keskiviikko, 10 syyskuun 2025

Kinkomaan Vitapoliksen sairaalarakennus vaihtaa omistajaa Muuramessa

Jykian, Keski-Suomen hyvinvointialueen ja Muuramen kunnan omistama KOy Kinkomaan Vitapolis on myynyt Vitapoliksessa sijaitsevan sairaalan päärakennuksen Ahosen Palvelut Oy:lle. Päärakennus on valmistunut tuberkuloosiparantolaksi vuonna 1930....

Barings ostaa Bernerin logistiikkakeskuksen Vantaan Viinikkalasta

Barings ostaa muun muassa Berner Oy:n käytössä olevan logistiikkakeskuksen Vantaan Viinikkalasta. Vuonna 2009 Bernerin käyttöön valmistunut kohde koostuu kahdessa rakennuksesta, joissa on yhteensä noin 39 000...

Cobbleyard myy hallinnoimansa teollisuuskiinteistön Kuopiosta

Cobbleyard Real Estate on myynyt Kuopiosta hallinnoimansa teollisuuskiinteistön Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj:lle. Kiinteistö sijaitsee osoitteessa Teollisuuskatu 1. Noin 14 000 neliömetrin laajuinen kohde sijaitsee kehittyvällä alueella...

Kiinteistökattaus myy kehityskohteensa Jyväskylän Kankaalta

Jyväskyläläinen Kiinteistökattaus on myynyt toimistokäytöstä asuinkäyttöön kehittämänsä kohteen yksityiselle kiinteistösijoittajalle Jyväskylässä. Kiinteistökattaus hankki viime vuonna vajaakäytössä olleen toimistotalon ja suunnitteli siihen yhteistyössä M3-Asuntojen kanssa 51...

Citycon ostaa nyt toisenkin puolikkaan Tukholman Kista Galleriasta

Citycon ostaa 50 prosenttia kauppakeskus Kista Galleriasta Tukholmasta kanssasijoittajaltaan CPP Investmentsiltä. Kaupan jälkeen Citycon omistaa Kista Gallerian kokonaan. Citycon ja Kanadan lakisääteinen työeläkerahasto CPPI ostivat Kista...

Capmanin rahasto ostaa suuren koulukiinteistön sekä kiinteistökehitykseen sopivan tontin Hämeenlinnan keskustassa

Capmanin kiinteistörahasto Capman Nordic Real Estate III -rahasto (CMNRE III) ostaa Suomen Yliopistokiinteistöiltä Hämeenlinnassa sijaitsevan Seminaarin koulun Kaurialan rakennukset ja tontin. Kauppahintaa ei kerrota. Kiinteistö...

Helkama-Kiinteistöt ostaa tuotanto- ja toimistokiinteistön Vantaan Vehkalasta

Helkama-Kiinteistöt Oy on ostanut JHM Invest Group Oy:ltä tuotanto- ja toimistokiinteistön Vantaan Vehkalasta. Härkähaankujalla sijaitseva kiinteistö on valmistunut 2019, ja siinä on noin 2 620 neliömetriä...

Kanta-Hämeen hyvinvointialue ostamassa Forssan sairaalakiinteistöt

Kanta-Hämeen hyvinvointialue on käynyt neuvotteluja syksystä 2023 alkaen Forssan sairaalakiinteistöjen ostamisesta, ja Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallitus on tehnyt hyvinvointialueelle myyntitarjouksen tammikuussa. Kanta-Hämeen hyvinvointialue Oma Hämeen...

Aare Invest ostaa myös Frenckellin konttorin rakennuksen Tampereelta

Tampereen kaupunki myy Frenckellin konttori -nimisen rakennuksen 325 000 euron kauppahinnalla Aare Invest Oy:lle. Rakennus on vuonna 1847 rakennettu kolmikerroksinen tiilirakenteinen rakennus, joka on kooltaan...

Helsingin kaupunki tekee useita kiinteistökauppoja Lauttasaaren Vattuniemessä

Helsingin Lauttasaaressa Vattuniemen keskeisimmät alueet ovat muuttumassa pääosin asuinkäyttöön. Alueelle valmistellaan kaavamuutosta, jossa useiden tonttien käyttötarkoitus muuttuu teollisuus-, varasto- ja toimitiloista pääosin asumiseen. Osana suunnitelmia...

