Kiinteistöuutiset
OP Ryhmä hankkii Tampellan pellavatehtaan pääosin kiinteistösijoitukseksi, ei sairaalaa varten
OP Ryhmä ostaa Sandvikin Eläkesäätiöltä Tampellan vanhan pellavatehtaan kiinteistön Tampereen ydinkeskustassa. Kaupat tehdään kesäkuun aikana, ja rakennus on tarkoitus remontoida muuttokuntoon kesään 2016 mennessä.
Pohjola...
Lähetysseura pohtii Tähtitorninkadun kiinteistönsä myyntiä
Suomen Lähetysseura pohtii komean punatiililinnansa myymistä. Helsingin Eirassa osoitteessa Tähtitorninkatu 18 sijaitsevassa kiinteistössä on tällä hetkellä Lähetysseuran omat toimitilat.
Lähetysseuran mukaan toimitilojen myyminen asunnoiksi olisi...
Sonera datakeskuksen rahoittamisesta kova kilpailu
Sonera perustaa Helsinkiin mittavan datakeskuksen, jonka rakennuttaminen maksaa arviolta 130-150 miljoonaa euroa. Keskuksen suunnitellaan valmistuvan vuoden 2017 lopulla.
Datakeskus tulee kiinteistösijoitusyhtiön omistukseen, ja Sonera on...
Skanska ja YIT hakevat sijoittajaa Jyväskylän Kankaan alueen kehityshankkeeseen
Skanska Talonrakennus Oy:n, YIT Rakennus Oy:n ja Jyväs-Parkki Oy:n yhteisyritys Jyväskylän Kankaan kehitys Oy on ostanut Jyväskylän kaupungilta Kankaan vanhan paperitehtaan 2,25 miljoonan euron...
Verohallinnolta uusi ohje pääomasijoitustoiminnan verotuksesta
Ohjeessa kuvataan elinkeinotoimintaa harjoittavan, osakeyhtiömuotoisen pääomasijoittajan verokysymyksiä ja pääomasijoitustoiminnan käsitteen tulkintaperiaatteita.
Vuonna 2004 toteutetun yritys- ja pääomaverouudistuksen yhteydessä elinkeinotulon verottamisesta annettuun lakiin sisällytettiin erityissäännökset, jotka...
Lehtileikkeet
KHO: Kunnalla oikeus päättää itsenäisesti, mille alueelle asemakaava laaditaan
Korkein hallinto-oikeus kumosi Helsingin hallintooikeuden päätöksen, jonka mukaan Mäntsälän kunnan olisi pitänyt kaavoittaa asemavaalalla myös kunnan...
Nimitykset
Vantaan maankäytöstä ja rakentamisesta vastaavaksi apulaiskaupunginjohtajaksi on valittu Hannu Penttilä. Hän on Helsingin entinen kaupunkisuunnittelun apulaiskaupunginjohtaja.
Capmanin toimitusjohtaja Heikki Westerlund on nimitetty sijoitusyhtiö Norvestian hallituksen...
Muista seurata meitä myös Twitterissä!
Seuraa Kiinteistö-uutisia myös Twitterissä: @KiinteistoUutis
https://twitter.com/KiinteistoUutis
Kysyntä kovenee Helsingin kauppakiinteistömarkkinoilla
JLL uskoo, että muutaman seuraavan vuoden aikana Helsinkiin rantautuu paljon nykyistä enemmän kansainvälisten kauppaketjujen liikkeitä. Helsinkiin tie vie usein muiden pohjoismaisten pääkaupunkien kautta.
Vähittäiskaupan kiinteistöt...
Fira, Taaleritehdas ja Pohjola Kiinteistöt voittivat Jätkäsaaren mittavan asuntorakennushankkeen
Jätkäsaareen nousee uusi asuntokortteli, jota pääsee rakentamaan Fira yhteistyössä Pohjola Kiinteistösijoituksen ja Taaleritehtaan kanssa.
