Tiina Ruulio
Lehtileikkeet: Hyytyykö nousukausi?
Hemfosa Fastigheter: Hemfosa listasi puolen vuoden hankintansa, myös Suomesta
Ruotsalainen kiinteistöyhtiö Hemfosa Fastigheter on tehnyt viimeisen puolen vuoden merkittäviä kiinteistöhankintoja myös Suomesta, todetaan yrityksen puolivuotisraportista...
JM ostaa GWS:n vanhan teollisuuskiinteistön Herttoniemestä
GWS:n teollisuuskiinteistön kaupan myötä JM omistaa Herttoniemestä koko korttelin, jonne se aikoo rakentaa 1 000 asuntoa. Rakentaminen alkaa heti kun Itäväylän tuntumassa oleva GWS:n...
Cerberuksen portfolio keveni jälleen yhdellä ostoskeskuksella
Yhdysvaltalainen Cerberus Capital Management on myynyt Helsingin Myllypuron Ostarin erikoissijoitusrahasto Evli Vuokratuotolle.
Kaupasta kertoi myyntiprosessissa mukana ollut Catella.
Metroaseman vieressä sijaitsevan ostoskeskuksen vuokrattava pinta-ala on noin...
Vuoden 2019 kiinteistömarkkina Pohjoismaissa: volyymit pudonneet vähän, määrät eivät niinkään
Pohjoismaisen kiinteistömarkkinan transaktiovolyymi nousi vuoden 2019 ensimmäisellä puoliskolla 20 miljardiin euroon, mikä on 11 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Toisaalta nimenomaan Ruotsin kiinteistömarkkinan volyymi...
ICON:in hallituksen puheenjohtaja Jari Koskinen erosi
ICON Corporationin hallituksessa pitkään toiminut hallituksen puheenjohtaja Jari Koskinen on eronnut yllättäen tehtävästään.
Koskinen on toiminut hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2014. Samanaikaisesti hänen kanssaan hallituksen jäsenenä...
Trevian hankki Ruoholahden metroaseman kiinteistön
Erikoissijoitusrahasto Trevian Suomi Kiinteistöt I on ostanut 70,5 prosenttia kiinteistöosakeyhtiö Ruoholahden Metrotorista osoitteessa Itämerenkatu 14 Helsingissä.
Samassa kiinteistössä sijaitsee Ruoholahden metroasema.
Kiinteistön vuokrattava pinta-ala on 6 775...
NCC ryhtyy rakentamaan toimistoaluetta Vermonniittyyn jo syksyllä
NCC aikoo rakentaa Vermonniityn Hatsinanpuistoon muun muassa toimistoja, hotellin sekä tiloja erilaisille sisäliikuntalajeille ja aktiviteeteille. Toimistorakennusten katutasoon tulee ravintola- ja liiketiloja.
NCC on hakenut rakennuslupaa...
Rautatieaseman Scandic työllistää 3 000 ihmistä
Helsingin rautatieaseman kupeessa sijaitsevaa VR:n entistä pääkonttoria kunnostetaan tällä hetkellä kiinteistösijoitusyhtiö Exilionille vuonna 2021 avattavaksi Scandic-hotelliksi.
NCC:n operoima saneerausurakka työllistää jopa 3 000 ihmistä. Tämä...
Lehtileikkeet: Ekologinen kauppakeskus on löytänyt kävijänsä
HS: Nuorisosäätiön vanhan johdon miljoonatappioille uusia maksajia
Tuhansia nuoria asuttavan Nuorisosäätiön vanhan johdon tappiollisille liiketoimille on ilmaantunut uusia maksajia. He ovat suursijoittajia ja varakkaita yksityishenkilöitä,...
Tikkurilan Dixi-liikekeskus myytiin: – Dixi siirtyy nyt uuteen kehitysvaiheeseen, kommentoi NREP:n Jani Nokkanen
Pohjoismainen kiinteistösijoitusyhtiö NREP myy Dixi-liikekeskuksen Tikkurilassa eQ Liikekiinteistöille noin 66 miljoonalla eurolla. Toimisto-, liike- ja matkakeskus Dixi sijaitsee Tikkurilan rautatieaseman tuntumassa Vantaalla.