Järvenpää myy 10 hehtaarin tontin kansainväliselle 500 miljoonan euron datakeskushankkeelle

Järvenpäänkaupunginhallitus päätti kokouksessaan maanantaina hyväksyä aiesopimuksen suuren yritystontin vuokraamisesta ja myöhemmin tapahtuvasta myymisestä. Aiesopimuksen toisena osapuolena on kansainvälisen kiinteistösijoitusyhtiö ja datakeskustoimija. Kohteena on Vähänummen yritysalueella...

Kymmenien miljoonien kauppa: Hyvinvointialue ostanut Seinäjoen Aallokkoon tulevat tilansa eQ:n rahastolta

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue on ostanut 80 prosenttia Seinäjoelle rakenteilla olevan Aallokon ja Asematalon tiloista eQ:n Yhteiskuntakiinteistöt -erikoissijoitusrahastolta. Kauppa on toteutunut vuoden 2023 lopussa. Hyvinvointialue osti Koy Seinäjoen...
Tokmanni ämpäreitä

Tokmanni ostaa Sipoon Nikkilästä maa-alueen uutta myymälää varten

Tokmanni on käynnistänyt hankkeen uuden Tokmanni-myymälän avaamiseksi Sipoon Nikkilään. Tokmanni on ostanut Sipoon kunnalta maa-alueen myymälää varten ja aloittanut myymälän suunnittelun. Myymälä sijoittuu Nikkilän alueen...

Oulun Energia ostaa Kaleva Median toimitilakiinteistön uudeksi pääkonttorikseen

Oulun Energia on ostanut Kaleva Oy:ltä Oulun Karjasillan Solistinkadulla sijaitsevan toimistotalon. Kauppahintaa ei kerrota. Oulun Energian työntekijät ovat työskennelleet väistötiloissa vuodesta 2022 lähtien, kun Oulun...

Uusi kotimainen teollisuuskiinteistörahasto aloittanut toimintansa, salkussa nyt kuusi kohdetta

Suomalaisen kiinteistösijoitusyhtiö Ethos Capitalin hallinnoima rahasto Ethos Light Industrial Strategies I Ky on aloittanut sijoitustoimintansa. Rahasto teki ensimmäiset hankintansa kesällä 2023 ja joulukuussa rahasto teki...

Slättö jatkaa hotelliportfolionsa kasvattamista Suomessa – ostaa toimistokiinteistön konvertoitavaksi Kampista

Kerroimme viime elokuussa, kuinka ruotsalainen Slättö jatkaa kasvuaan Suomessa ja laajentaa portfoliotaan hotelleihin. Yhtiö hankki tuolloin Helsingin keskustassa osoitteessa Kasarmikatu 40 sijaitsevan kiinteistön, jossaa...

Hemsö ostaa Helsingin kaupungilta perusparannettavan koulukiinteistön sale and leaseback -järjestelyllä

Hemsö on voittanut Helsingin kaupungin tarjouskilpailun Vallilan ala-asteen perusparantamisesta vuokrahankkeena. Kilpailuun tuli vain yksi tarjous. Kaupunki myy osoitteessa Hämeentie 80 sijaitsevan koulurakennuksen Hemsölle, joka toteuttaa...

Historiallinen monikäyttökiinteistö Sörnäisten metroaseman vieressä vaihtaa omistajaa

Historiallinen jugendrakennus Sörnäisten metroaseman vieressä osoitteessa Kinaporinkatu 2 vaihtaa omistajaa. Rakennuksen pitkäaikainen käyttäjä, rikoksettoman elämän tukisäätiö RETS myy kohteen Boa Group Oy:lle. Rakennuksessa on yhteensä...

Mrec IM:n rakennuttaman logistiikkaportfolion seuraava kohde Sipoon Bastukärriin

Kerroimme marraskuussa, että Mrec Investment Management Oy on alkanut kehittää uutta logistiikkakiinteistöportfoliota tavoitteena koota laadukas kokonaisuus varastoja, logistiikkaa, pienteollisuutta seuraavan viiden vuoden aikana. Nyt on...

Capmanin yhteiskuntakiinteistörahasto tekee ensimmäisen sijoituksensa

Capman kertoi elokuussa 2022 perustaneensa yhteiskuntakiinteistöihin sijoittavan rahaston. Varainhankintamarkkinan hidastuminen on viivästyttänyt aloitusta, mutta nyt Capman Social Real Estate -rahasto (CMSRE) tekee ensimmäisen sijoituksensa. Rahasto...

KIRJAUTUMINEN