SRV: Toimitilarakentaminen kasvoi, asuntorakentaminen supistui

Vantaan Aviapolikseen maaliskuussa valmistuneeseen kerrostaloon SRV rakensi järjestelmän, jolla tuotetaan kiinteistön lämmitykseen ja viilennykseen tarvittava energia sekä uusiutuvaa sähköä.

Rakentamisen alhosta SRV aikoo selvitä nettovelattomuuden ja yhteistoiminnallisten toimitilaurakoiden voimin.

Tammi-syyskuun 2023 osavuosikatsauksessa toimitusjohtaja Saku Sipola perustelee olosuhteisiin nähden positiivisia näkymiä muun muassa myymättömien asuntojen vähäisyydellä sekä edellisvuoden lopusta vahvistuneella tilauskannalla.

– Haastavasta markkinatilanteesta huolimatta liikevaihtomme jatkoi toimitilarakentamisen vetämänä hienoisessa kasvussa edelliseen kvartaaliin verrattuna. Asuntorakentamisen heikon kysynnän takia liikevaihtomme jäi kuitenkin vertailukautta alhaisemmaksi.

Sipolan mukaan operatiivinen liikevoitto päättyneellä neljänneksellä oli olosuhteisiin nähden verrattain hyvä, 4,6 miljoonaa euroa. Konsernin tulos ennen veroja oli 3,0 miljoonaa euroa positiivinen ennen SRV Russia Oy:n myynnistä aiheutuneita kirjauksia. Pääosin vanhoista valuuttakurssitappioista aiheutuneen muuntoeron kirjaaminen tuloslaskelmaan myynnin yhteydessä vei tuloksen tappiolle, vaikuttamatta kuitenkaan taseen tunnuslukuihin.

– Arvioimme vuoden 2023 tuloksen kertymän painottuvan vuoden jälkimmäiselle puoliskolle, kun alkuvuoden vahvan tilauskertymän projektit ja muut ennakoidut hankkeet nostavat liikevaihtoa ja kerryttävät tulosta, Sipola taustoittaa.

Tammi-syyskuussa 2023 SRV:n tilauskanta oli 39 prosenttia suurempi kuin vertailukaudella. Heinä-syyskuussa tilauksiin kirjautuivat Helsingin Kansallismuseon lisärakennus ja Nurmijärven Rajamäen kampus. Lisäksi mukaan tuli Metsä Woodille Äänekoskelle rakennettava kertopuutehdas, joka toteutetaan yhteistoiminnallisena projektinjohtourakkana.

– Teollisuuden hankkeista aiempaa suurempi osa toteutetaan yhteistoiminnallisina urakoina, joiden toimivuuden lukuisat haastavat julkisen sektorin hankkeet ovat osoittaneet. Tilauskantamme kasvu ja sen painottuminen yhteistoiminnallisiin toimitilaurakoihin vie meidät haastavan markkinatilanteen yli, Sipola toteaa katsauksessa.

Merkittävimmät uudet toimitilahankkeet:

  • Helsingin Laakson yhteissairaalan ensimmäinen toteutusvaihe
  • Metsä Woodille Äänekoskelle rakennettava suuri kertopuutehdas
  • Toimistopilvenpiirtäjä Horisontti Helsingin Kalasatamassa
  • Helsingin Kansallismuseon lisärakennus
  • Monitoimitalo Sammontalo Lappeenrannassa
  • Okmeticin tehdasrakennus Vantaalla
  • Inkeroisten monitoimitalo Kouvolassa

Kaksi uutta asuntorakentamishanketta:

  • Kaksi asuinkerrostaloa  eQ:n hallinnoimalle asuntorahastolle
  • Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimistolle (ATT) rakennettava 101 asunnon kerrostalo Helsingin Verkkosaareen

SRV:n avainlukuja tammi-syyskuu 2023:

  • Konsernin liikevaihto laski 160,6 miljoonaa euroa 428,3 (588,9 1-9/2022) miljoonaan euroon.
  • Toimitilarakentamisen liikevaihto kasvoi 40,9 miljoonaa euroa 355,9 miljoonaan euroon.
  • Asuntorakentamisen liikevaihto laski 178,5 miljoonaa euroa 72,4 miljoonaan euroon.
  • Konsernin operatiivinen liikevoitto laski ja oli -1,3 (18,7) miljoonaa euroa. Operatiivinen liikevoitto heikkeni asuntorakentamisen volyymin huomattavan laskun takia.
  • Konsernin liikevoitto oli -9,9 (-70,1) miljoonaa euroa.
  • Venäjän liiketoimintojen myynnin vaikutus liikevoittoon oli -9,5 miljoonaa euroa.
  • Tilikaudella 2022 alas kirjatun lainasaamisen takaisinmaksu vaikutti katsauskauden liikevoittoon 0,9 miljoonaa euroa.
  • Liikevoiton vertailulukuun vaikuttivat muun muassa Venäjän omaisuuseriin ja Fennovoiman omistukseen kohdistuneet merkittävät alaskirjaukset, kate-eliminointien purkautumiset ja ruplan kurssimuutokset, joiden kokonaisvaikutus oli -91,2 miljoonaa euroa.
  • Konsernin tilauskanta oli katsauskauden lopussa 995,6 (717,1) miljoonaa euroa. Tilauskannan myyty osuus oli 92,1 % (87,8 %).
  • Tammi-syyskuussa uusia sopimuksia allekirjoitettiin 528,3 (337,3) milj. eurolla

Kuvan lähde: SRV, Sauli Kosonen/Arkkitehtitoimisto Kanttia2 Oy.

Edellinen artikkeliModuulirakentaja Expandia menestyy väistötiloja pystyttämällä
Seuraava artikkeliPekka Pistokoski LogisTilan aluepäälliköksi Rovaniemelle