perjantai, 12 syyskuun 2025

Areim myy toimistokiinteistön Helsingin Pitäjänmäestä Trevianin rahastolle

Areim jatkaa portfolionsa optimointia myymällä Helsingin Pitäjänmäellä sijaitsevan Atomitie 5 -toimistokiinteistön. Kauppahinta on 24,4 miljoonaa euroa. CBRE toimi myyjän neuvonantajana. Kohde oli Areimin ensimmäinen suora kiinteistösijoitus...

Kojamo ostaa 90-luvun toimistokiinteistön Helsingin Lassilasta konversiokohteeksi

Kojamo Oyj:n Lumo Kodit Oy ostaa kehityskohteen Helsingin Lassilasta. Myyjänä kaupassa on Suomen Kaupunkikodit Oy, joka on Royal Housesta tunnetun Tapani Rautiaisen yhtiö. Kohteena on osoitteessa...

Vantaan kaupunki ennakoi hyvinvointialueuudistusta ja myy hoivakiinteistönsä

Vantaan kaupungin tekninen lautakunta päätti kokouksessaan 31. toukokuuta, että vuoden 2021 aikana kaupunki myy sosiaali- ja terveydenhuollon piiriin kuuluvat palvelutalot Vantaan kaupungin omistamalle VAV-konsernille. Myynnin...
Kemi Tokmanni

Cibus ostaa viisi liikekiinteistöä Suomesta noin 16 miljoonalla eurolla

Cibus tiedotti perjantaina kahdesta erillisestä kiinteistökaupasta, joilla sen hankki yhteensä viisi kiinteistöä. Kiinteistöjen yhteenlaskettu vuokrattava pinta-ala on noin 10 700 neliötä, ja kokonaiskauppahinta on 15,9...

Julius Tallberg-Kiinteistöt ostaa pienteollisuuskiinteistön Vantaan Petikosta

Julius Tallberg-Kiinteistöt on hankkinut omistukseensa pienteollisuus-, varasto- ja toimistokiinteistön Variflex Oy:ltä. Kiinteistö sijaitsee Vantaan Petikon pienteollisuusalueella osoitteessa Pyymosantie 4, ja se on vuokrattu Masino-Konaflex Oy:n...

Investors Housen suuri kiinteistökauppa Keski-Suomen Sairaanhoitopiirin kanssa etenee

Investors House kertoi huhtikuussa valmistelevansa osana kolmen yrityksen konsortiota Keski-Suomen Sairaanhoitopiirin kanssa noin 46 miljoonan euron kiinteistökauppaa. Konsortio on ostamassa sairaanhoitopiiriltä Kukkulanmäen entisen keskussairaala-alueen rakennuksineen. Konsortion...

Julius Tallberg-Kiinteistöt laajentaa omistuksiaan Vantaankoskella: salkkuun myös Pressin kakkosvaihe

Julius Tallberg-Kiinteistöt haluaa laajentaa omistustaan Vantaankosken alueella ja ostaa  Pressi Smart Premises -toimistokompleksin ensi vuonna valmistuvan B-talon rakennusyhtiö SRV:ltä. Julius Tallberg osti SRV:ltä Pressin ensimmäisen...

eQ Yhteiskuntakiinteistöt investoi 5 400 kerrosneliön hoivakokonaisuuteen Turussa

Lehto ja Erikoissijoitusrahasto eQ Yhteiskuntakiinteistöt ovat solmineet sopimuksen koskien Kiinteistöosakeyhtiö Fredricin osakekantaa Turun Herttuankulmassa. Kohteeseen rakentuu muun muassa Satunummen päiväkoti, Esperin hoivayksikkö ja 41 pääasiassa...

Seinäjoen kaupunki ostaa Senaatilta osan Seinäjoen asema-alueesta

Senaatin Asema-alueet Oy ja Seinäjoen kaupunki ovat allekirjoittivat kiinteistökaupan Seinäjoen asema-alueella sijaitsevasta noin 5 300 neliömetrin suuruisesta määräalasta. Kauppahinta oli 1,38 miljoonaa euroa. Myyty alue sijaitsee rautatieaseman...

Trevianin erikoissijoitusrahasto myy kolme kauppakiinteistöä Cibukselle 25,5 miljoonalla eurolla

Erikoissijoitusrahasto Trevian Suomi Kiinteistöt I on allekirjoittanut kauppakirjan kolmen kiinteistön portfolion myynnistä Cibukselle. Kiinteistöissä on noin 16 000 neliömetriä vuokrattavaa pinta-alaa ja ne sijaitsevat Jyväskylän,...

