Kiinteistöuutiset
Senaatti myy Helsingissä kokonaista keskustakorttelia muunnettavaksi asuinkäyttöön
Senaatti-kiinteistöt myy tarjousten perusteella Helsingin keskustassa Lönnrotinkadulla sijaitsevan Kaartin lasaretin korttelin, joka on ollut tyhjillään pitkään.
Korttelissa on kuusi rakennusta, joista vanhin on 1820-luvulta ja...
Hemfosa hakee lisävoimia kasvuun osakeannilla
Ruotsalainen yhteiskuntakiinteistöihin erikoistunut Hemfosa suunnittelee merkintäoikeusantia rahoittaakseen kannattava kasvuaan päämarkkinoillaan Ruotsissa, Suomessa ja Norjassa.
Annin suuruus on 1,8 miljardia kruunua eli noin 194 miljoonaa euroa....
Suomen Hoivatilojen osakeanti ylimerkittiin moninkertaisesti
Suomen Hoivatilojen listautumisanti ylimerkittiin moninkertaisesti. Anti keskeytettiin ylimerkinnän takia 11. maaliskuuta. Yhtiö kerää osakeannissa yhteensä noin 16,8 miljoonaa euroa ennen kuluja.
Osakeannin seurauksena Hoivatilat saa...
Aberdeenin rahasto ostaa vantaalaiskiinteistön 13 miljoonalla eurolla
Aberdeen Asset Managementin hallinnoima kiinteistöpääomarahasto Aberdeen Property Fund Finland I Ky (APFF) on allekirjoittanut sopimuksen Vantaan Viinikkalassa sijaitsevan toimisto- ja logistiikkakiinteistöhankkeen ostamisesta YIT Oyj:ltä.
Sopimuksen...
Savills IM aikoo kaksinkertaistaa portfolionsa Pohjoismaissa
Savills Investment Management aikoo kaksinkertaistaa kiinteistösijoituksensa Pohjoismaissa, kertoo konsernijohtaja Justin O’Connor Fastighetsvärlden-lehden haastattelussa.
Savillsilla on rahastojensa kautta Pohjoismaissa tällä hetkellä noin 1,1 miljardin euron kiinteistöportfolio,...
Exilion noussut 30 suurimman kiinteistösijoittajan joukkoon
Exilion Capital on noussut viime vuoden aikana Suomen 30 suurimman kiinteistösijoittajan listalle, ilmenee KTI:n raportista. Exilion pitää sijaa 27. noin 520 miljoonan euron arvoisella...
KTI: Suomen kiinteistömarkkinat houkuttelevat edelleen kotimaisia ja ulkomaisia sijoittajia
Suomen kiinteistösijoitusmarkkinoiden koko kasvoi viime vuonna noin 4,5 miljardilla eurolla 54,5 miljardiin euroon. Viime vuoden transaktiovolyymi nousi 5,5 miljardini euroon, mikä on toiseksi korkein...
Lehtileikkeet
JLL: Toimistovuokrien nousu on leviämässä kakkosluokan sijainneille
JLL:n raportin mukaan prime-kohteissa kysyntä ylittää tarjonnan, mikä vaikuttaa positiivisesti parhaiden kakkosluokan kohteiden hinnoitteluun. Euroopan laajuisesti vahvimmilla markkinoilla...
Beps-hanke voi muuttaa kiinteistösijoitusrahastojen verotusta
Finanssialan keskusliiton lakimies neuvoo kiinteistösijoittajia seuraamaan OECD:n verosuunnittelua rajoittavan hankkeen etenemistä Euroopassa.
OECD:n Beps-hankkeen (Base Erosion and Profit Shifting) tavoitteena on vähentää monikansallisten suuryhtiöiden verosuunnittelua....
Summa laajentaa kiinteistöneuvonantoon ja kiinteistövarainhoitoon
Corporate finance -palveluita tarjoava helsinkiläinen Summa Capital laajentaa liiketoimintaansa kiinteistöneuvonantopalveluihin ja kiinteistövarainhoitoon. Summa on perustanut Summa Real Estate Oy:n, joka toteuttaa Summan kiinteistöliiketoimintaa Suomessa...