Kiinteistövirasto etsi korttelin kolmelle tontille toteuttajaa ilmoittautumis- ja neuvottelumenettelyllä.
Mukana kuusi eri...
Erik Selin ei kommentoi Saton listautumishuhuja
Sato Oyj:n suurimman omistajan, ruotsalaisen Balderin toimitusjohtaja Erik Selin ei halua kommentoida Saton mahdollista listautumista pörssiin.
Sato on jälleen esiintynyt median spekulaatioissa seuraavista suomalaisista listautujista....
Senaatti myy Tampereen keskustan ratapiha-alueen rakennuksineen
Valtioneuvoston yleisistunto päätti tänään, että Senaatti-kiinteistöt myy Suomen valtion omistuksessa ja Senaatti-kiinteistöjen hallinnassa olevan Tampereen kaupungin ratapiha-alueen rakennuksineen Tampereen kaupungille.
Luovutettava alue on Liikennevirastolta Senaatti-kiinteistöille...
Varma ja Ilmarinen luopuvat Holiday Clubista
Noin vuosi sitten käynnistynyt yhteistyö suomalaisen Holiday Club Resorts Oy:n ja intialaisen Mahindra Holidays & Resorts India Limitedin välillä saa jatkoa. Mahindra Holidays &...
Euroopan suurin toimistorakennushanke on meneillään Bratislavassa
Euroopan mittavin toimistorakentamishanke on tällä hetkellä Bratislavassa, Slovakian pääkaupungissa, paljastaa PropertyEU:n vuosittainen Top Developers -katsaus.
Paikallinen HB Reavis rakennuttaa kaupunkiin 150 300 neliömetrin toimistokompleksia nimeltä...
Lehtileikkeet
Jyväskylän kaupunki: Hippoksen alueen 270 miljoonan euron kehittämishanke alulle
Jyväskylän kaupungin tilapalvelun johtokunta on päättänyt hyväksyä Hippoksen alueen kiinteistökehitys- ja hankesuunnitelman käynnistämisen. Esiselvityksen mukaan alueen...
Nimitykset
Handelsbankenin Suomen-aluepankin hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi on nimitetty varatuomari Matti Vuoria. Hän on työeläkeyhtiö Varman entinen toimitusjohtaja.
Talokeskus Yhtiöt Oy:n toimitilaliiketoiminnasta vastaavaksi johtajaksi on nimitetty insinööri...
Velanmaksun vaikeudesta
Maksamme velkaa, tavalla tai toisella. Ruotsalaisten tavat vain eroavat huomattavasti suomalaisista: samaan aikaan kun meillä kauhistellaan yhden vuoden lyhennysvapaita, Ruotsissa pohditaan, pitäisikö asuntolainojen lyhentämisestä...
Capman iski Kööpenhaminan asuntomarkkinoille oikeaan aikaan
Pohjoismaiden markkinoihin keskittyvän Capman Nordic Real Estate -kiinteistörahaston 11 sijoituskohteesta peräti jo kuusi on Tanskasta. Tänä keväänä Capman on sijoittanut Tanskassa niin asuntoihin, toimistokiinteistöihin...
Granlundista uusi tekijä kiinteistökonsultointiin
Energiatehokkuuteen erikoistunut Granlund-konserni on perustanut uuden tytäryhtiön, Granlund Consulting Oy:n.
Granlund Oy:stä uuteen yrityskeen ovat siirtyneet energia- ja ympäristökonsultoinnin palvelut, ja niiden lisäksi uusi...
Pohjoismaiset instituutiosijoittajat aikovat tehdä viiden miljardin kiinteistöostot vuoden aikana
Pangea Property Partnersin tuoreen tutkimuksen mukaan pohjoismaiset instituutiosijoittajat aikovat kasvattaa kiinteistösijoitusten osuutta salkuissaan 10-15 prosenttiin lähitulevaisuudessa.
Keväällä kiinteistösijoitukset olivat edelleen alipainossa, keskimäärin hieman yli kahdeksassa...