Aktiivitilat ostaa kaksi teollisuuskiinteistöä Ultivistalta

Aktiivitilat on ostanut Ultivistalta kaksi teollisuuskiinteistöä, toisen Espoon Koskelosta ja toisen Tuusulan Sulan alueelta. Molemmat kohteet osuvat Aktiivitilojen jo omistamien kiinteistöjen naapurustoihin. Espoon kohde osoitteessa Kiilaniityntie...
Frenckellin tehdasrakennus Tampere.

Tampereen kaupunginvaltuusto sinetöi Frenckellin tehdaskiinteistön myynnin

Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan maanantaina Frenckellin tehdaskiinteistön myynnin 14,3 miljoonalla eurolla. Ostajana on tarjouskilpailun voittaneen Aare Invest Oy:n sisaryritys M/K Tampere IV Oy. Aamulehden mukaan pitkään...

Tampere myymässä Frenckellin kiinteistön 14 miljoonalla eurolla – Aare Investin voittajakonseptissa kaksi hotellia, kylpylä,...

Tampereen kaupunginhallitus päätti esittää eilisessä kokouksessaan, että kaupunki myy Frenckellin tehdaskiinteistön 14,3 miljoonalla eurolla. Kaupunginvaltuustolle asia esitellään 17. toukokuuta. Ostaja on kiinteistökehitys- ja sijoitusyhtiö Aare Invest...

Hemsö ostaa yliopistokiinteistön Helsingin Kruununhaasta

Hemsö ostaa kiinteistön Siltavuorenpenger 10 kiinteistön Helsingin Kruununhaan perinteikkäältä yliopistoalueelta. Kauppahinta on noin 16 miljoonaa euroa, ja kiinteistön myyjä on Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy. Helsingin yliopiston kasvatustieteellinen...

WGF III -rahasto myy viiden liikekiinteistön portfolion Elite Alfred Bergin rahastolle

Elite Alfred Bergin kiinteistökehitysrahasto Elite Finland Value Added Fund II Ky ostaa WGF III -rahastolta viiden liikekiinteistön portfolion. Portfolion kauppahinta on yli 20 miljoonaa euroa. Kiinteistöt...

Pasilan maamerkkikiinteistön Ison Pajan omistuspohja muuttuu

Apteekkien Eläkekassa ja perheomisteinen sijoitusyhtiö Suomen Ässä-Asunnot Oy ovat toukokuussa tehdyllä kaupalla tulleet Yleisradion Eläkesäätiön omistajakumppaneiksi Isoon Pajaan. Tahot ovat tehneet yhteistyötä kiinteistösijoitksissa jo pitkään. Vuonna...
sopimus kädenpuristus deal

UB Suomi Kiinteistöt sijoittaa metrosasemakiinteistöön Helsingissä ja toimistokiinteistöön Porissa

Erikoissijoitusrahasto UB Suomi Kiinteistöt on sijoittanut kahteen uuteen kohteeseen huhtikuun 2021 lopussa. Rahasto hankki omistukseensa Helsingissä osoitteessa Ounasvaarantie 9 sijaitsevan Mellunmäen metroasemakiinteistön Elite Alfred Bergin...

HOK-Elanto ostaa Tarkalalta liike- ja toimistotilojen kokonaisuuden Helsingin Hietalahdesta

HOK-Elanto on ostanut Tarkalalta Helsingin Hietalahdessa sijaitsevan liike- ja toimistotilojen kokonaisuuden, jonka vuokrattava pinta-ala on 4 700 neliömetriä. Useassa eri rakennuksissa sijaitsevan kokonaisuuden katutason liiketilojen...

Nordika myy eQ:n rahastolle palvelukeskuskiinteistön Espoosta

Erikoissijoitusrahasto eQ Yhteiskuntakiinteistöt (ent. eQ Hoivakiinteistöt) ostaa Nordikalta Espoon Keskuksessa sijaitsevan palvelukiinteistön. Kamreetiellä sijaitseva kiinteistö on laajuudeltaan noin 6 200 neliömetriä ja siinä toimii Espoon...

Investors House valmistelee merkittävää kiinteistöinvestointia Jyväskylään

Investors House on osana kolmen yrityksen konsortiota sopinut Keski-Suomen Sairaanhoitopiirin kanssa, että osapuolet pyrkivät noin 85 000 neliömetrin suuruisen kiinteistön kauppaan Jyväskylässä. Konsortio ostaisi sairaanhoitopiiriltä...

KIRJAUTUMINEN