Kiinteistöuutiset
Cityconin taloudellinen vuokrausaste parantui Sektorin oston myötä
Cityconin taloudellinen vuokrausaste oli vuoden 2015 lopussa 96,8 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 96,3 prosenttia. Syynä kohenemiseen on Sektor-kaupassa hankittujen kiinteistöjen hyvät vuokrausasteet.
Cityconin...
Balder ostaa puolet Tanskan Sjaelsosta
Saton pääomistaja, ruotsalainen Balder ostaa 49 prosenttia tanskalaisesta Sjaelso Managementista. Taustalla on Balderin kiinnostus Tanskan kiinteistömarkkinoita kohtaan.
Suomessa toimivaa Sjaelso Finlandia omistusjärjestely ei kosketa, sillä...
YIT tekee Pasilan Tripla-keskusta varten 141 miljoonan euron tonttikaupat
Helsingin kaupunki myy YIT:lle Keski-Pasilan keskusta varten maata sekä alueiden käyttö- ja hallintaoikeuksia 46 miljoonalla eurolla. Kiinteistölautakunta käsittelee esitystä, jonka mukaan kaupunki myy Keski-Pasilan...
Eliten pääomarahastoyhtiön toimitusjohtajaksi Janne Nieminen
Elite Varainhoito Oyj:n pääomarahastotoimintaan keskittyvän tytäryhtiön EPL Rahastot Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty 10. helmikuuta alkaen Janne Nieminen.
Nieminen on toiminut aiemmin Elitessä liiketoimintajohtajana. Uudessa...
Lehtileikkeet
Sisäministeriö: Väestönsuojien rakentamista koskevia säännöksiä kevennetään
Sisäministeriö on asettanut hankkeen, jonka tavoitteena on tarkistaa väestösuojien rakentamista koskevia säännöksiä. Hanke on osa asuntorakentamisen kustannuksien keventämistä, ja...
HOK-Elannon kiinteistömyynnit painottuvat jatkossa asuntokehityskohteisiin
HOK-Elanto on myynyt viime aikoina suuria kiinteistökokonaisuuksia, kuten Helsingin Hakaniemen tavaratalokiinteistön sekä kauppakeskus Kaaren.
– Jatkamme edelleen portfoliostrategiamme toteuttamista. Se tarkoittaa dynaamista taseen hallintaa: kohteita...
Sponda Venäjä-kiinteistöjensä myynnistä: Mahdollista tänä vuonna
Sponda jatkaa strategiansa mukaista portfolion muokkausta myymällä pois riskisempiä kohteita ja ostamalla lisää prime-tason kiinteistöjä.
Salkusta halutaan pois ainakin Venäjällä sijaitsevat neljä kiinteistöä sekä Suomen...
Tallberg ostoksilla Tuusulassa, tarvetta investoida jatkossakin
Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj on ostanut yksityissijoittajilta Tuusulasta kaksi kiinteistöä, jotka muodostavat yhtenäisen käyttökokonaisuuden. Kiinteistöt on vuokrattu pitkäaikaisella vuokrasopimuksella Chiller Oy:lle.
Rakennukset ovat tuotanto-, varasto- ja...
Valion eläkekassa suunnittelee hotelli Marskin laajentamista
Helsingin ydinkeskustassa Mannerheimintiellä sijaitsevaa Scandic Marskia -hotellia saatetaan laajentaa lähivuosina.
Rakennuksen omistaja, Valion eläkekassa, hakee asemakaavan muutosta lisäkerroksien rakentamiseksi Hotelli Marskin Lönnrotinkadun puoleisen matalan siiven...
Oulun Stockmannin tiloihin tulossa useita uusia vuokralaisia
Ensi vuoden tammikuussa suljettavan Stockmannin Oulun tavaratalon kiinteistöön on löytynyt uusia tulijoita. Yleisradion uutisten mukaan kiinteistöön on tulossa useita suuria toimijoita, joiden nimiä julkistettaneen...
