Turun hallinto-oikeus hyväksyy asemakaavamuutoksen satama-alueelle
Turun hallinto-oikeus on hylännyt yksityishenkilön tekemän valituksen Turun kaupunginvaltuuston hyväksymästä asemakaavan muutoksesta, joka mahdollistaa muun muassa yhteisterminaalin rakentamisen satama-alueelle sekä asuin- ja liikerakennusten rakentamisen...
Helsinki valmistelee Hylkysaareen uutta kaavaa, Valo Finlandin suunnitelmissa entisöintiä ja uudisrakentamista
Korkeasaaren eteläpuolella sijaitsevasta Hylkysaaresta suunnitellaan ympärivuotista virkistys- ja matkailukohdetta, kertoo Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala tiedotteessa. Saaren omistaa Valo Finland Oy. Kaupunki valmistelee alueelle uutta...
Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja kaavoituksen digitalisaatioon liittyviin asetuksiin
Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja luonnoksesta ympäristöministeriön asetukseksi yhteentoimivassa tietomallimuodossa laadittujen kaavojen kaavamääräysten ja kaavakohteiden esitystavasta (Katja-asetus).
Marraskuun aikana sidosryhmillä on mahdollisuus jättää palautetta kaavatietomallista ja siihen...
Pasilan tornialueen keskiosan asemakaava etenee valtuustoon
Helsingin kaupunginhallitus on hyväksynyt Pasilan tornialueen keskiosan asemakaavan. Kaava mahdollistaa pääosin toimistokäyttöön tulevan 32-kerroksisen tornirakennuksen rakentamisen Pasilansillan eteläpuolelle. Lopullisen päätöksen tekee kaupunginvaltuusto.
Tornialueen keskiosan asemakaava...
Uusi kaava etenee: Ogelin keskustaan asunto- ja liiketilakerrosalaa 57 007 kerrosneliötä
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta päättää osaltaan 5. 9 Helsingin Oulunkylän keskustakortteleiden uudesta kaavasta. Suunnittelualueeseen kuuluu lähinnä nykyisen Ogelin kauppakeskuksen tontti, Oulunkylän torin laita, kaksi pysäköintialuetta sekä...
Munkkiniemen IBM-talon omistajat hakevat kaavamuutosta kohteensa kehittämiseksi
Helsingin Munkkiniemessä Huopalahdentien ympäristössä on meneillään asemankaavan muutoshanke. Kaavahankkeen tärkeimpänä tavoitteena on mahdollistaa pikaraitiotien rakentaminen Huopalahdentielle, mutta luoda samalla edellytykset aluetta ympäröivälle maankäytölle.
Esimerkiksi Turunväylän...
Haagan liikenneympyrään, kahden pikaraitiotien solmukohtaan kolme uutta toimitilakorttelia
Helsingin kaupunginhallituksen oli määrä käsitellä kokouksessaan eilen Haagan liikenneympyrän ja Vihdintien kaavamuutosta. Asian käsittely siirtyi seuraavaan kokoukseen.
Kaavaratkaisu mahdollistaisi muun muassa Länsi-Helsingin kaupunkibulevardin, Haagan terveys-...
Kvanttitietokonebisneksessä kasvava Bluefors haluaa Pitäjänmäelle uuden, lähes 16 000 neliön toimitilarakennuksen
Pitäjänmäen yritysalueelle Helsingissä suunnitellaan uutta toimitilarakennusta asemakaavan muutoksella.
Suunnitelmissa viisikerroksinen uudisrakennus sijoittuisi viidelle yhdistetylle teollisuustontille, jotka sijaitsevat osoitteissa Arinatie 7, 9, 11, 13 ja 15.
Helsingin...
Suvilahden tapahtuma-alueen rakentaminen viivästyy
Helsingin Suvilahden tapahtuma-alueen rakentaminen viivästyy, sillä asemakaavasta on jätetty valitusaikana kaksi valitusta Helsingin hallinto-oikeuteen.
Suvilahti-kokonaisuus pitää sisällään Kaasutehtaankadun, tapahtumakenttänä toimivan Kaasutehtaankentän sekä Suvilahti Event Hubin,...
Oulun Ritaporttiin uusi yli 70 000 kerrosneliön liike- ja toimitilakeskittymä, mukana mm. Kesko ja Biltema
Oulun pohjoispuolelle pitkään suunnitteilla ollut Ritaportin kauppakeskittymä alkaa konkretisoitua. Alueelle on nyt tulossa big box -tyyppinen kaupan keskittymä.
Kaavoituksella alueella mahdollistaan yhteensä 72 600 kerrosneliömetriä...