Kauppa koskee 9...
Tristan Capital Partners ostaa Suomen vanhimman yrityspuiston Spektrin
Otaniemen läheisyydessä Espoossa sijaitseva Spektri Business Park on myyty kesäkuun lopussa Tristan Capital Partnersin CCP 5 LL -rahastolle.
Kyseessä on viiden toimistorakennuksen ja kolmen pysäköintilaitoksen...
Trevianin Södervall: Spektrin ostaja Tristan selvästi aktivoitunut Suomessa
Trevian Asset Managementin toimitusjohtaja Reima Södervall kertoo, että Suomen vanhimman Business Parkin, Spektrin, tuoreista Tristan-kaupoista on neuvoteltu viime keväästä lähtien.
– Oikeastaan Spektrin omaisuusjärjestelyt alkoivat...
Hemfosa kävi jälleen kerran kiinteistökaupoilla Suomessa
Ruotsalainen kiinteistösijoitusyhtiö Hemfosa on hankkinut kesäkuussa Helsingistä ja Espoosta viiden kiinteistön toimistoportfolion, jonka arvo on noin 44,3 miljoonaa euroa. Neliöitä kiinteistöissä on yhteensä 21...
Christian Hohenthalista JLL Finlandin uusi toimitusjohtaja
Christian Hohenthal seuraa tehtävässä Tapani Piriä, joka palaa 12 vuoden jälkeen yrittäjäksi.
Hohenthalilla on pitkä kokemus kiinteistökaupan järjestelyistä Pohjoismaissa. Hän aloitti JLL:n Tukholman toimistossa vuonna...
Fennia myy 334 asunnon salkun Catellan rahastolle
Fennia ja Henki-Fennia ovat myymässä 334 asunnon salkun Catella Wohnen Europa -rahastolle.
Kyseessä on berliiniläisen rahaston ensimmäinen hankinta Suomesta.
Salkussa on mukana kuusi asuntokohdetta, joiden pinta-ala...
Antilooppi luopui Katajanokan jugend-makasiinista
Antilooppi on myynyt Ankkurikatu 5:ssä sijaitsevan vuonna 1907 valmistuneen entisen makasiinirakennuksen kotimaiselle Mrec Investment Managementin hallinnoimalle yhtiölle.
Arkkitehti Selim A. Lindqvistin suunnittelema jugend-henkinen 13 000 neliömetrin...
Technopolis laajentaa Kuopion kampustaan 17 miljoonalla
Technopolis Kuopio investoi 17 miljoonaa euroa Microkadun kampuksensa laajentamiseen yli 50 000 neliömetrin vuokratilaksi. Investointiin sisältyy myös olemassa olevan pysäköintirakennuksen laajentaminen.
Technopolis Kuopio on yhteisyritys,...
Fennica Tontit osti maata Vantaalta logistiikkatiloja varten
Erikoissijoitusrahasto Fennica Tontit -rahasto on tehnyt kesäkuussa tonttikaupat Vantaalla ja Oulussa.
Vantaalta Fennica Tontit osti rakentamattoman toimitilatontin lentokentän läheisyydestä. Sinne on tarkoitus rakentaa logistiikkatiloja yli...
Lehtileikkeet: Trevianin rahasto osti Jyväskylän Matkakeskuksen
Savon Sanomat: Lujatalo urakoi Wärtsilän 130 miljoonan tuotantokeskuksen Vaasaan
Kuopiolaistaustainen Lujatalo on valittu Vaasaan rakennettavan Wärtsilän Smart Technology Hubin urakoitsijaksi. Vaasan Vaskiluotoon rakennettavan uuden tutkimus-,...
Tampereen asemanseudun valtavasta toimitilakeskittymästä esillä uusi vaihtoehto
Tampereen keskustan kehittämisen merkittävin kokonaisuus on tällä hetkellä asemanseutu eli henkilöratapiha ja sen lähiympäristö.
Tampereen Kannen ja areenan rakentaminen on jo käynnissä, mutta kokonaisuuden pohjoispuolelle...