliapila ja yhteenliittymä, jonka muodostavat Ahlström Capital, Kirkon Eläkerahasto ja Aktia Henkivakuutus, ovat allekirjoittaneet esisopimuksen ja vuokrasopimuksen Kemiralle rakennettavasta uudesta tutkimuskeskuksesta. Noin...

Elite Alfred Bergin rahasto ostaa Ilmariselta Espoonlahden MotorCenter -kiinteistön

Elite Alfred Berg Vuokratuotto Erikoissijoitusrahasto osta Ilmariselta Espoonlahdessa sijaitsevan autoalan palveluyrityksille vuokratun kiinteistön. Kauppahinta on kahdeksan miljoonaa euroa. Kohteen vuokrattava pinta-ala on 3 600 neliömetriä...

Capmanin rahasto ostamassa arvokiinteistön Pohjois-Esplanadilta 15,5 miljoonalla eurolla

Helsingin kaupunki aikoo myydä Helsingin Kauppatorin kupeessa Pohjois-Esplanadilla sijaitsevan empiretyylisen arvorakennuksen Capmanin kiinteistörahastolle. Osoitteessa Pohjois-Esplanadi 19 sijaitsevan toimisto- ja liikerakennuksen ensimmäinen vaihe on valmistunut vuonna...

eQ Liikekiinteistöt ostaa toimistokiinteistön Helsingin ydinkeskustasta

Erikoissijoitusrahasto eQ Liikekiinteistöt on hankkinut toimistotalon Malminkatu 34 Helsingin ydinkeskustasta. Seitsenkerroksinen Malminkatu 34 sijaitsee keskeisellä paikalla Kampin palveluiden välittömässä läheisyydessä. 1970-luvulla valmistunut kiinteistö on peruskorjattu vuosina...
Frenckellin tehdasrakennus Tampere.

Frenckellin kiinteistön myynti etenemässä Tampereen kaupungin päätöksentekoon kevään aikana

Tampereen ydinkeskustassa Tammerkosken partaalla sijaitsevan Frenckellin tehdasrakennuksen myyntiprosessin loppusuora häämöttää. Tampereen kaupungin kiinteistöjohtaja Virpi Ekholm kertoo Kiinteistö-uutisille, että neuvottelut on käyty nyt loppuun ja sopimusdokumentteja...

eQ Hoivakiinteistöt ostaa kaupungille vuokratun palvelukiinteistön Vantaalta

Erikoissijoitusrahasto eQ Hoivakiinteistöt on ostanut Vantaan Tikkurilassa sijaitsevan kiinteistön Lummetie 2, joka on kehitetty julkisten palveluiden tarpeisiin. Kiinteistön vuokrattava pinta-ala on hieman yli 8 300...

Union Investment laajentaa sijoituksiaan uudelle kiinteistösektorille Suomessa

Union Investment Real Estate Gmbh:n hallinnoima rahasto ostaa Skanskalta Hyperion-asuintornitalon Helsingin Aurinkolahdesta noin 74 miljoonalla eurolla. Hyperion on 24-kerroksinen asuintalo, jonka vuokrattava pinta-ala tulee olemaan...

KIRJAUTUMINEN