Paula Launonen
Senaatti löysi ostajat Uudenmaan kasarmille
Senaatti-kiinteistöt, HGR Property Partners Oy ja Wihanto Oy ovat allekirjoittaneet 6.9.2022 kiinteistökaupan esisopimukset Helsingissä osoitteessa Liisankatu 1 sijaitsevasta Uudenmaan kasarmin rakennuksista ja piha-alueesta.
Uudenmaan kasarmin...
WGF I -rahasto yli kaksinkertaisti sijoittajien varat toimikautensa aikana
WGF I -rahasto on realisoinut kaikki kiinteistösijoituskohteensa, palauttanut sijoittajien pääomat ja maksanut sijoittajille tuotot rahastosta. Rahaston toiminta on nyt päättynyt.
WGF I -rahasto on realisoinut...
Joroisiin valmistuva PihlasResort odottaa vierailijoita eri puolilta maailmaa
PihlasResort-hotellin rakennustyöt Joroisissa ovat yhtiön tiedotteen mukaan edenneet suunnitellusti – ovet avautuvat vieraille keskiviikkona 15.2.2023. Yritys etsii parhaillaan ammattilaisia eri työtehtäviin.
– Meiltä on Savosta...
Opiskelija-asuntojen kysyntä vahvisti Ovaron vuokrausastetta
Ovaro Kiinteistösijoitus raportoi jatkossa kuukausittain asuntojen pinta-alaperusteisen vuokrausasteen kaikkien yhtiön omistamien asuntojen osalta. Aikaisemmin yhtiö raportoi myös myynnit.
Ovaro on myynyt noin puolet asuntokannastaan ja...
Lehtileikkeet: Pohjoiseen pikkukylään Suomen suurin aurinkovoimala
Yle: Pohjoiseen pikkukylään Suomen suurin aurinkovoimala
Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun rajalla sijaitseva 2 600 asukkaan Utajärvi tavoittelee jopa satojen miljoonien yritys- ja energiainvestointeja, joita omalta osaltaan...
S-Pankin rahasto osti Helsingin kaupungilta kolme tonttia Vallilasta
Erikoissijoitusrahasto S-Pankki Tontti on ostanut kolme tonttia Helsingin kaupungilta Vallilan kaupunginosasta. Tontit sijaitsevat osoitteissa Teollisuuskatu 13, Teollisuuskatu 15 ja Elimäenkatu 6. Kaupan arvo on...
Vantaa myy kiinteistöjään Vihdistä, Sipoosta, Inkoosta ja Kirkkonummelta
Vantaan kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 5.9.2022 esittää kaupunginvaltuustolle Vantaan omistamien ulkopaikkakunnilla sijaitsevien kiinteistöjen myynnin valmistelun aloittamista.
Ulkopaikkakunnilla sijaitsevia myyntikohteita ovat Vihdissä sijaitsevat matkailualueet Etelälahti sekä Rauhanniemi,...
Swiss Life Asset Managers Nordic osti toimistokiinteistön Fennialta
S-Pankki Kiinteistöjen hallinnoimasta vakuutusyhtiö Fennian kiinteistösijoitussalkusta on myyty Pasilan Visio -niminen toimistorakennus Helsingissä. Ostajana kaupassa on kaksi Swiss Life Asset Managers Nordicin hallinnoimaa pohjoismaista...
Suomalainen infrarakentaja Kreate laajenee Ruotsiin
Tuusulassa päämajaansa pitävä – siltoihin, teihin, ratoihin, ympäristö– ja pohjarakentamiseen, kiertotalouteen sekä geoteknisiin tarpeisiin erikoistunut infrarakentaja Kreate laajenee Ruotsiin.
Kreate Group Oyj:n ruotsalainen tytäryhtiö Kreate...
Yrjö ja Hanna -säätiö rakennuttaa ison aurinkovoimalan Iittiin
Valtakunnallinen, erilaista tukea tarvitsevien asumispalveluja tarjoava Yrjö ja Hanna -säätiö aikoo rakennuttaa aurinkovoimalan Iittiin. Tiedotteen mukaan kysymys on yhdestä suurimmista tähän mennessä suunnitelluista aurinkovoimalaitoksista;...