Schroderin Christoffer Sundberg vetämään Summan kiinteistöliiketoimintaa
Summa Real Estate Oy:n toimitusjohtajaksi ja partneriksi on nimitetty kauppatieteiden maisteri, insinööri Christoffer Sundberg.
Sundberg toimi Schroder Real Estate Investment Managementin Pohjoismaiden maajohtajana kahdeksan vuoden...
Aberdeenin pioneerirahasto suunnittelee 40 miljoonan ostoja tänä vuonna
Suomen ensimmäisen avoimen kiinteistörahaston, vuonna 2005 perustetun Aberdeen Property Fund Finland I Ky:n tavoitteena on ostaa kohteita noin 40 miljoonan euron arvosta. Kiinnostavimpia sijoituspaikkakuntia...
Fennica Toimitilat I osti Altian pääkonttorikiinteistön Ruoholahdesta
Erikoissijoitusrahasto Fennica Toimitilat I on ostanut Sigrid Juséliuksen Säätiön omistaman toimistokiinteistön Helsingin Ruoholahdesta. Kiinteistö on osa viiden kiinteistön muodostamaa High Tech Center Helsinkiä.
Kon-Tiki -nimisessä...
Fennia osti Aren pääkonttorikiinteistön Vantaan Kaivokselasta
Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia ja Onvest Oy ovat tehneet kiinteistökaupan Vantaan Kaivokselassa sijaitsevasta Are Oy:n pääkonttorikiinteistöstä. Kyseessä on vuonna 2002 valmistunut 5 600 neliömetrin suuruinen...
Ahlström Capital, HGR ja YIT investoivat uuteen toimitaloon Helsingin ydinkeskustassa
YIT on allekirjoittanut urakkasopimuksen Kiinteistö Oy Kasarmikatu 21:n kanssa kahden vanhan toimistokiinteistön purkamisesta ja uuden toimistotalon rakentamisesta Helsingin ydinkeskustaan.
Helsingin Kaartinkaupungista Kasarmitorin laidalta purettava rakennus...
Lehtileikkeet
Varma: Suunnitelmissa avata 2–3 uutta coworking-tilaa pääkaupunkiseudulle tänä vuonna
Varman uusi coworking-konsepti aloittaa toimintansa toukokuun alussa Tampereen Finlaysonilla. Tila on suunniteltu yksinyrittäjien lisäksi muun muassa...
Normitalkoot etenevät
Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen antoi normitalkoiden tilannekatsauksen lehdistölle maanantaina 7. maaliskuuta. Ja toden totta: talkoot etenevät.Esimerkiksi ympäristölupien keventämistä pilotoidaan jo tänä keväänä kahdessa...
Siriuksen ostaman portfolion myyjillä taustoja Tarjoustalossa ja Tokmannissa
Sirius Capital Partnersin kertoi viime viikolla ostaneensa kiinteistösalkun, joka koostuu 20 liiketilakohteesta eri puolilla Suomea. Salkun hankintahinta on noin 115 miljoonaa euroa ja se...
Ilmarinen ostaa puolet 130 miljoonan euron toimistokiinteistöstä Berliinistä
Ilmarinen ostaa Berliinistä Victoriastadt Lofts -nimisen toimistokiinteistön yhdessä Schrodersin hallinnoiman Immobilien Europa Direkt -kiinteistörahaston kanssa. Kauppahinta on noin 130 miljoonaa euroa. Ilmarisen omistusosuus on...
NREP osti logistiikkakiinteistön Espoon Koskelosta
NREP:n Nordic Strategies Fund I on hankkinut Espoon Koskelonkuja 4:ssä sijaitsevan noin 15 400 neliömetrin kokoisen logistiikkakiinteistön Aberdeen Asset Managementin hallinnoimalta rahastolta.
Ostettu kiinteistö sijaitsee...