Maria Korteila
Toivo Group tekee sijoituksen vähäpäästöiseen energialiiketoimintaan
Toivo Group on tehnyt noin kahden miljoonan euron sijoituksen lämmitysjärjestelmin erikoistuneeseen E-Heat Oy:hyn, joka on hukkalämpöä talteen ottava pienempien datakeskusten operaattori.
Sijoituksen myötä Toivo omistaa...
Korkialle viiden miljoonan euron rahoitus ympäristörahoitusyhtiö Nefcolta
Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö Nefco on sopinut kansainvälisen uusiutuvan energian yhtiön Korkia Oy:n kanssa viiden miljoonan euron lainasta.
Rahoitus tukee Korkian kehitteillä olevien kaikkiaan 20 GW:n aurinkoenergia-,...
Tekovalle uusi hankekehityspäällikkö
Tekova vahvistaa myynti- ja hankekehitysorganisaatiotaan ja nimittää uudeksi hankekehityspäälliköksi Esa Riihimäen.
Riihimäellä on yli 15 vuoden kokemus rakennusalan myyntitehtävistä sekä 17 vuoden kokemus finanssialalta mukaan...
Skanska käynnistää uuden toimistotalon rakentamisen Pasilaan – muuttaa siihen myös oman pääkonttorinsa
Kerroimme jo keväällä 2022, että Skanska suunnittelee uutta toimitilarakennusta Triplan kylkeen Pasilaan. Nyt Skanska aloittaa kyseisen, Firdo-nimisen toimistotalon rakentamisen.
Investointi hankkeeseen on kokonaisuudessaan noin 90...
Espoo vuokraa opetuskäyttöön yli 10 000 neliötä NCC:n kehittämästä Cleantech Gardenista
Espoon kaupunki on päättänyt vuokrata NCC Property Development Oy:ltä Länsi-Espoon lukiolle uudet toimitilat ja pysäköintioikeudet Kivenlahteen rakennettavasta Cleantech Garden -kokonaisuudesta.
Länsi-Espoon lukio mitoitetaan 1 200...
Myllerrys Cityconin johtoportaassa jatkuu
Cityconin Suomen, Viron ja Tanskan maajohtaja Sanna Yliniemi kertoo LinkedInissä päättäneensä jättää yhtiön.
Yliniemi on ollut Cityconin palveluksessa vuodesta 2010 lähtien, ja nykyiseen tehtäväänsä hänet...
Spondan täyteen vuokrattu uudishanke Tikkurilassa valmistunut
Spondan rakennuttama 20 000 neliömetrin toimistotalo Vantaan Tikkurilassa osoitteessa Lauri Korpisen katu 9 on valmistunut aikataulussaan marraskuun 2024 lopussa.
Uudisrakennus on jo luovutettu talon vuokralaisille...
Osuuskauppa Keskimaa ostaa pysäköintilaitoksen Jyväskylän keskustasta
Osuuskauppa Keskimaa on ostanut Jyväs-Parkki Oy:lta Jyväskylän keskustassa sijaitsevan P-Sokoksen pysäköintitilat. Pysäköintihalli on pinta-alaltaan noin 8 100 neliömetriä.
Kaupassa Osuuskauppa Keskimaa osti Jyväs-Parkilta sen osuuden Kiinteistö...
JLL toimi Terveystalon neuvonantajana Lahden toimitilahankkeessa
Kerroimme marraskuun lopussa, että Citycon ja Terveystalo ovat allekirjoittaneet vuokrasopimuksen runsaan 4 000 neliön tiloista Lahdessa.
Lahden ydinkeskustassa sijaitsevaan kauppakeskus Trioon kehitetään tilat Terveystalon uudelle...
Pallas Rakennus Päijät-Häme toteuttaa hyvinvointialueelle uuden hoivakohteen Lahteen
Päijät-Hämeen hyvinvointialue on päättänyt vuokrata oman asumisyksikön mielenterveys- ja päihdekuntoutujille. Asumisyksikön vuokranantajaksi on valittu kilpailutuksen jälkeen Pallas Rakennus Päijät-Häme Oy.
Asumisyksikkö on uudisrakennus ja se...