YIT:ltä kolmas logistiikkakeskus DWS Groupin portfolioon
YIT:n Vantaalle vuosina 2020 – 2022 rakentamasta kolmesta logistiikkakeskuksesta viimeisin on valmistunut. Kaikki kolme kohdetta on myyty jo aiemmin DWS Groupin hallinnoimalle rahastolle. Ensimmäinen...
Varten suurhanke Avialogis valmistui ja Barona muuttaa sisään
Varte Oy on luovuttanut Avialogis-logistiikkakeskuksen Abrdn:n hallinnoimalle rahastolle. Vantaan Viinikkalasssa kehä III:n varrella sijaitsevassa Avialogiksessa on kaikkiaan 34 500 brm2 toimisto-, varasto- ja teollisuustiloja....
Essi Boije af Gennäs Ecorealin johtoryhmään
DI Essi Boije af Gennäs on nimitetty EcoRealin uudeksi johtoryhmän jäseneksi 5.9.2022 nimikkeellä johtaja, energiaremontit. Essi on toiminut elinkaaripalveluiden johtajana A-insinööreillä sekä Leasegreenin Tekniset...
Broofing Yhtiöt ostaa yritystontin Tuusulan Rykmentinportista
Uudisrakennuskohteiden ja peruskorjattavien rakennusten ulkokuorten rakennustöitä tekevä tuusulalainen Broofing Yhtiöt sijoittaa uudet toimitilansa Tuusulan Rykmentinportin yritysalueelle. Solmitun kaupan kohteena on pinta-alaltaan 6 180 m2...
Helsingin arkkitehtuuri- ja designmuseohankkeelle perustettiin yhtiö
Helsingin uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon rakennushanketta varten on perustettu kiinteistöosakeyhtiö. Yhtiön omistus jakautuu puoliksi hankkeen päärahoittajien Helsingin kaupungin ja Suomen valtion kesken. Yhtiön toiminta...
Tapulikaupungin ja Puistolan asemanseutujen täydennysrakentaminen ohjaa kaavoitusta
Helsingissä Tapulikaupungin ja Puistolan asemanseudulle laaditaan täydennysrakentamisen suunnitteluperiaatteet ohjaamaan alueen asemakaavoitusta. Uudistamisen lähtökohta on asemanseudun tiivistäminen yleiskaavan ja kaupunkistrategian tavoitteiden mukaisesti.
Suunnitteluperiaatteissa käsitellään yleispiirteisesti muun...
Lehtileikkeet: Tallberg luopuu liikuntakiinteistöstä Tikkurilassa
Kuntatekniikka: Hyvinkää aikoo varastoida lämpöä sorakuoppaan
Hyvinkään Lämpövoima suunnittelee Hyvinkään Kulomäkeen käytöstä poistetulle sorakuopalle lämmön kausivarastoa. Sorakuoppaan varastoidaan varsinkin kesän ja syksyn aikana syntyvää hukkalämpöä,...
Titaniumin Baltiaan sijoittava kiinteistörahasto vakiinnutti asemansa
Titanium Oyj:n erikoissijoitusrahasto Titanium Baltia Kiinteistö vakiinnutti asemansa ja Erikoissijoitusrahasto Titanium Hoivakiinteistö kasvoi maltillisesti tammi-kesäkuussa 2022. Titaniumin liikevaihto kasvoi vertailuajankohtaan nähden 31,4 prosenttia ja...
Senaatti satsaa kriisivalmiuteen ja varautuu kustannusten nousuun
Senaatti-konsernin puolivuotiskatsauksen (tammi-kesäkuu 2022) mukaan alkuvuonna korostuivat varautumiseen ja valmiuteen liittyvät toimenpiteet. Rakentamisen, energian ja ylläpidon kustannusten voimakas nousu vaikuttaa konsernin talouteen ja valtion...
Muutoksia Newsecin johtoryhmässä ja vetäjä Asset Management -palvelulle
Risto Mustaniemi, Head of Business Development
Mustaniemi siirtyy Head of Residential Property Management -tehtävästä uuteen Head of Business Development -tehtävään. Risto jatkaa myös yrityksen johtoryhmän...