Taaleri Tonttirahasto II Ky ja Jatke Oy ovat solmineet sopimuksen niin sanotun Säätalon kehittämisestä hotelli- tai toimistokäyttöön.
Kyseessä on vanha Ilmatieteen laitoksen pääkonttorikiinteistö osoitteessa Vuorikatu 24, Helsingin päärautatieaseman ja Kaisaniemen puiston läheisyydessä.
Rahasto teki kiinteistön ostamisesta helmikuussa esisopimuksen Senaatin ja Helsingin kaupungin kanssa 13,5 miljoonan euron kauppahinnalla. Jo Senaatti oli luonnostelut kaupungin kanssa kaavaa, joka mahdollistaisi toimisto-, hotelli- tai hoivakäytön.
Yhtiöiden mukaan kiinteistön kaavamuutosprosessi on käynnistetty ja sen odotetaan saavan lainvoiman eli kaupunginvaltuuston siunauksen vuoden 2017 loppuun mennessä.
– Ensisijaisena vaihtoehtona meillä on kiinteistön kehittäminen hotelliksi. Meillä on alustavat suunnitelmat, joista olemme menossa keskustelemaan kaupunkisuunnitteluvirastoon jo tämän kuun aikana, Jatke Oy:n kiinteistökehityksestä vastaava johtaja Jesper Lindgren kertoo.
– Rahastomme strategianmukainen sijoitus mahdollistaa uutta toimitilarakentamista Helsingin ydinkeskustaan, missä kysyntä on vahvaa. Olemme erittäin tyytyväisiä uuden hankkeen käynnistymisestä, Taalerin sijoituspäällikkö Jan Hellman toteaa.