Espoon uusista puistoista yksi tulee meritäytön päälle rakennettavaan kortteliin
Espooseen Tapiolan suuralueelle on suunnitteilla viisi uutta puistoaluetta. Puistoista kaksi sijaitsee Otaniemessä ja yksi Keilaniemessä. Etelämmäksi Niittykumpuun on suunnitteilla kaksi puistoa. Uusien puistoalueiden suunnittelu...
Helsingin Sörnäistenrantaan suunnitteilla kaksi uutta toimitilakorttelia
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta käsittelee kokouksessaan tänään Sörnäistenrannan asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotusta.
Kaavamuutoksella mahdollisestaan nykyisen puisto- ja vesialueen paikalle kaksi uutta toimitilakorttelia, neljä asuinkorttelia ja pysäköintikortteli.
Kaavaratkaisu perustuu...
Eteläisen Postipuiston eteläkärkeen tulossa myös liki 60 000 kerrosneliötä uutta toimisto- ja hotellirakentamista
Helsingin kaupunginvaltuusto on hyväksynyt kaavamuutoksen Pasilan Eteläisen Postipuiston alueelle, joka sijaitsee Ilmalan aseman pohjoispuolella.
Eteläinen Postipuisto on suunniteltu sekoittuneeksi liike- ja palvelukeskustaksi sekä asuntopainotteiseksi kantakaupunkialueeksi....
Vantaa kaavoittaa Vehkalan työpaikka-alueen laajentumiseen liki 35 000 kerrosneliötä lisää toimitilaa
Vantaan kaupunkiympäristölautakunta käsittelee kokouksessaan tänään niin sanottua Vehkalan kinkerien asemakaavaa, jolla mahdollistetaan Vehkalan työpaikka-alueen laajentuminen itään kohti Hämeenlinnanväylää.
Asemakaavan sallima kokonaisrakennusoikeus on noin 34 880...
Oulun kaupunki tehnyt sopimuksen Keskon ja Arinan kanssa Raksilan uudesta liikekeskuksesta – marketeille 16 000...
Oulun kaupungin yhdyskuntalautakunta käsittelee kokouksessaan tänään tiistaina yhteistoimintasopimusta, jonka kaupunki on neuvotellut Osuuskauppa Arinan, Keskon ja Raksilan Paikoitus Oy:n kanssa.
Kauppaketjujen suunnitelmissa on rakentaa alueelle...
Helsingin Lassilaan uusi seniorikeskus
Lassilan Hopeatien itäpäätä ja Schildtinpolun kortteleita koskeva uusi kaava mahdollistaa sen, että alueelle voidaan rakentaa ikäihmisten palveluasumista ja avopalveluja tarjoava seniorikeskus. Lisäksi kaava antaa...
Uusi kaava: Frenckellin tehtaan alueelle monenlaisia palveluja Tampereella
Suunnittelun alla oleva alue sijaitsee keskustan ytimessä Tammerkosken länsirannalla. Alue rajautuu lännessä Frenckellinaukioon, pohjoisessa Satakunnankatuun, idässä Tammerkoskeen ja etelässä Vanhankirjastonpuistoon.
Tammikuun lopussa hyväksytty kaava kuuluu...
Tampere järjestää aluevaraus- ja konseptihaun kysytylle uudelle yritysalueelle
Tampereen kaupunki järjestää aluevaraus- ja konseptihaun Lahdesjärvelle Vuoreksen Puistokadun itäpuoliselle yritysalueelle. Alue on yksi Tampereen kysytyimpiä rakentuvia yritysalueita, ja sille laaditaan parhaillaan asemakaavamuutosta.
Haun tarkoituksena...
Espoo käynnistää kansainvälisen ideakilpailun Leppävaaran keskustan kehittämiseksi
Espoon kaupunki järjestää kansainvälisen kaksivaiheisen ideakilpailun Leppävaaran keskustan suunnittelusta ja toteuttamisesta.
Kilpailun tavoitteena on löytää junaradan pohjoispuoliselle alueelle toiminnallisesti, kaupunkirakenteellisesti ja arkkitehtonisesti korkeatasoinen kokonaisvisio.
Suunnittelualue on...
Vuosaaren keskusta tiivistyy, yhteistyökumppanit valittiin
Helsingin kaupunkiymäristölautakunnan kokouksessa 11.10. päätettiin kaavamuutoksesta, joka on tehty Keski-Vuosaaren nykyisellään keskeneräisen keskusta-alueen tiivistämiseksi. Sen toivotaan mahdollistavan uusien työpaikkojen sijoittumisen alueelle, laadukkaan keskusta-asumisen, virkistyspalvelujen...