Partners Group teki jälleen jättikaupat, tällä kertaa Tukholmassa
Sveitsiläinen Partners Group on ostanut ruotsalaiselta Profi Fastigheter II AB:ltä kymmenen kiinteistön portfolion, jossa on yhteensä noin 100 000 neliömetriä vuokrattavaa pinta-alaa.
Fastighetsvärlden-lehden mukaan kauppahinnan...
Nimitykset
Diplomi-insinööri Miika Ronkainen on nimitetty Vison Alliance Partners Oy:n projektipäälliköksi. Ronkaisen tehtävänä on vaativien kiinteistö- ja rakennushankkeiden toteutusmuotojen valinnan konsultointi sekä hankkeiden sopimusmuotojen ja...
Lehtileikkeet
Helsingin kiinteistövirasto: Pohjois-Pasilan uudelle asuinalueelle haetaan rakennuttajia
Pohjois-Pasilan entisen maaliikennekeskuksen tilalle Keskuspuiston kupeeseen rakennetaan noin 5 000 asukkaan asuinalue. Helsingin kaupunki järjestää ilmoittautumis- ja neuvottelumenettelyn,...
Rakennusten internet luo uutta kiinteistöliiketoimintaa
Rakennusten, kiinteistöpalveluyritysten ja kiinteistöjen käyttäjien verkosto lisää tulevaisuudessa kiinteistöalan tuottavuutta ja resurssitehokkuutta sekä kiinteistökannan merkitystä kansallisena pääomana.
Digitalisaatio on hallitusohjelmaa myöten päivän sana. Se mullistaa...
Sponda ostaa koko Forumin kauppakeskuskorttelin 576 miljoonalla eurolla
Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda ostaa Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevan Forumin kauppakeskuskorttelin 576 miljoonalla eurolla. Kauppa on yksi vuosikymmenen suurimmista Suomessa.
Kokonaisuuteen kuuluu yhteensä kuusi prime-kiinteistöä. Kiinteistöjen noin 77...
Forumin myynnin syynä Konstsamfundetin halu minimoida riskejä
Forumin kauppakeskuskorttelista ei järjestetty tarjouskilpailua. Ostajaehdokas löytyi läheltä, sillä Konstsamfundet kumppaneineen on Spondan suurin omistaja Oy PALSK AB:n kautta. Konstsamfundetin toimitusjohtaja Kaj-Gustaf Bergh on...
Technopolis: Kasvustrategiaa ei tässä tilanteessa kannata toteuttaa väkisin
Technopoliksen toimitusjohtaja Keith Silverang kommentoi vuoden 2015 tulosjulkistuksen yhteydessä, että transaktiomarkkinat ovat edelleen ”kaksiteräinen miekka”.
– Kansainvälinen kiinnostus Suomen kiinteistömarkkinoita kohtaan on lisääntynyt. Tämä lisää...
Capmanin Skalalla jo useita ulkopuolisia mandaatteja
Capman lanseerasi vajaa kolme viikkoa sitten varainhankintatiimiinsä perustuvan Scala Fund Advisoryn, joka tarjoaa varainhankinnan konsultointipalveluja pääomarahastojen hallinnointiyhtiöille ja sijoittajille.
Capmanin mukaan Scalalla on jo nyt...
Certeumin Essi Sten siirtyy johtamaan Patrizian Suomen-toimintoja
Oikeustieteiden maisteri, EMBA Essi Sten on nimitetty Patrizia Finlandin Suomen-toimintojen johtajaksi. Entuudestaan Patrizian Suomen-tiimissä oli kolme työntekijää. Patrizian Pohjoismaiden-toimitusjohtajana jatkaa Rikke Lykke.
Sten siirtyy tehtävään...
NREP myy tehdas- ja varastokiinteistön Hämeenlinnassa
NREP:n Nordic Strategies Fund I on myynyt Hämeenlinnassa sijaitsevan tehdas- ja varastokiinteistön Rentto Oy:lle. Kauppa on vuonna 2014 perustetun rahaston toinen irtautuminen.
Myyty kokonaisuus sijaitsee...