L&T suunnittelee jakautumista kahdeksi itsenäiseksi pörssiyhtiöksi
Lassila & Tikanoja Oyj:n hallitus on päättänyt käynnistää suunnittelun yhtiön kiertotalouspalveluiden (ympäristö- ja teollisuuspalvelut) ja kiinteistöpalveluliiketoimintojen eriyttämiseksi kahdeksi itsenäiseksi pörssiyhtiöksi.
Tarkoituksena on eriyttää kiertotalousliiketoiminnat uudeksi...
Elielinaukion asemakaavaluonnos asetettu nähtäville, kaavaehdotus ehkä syksyllä 2025
Elielinaukion ja Asema-aukion alueen asemakaavaluonnos on tullut nähtäville ja se on nähtävillä 17. tammikuuta asti. Tavoitteena on esitellä kaavaluonnos ja siitä saatu palaute kaupunkiympäristölautakunnalle...
A-Insinöörien datakeskussuunnittelulle uusi johtaja Rambollilta
Suunnittelu- ja konsulttiyhtiö A-Insinöörien datakeskussuunnittelun johtajaksi on nimitetty insinööri Timo Puroviita.
Vaativien tietokonesalitilojen erikoisosaajana tunnettu Puroviita siirtyy tehtävään Rambollista, missä hän on viimeksi toiminut datakeskuspalvelujen...
EU vaatii pian virallista toimitiladataa – Tilastokeskuksen ensimmäinen kokeellinen tilasto valmis
Euroopan järjestelmäriskikomitea (ESRB) totesi finanssikriisin jälkimainingeissa, että toimitilakiinteistöjen hintoja, vuokria ja aloitettuja rakennushankkeita koskevien tilastojen saatavuudessa on merkittäviä puutteita.
Vertailukelpoista tietoa kaivattaisiin EU-alueen taloudellisen vakauden...
Tripla saa vuokralaisekseen ammattikorkeakoulun
Ammattikorkeakoulu Haaga-Helian matkailu-, ravitsemis- ja tapahtuma-alan eli MaRaTa-alan opetus siirtyy Haagasta Haaga-Helian Pasilan kampukselle Ratapihantielle sekä uusiin tiloihin Mall of Triplaan. Toiminta uusissa tiloissa...
Senaatti kehittää Pasilaan Suomen suurimman valtion virastojen yhteisen toimipisteen – muuttojen jälkeen useita kohteita...
Helsinkiin Pasilan virastokeskukseen osoitteesssa Ratapihantie 7 on valmisteilla valtion yhteinen työympäristö, joka on valmistuessaan Suomen suurin.
Tämä sopii hyvin talon historiaan, sillä vuonna 1982 rakennettu...
Uusi tonttikilpailu Pasilassa: liike-, toimisto- ja palvelurakentamiselle 20 000 kerrosneliötä Ison Pajan vierestä
Senaatti-kiinteistöt järjestää yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailun Helsingin Pasilan Ratapihakorttelien alueella sijaitsevasta korttelista.
Korttelialueen rakennusoikeus on 20 000 kerrosneliömetriä, ja siihen halutaan monipuolisia...
Toivo Group toteuttaa kaksi uutta hoivakohdetta Esperi Carelle
Viime kesänä yhteiskuntakiinteistöjen liiketoimintansa käynnistänyt Toivo Group on sopinut Esperi Care Oy:n kanssa Rovaniemelle ja Järvenpäähän toteutettavista yhteensä noin 12 miljoonan euron hoivakohteista.
Toivo toteuttaa...
Terveystalo laajentaa ja keskittää samalla kaikki palvelunsa saman katon alle Varkaudessa
Terveystalo siirtää Varkauden lääkärikeskuksensa uusiin, laajennettaviin tiloihin nykyisen työterveysyksikkönsä yhteyteen Wredenkadulla sijaitsevaan Navitas-kiinteistöön.
Laajennettuihin tiloihin tulee lisää vastaanottohuoneita, laboratorio, kuvantamisen tilat sekä uudistunut saapumisaula. Navitaksen...
Erikoiskaupan liiton tutkimus: Yhä useampi suomalainen välttelee keskustassa asioimista
Erikoiskaupan liitto Etu ry:n tilaaman tutkimuksen mukaan suomalaisten asenteet kaupunkien keskustoissa asioimiseen on muuttunut. Kaupunkikeskustassa asioimisen mielekkyys on suomalaisten silmissä vähentynyt viimeisen kahden vuoden...