Paula Launonen
Julia Aarni, JLL: ”Laatuun panostava toimistokiinteistö voi menestyä myös laita-alueella”
Pääkaupunkiseudun toimitilamarkkina kehittyy samaan suuntaan muun Euroopan kanssa. JLL Finlandin projektivuokraus- ja kiinteistönjohtamisen palveluista vastaava johtaja Julia Aarni toteaa, ettei eri kaupunginosissa sijaitsevien markkinoiden...
S-Pankin toimitilarahasto investoi energiatehokkuuteen Paciuksenkadun pyöreässä toimistotalossa
Kiinteistö Oy Helsingin Paciuksenkatu 29:ssä toteutetaan laajamittainen talotekniikan perusparannushanke. Rakennuksen energiatehokkuutta halutaan parantaa ja sitä kautta vähentää ympäristöpäästöjä investoimalla muun muassa energiankierrätysjärjestelmään. Kiinteistön omistaa...
Nrep luottaa historian ja funkkiksen vetovoimaan Katajanokan uudessa Nolissa
Pohjoismainen kiinteistökehitys- ja sijoitusyhtiö Nrep on avannut uuden Noli Studios -hotellin Helsingin Katajanokalle.
Kanavakatu 3:ssa sijaitseva Noli Katajanokka II sijaitsee lähellä ensimmäistä, vuonna 2019 avattua...
Uusi brittiläinen ulkoilubrändi Suomeen, ensimmäinen Suomen myymälä Helsinki Outletiin
Brittiläinen ulkoilubrändi Regatta avaa ensimmäisen Suomen myymälänsä Helsinki Outletiin perjantaina 13.10.
– Asiakkaamme ovat toivoneet laajempaa valikoimaa ulkoilu- ja urheiluvarusteita sekä kilpailukykyisen hintapisteen ulkoilutuotteita. Regatan...
Turun Hansakortteli pilotoi digitaalista paloturvaa
Turun ydinkeskustassa sijaitseva kauppakeskus Hansakortteli kehittää paloturvallisuutta pilotoimalla digitaalisia ratkaisuja ja -palveluja yhdessä Siemens Osakeyhtiön kanssa.
Keväällä 2023 yhdessä Hansakorttelin seitsemästä kiinteistöstä aloitettiin kehitysprojekti, jossa...
Lars Albäck vahvistaa Visonin vastuu- ja dataosaamista sekä tietopääoman hyödyntämistä
Vison Oy on nimittänyt Lars Albäckin executive advisoriksi 9. lokakuuta 2023 alkaen. Albäck keskittyy tehtävässään kiinteistö- ja rakennushankkeiden tietopääoman hyödyntämiseen, datan virtauttamiseen sekä vastuullisuuteen.
Albäck...
CSC – Tieteen tietotekniikan keskus Varman päävuokralaiseksi Keilaniemen Porttiin
Työeläkeyhtiö Varma ja CSC – Tieteen tietotekniikan keskus Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen toimitilojen vuokraamisesta Espooseen nousevasta Keilaniemen Portista.
Vuoden 2026 lopulla valmistuvan, puu-ja teräsrunkoisen 14-kerroksisen...
Kiinteistösijoittaja VVT osti logistiikkakeskuksen lentokentän läheltä ja etsii jatkuvasti uusia kohteita
VVT Kiinteistösijoituksen toimialakiinteistöihin erikoistuneen Property Fund II Ky:n portfolio on täydentynyt Helsinki-Vantaan läheisyydessä sijaitsevalla kohteella. Vuonna 2021 valmistuneessa logistiikkakeskuksessa on pinta-alaa noin 17 000...
Toivo Group hakee uusia tukijalkoja – Perttu Aikkila yhteiskuntakiinteistöjen vetäjäksi
Vuokra-asuntoihin erikoistunut kiinteistökehittäjä ja -omistaja Toivo Group kertoo aloittavansa yhteiskuntakiinteistöjen pilotoinnin. Uuden liiketoiminnan vetäjäksi on nimitetty DI Perttu Aikkila.
– Haluamme tutkia mahdollisuutta laajentaa Toivoa...
Analyytikko Rauli Juva, Inderes: Stockmann todennäköisesti luopuu tavarataloista
Analyytikko Rauli Juva arvioi tiistaina 26.9. Inderesin aamukatsauksessa vaihtoehtoja, joita Stockmann ryhtyy selvittämään konsernin kannattavuuden parantamiseksi. Stockmann kertoi maanantaina vaihtoehdoista, joita ovat tavarataloliiketoiminnan itsenäisyyden...
Pasilan tornialueen keskiosan asemakaava etenee valtuustoon
Helsingin kaupunginhallitus on hyväksynyt Pasilan tornialueen keskiosan asemakaavan. Kaava mahdollistaa pääosin toimistokäyttöön tulevan 32-kerroksisen tornirakennuksen rakentamisen Pasilansillan eteläpuolelle. Lopullisen päätöksen tekee kaupunginvaltuusto.
Tornialueen keskiosan asemakaava...
Citycon, Ramboll ja Espoon kaupunki ryhtyvät avaamaan Matinkylän liikennesumppua
Konsulttiyhtiö Ramboll on valmistellut Cityconin aloitteesta ratkaisuehdotuksia Espoon Matinkylän liikennesumpun avaamiseksi. Matinkylän keskustan puutteelliset liikennejärjestelyt ovat jo vuosia aiheuttaneet ongelmia alueen asukkaille, yrityksille ja...
Helsingin pormestari aikoo muuntaa keskustan toimitiloja asunnoiksi
Helsingin kaupunki kertoo käynnistäneensä työn keskustassa sijaitsevien toimitilojen käyttötarkoituksen muuttamisen helpottamiseksi.
– Tarvitsemme keskustaan lisää asumista. Nyt on korkea aika käynnistää tämä työ ja edetä...
K-Citymarket uudistaa Ylöjärvellä kauppakeskus Eloa yhdessä Spondan kanssa
Kiinteistösijoitusyhtiö Spondan omistamassa kauppakeskus Elossa toimiva K-Citymarket Ylöjärvi laajentaa ja uudistaa tilojaan.
Vuoden 2024 alkupuolella käynnistyvässä kehityshankkeessa tavoitellaan aiempaa alhaisempaa energiankulutusta ja pienempiä ympäristövaikutuksia. Arviolta...
Sisustusarkkitehti Riikka Manninen: Kiinteistösektorin on sitouduttava kiertotalouteen ja vähennettävä uuden rakentamista
Kestävien tulevaisuuksien edistämiseen erikoistunut sisustusarkkitehti ja muotoilija Riikka Manninen kannustaa kiinteistösektoria oppimaan nopeasti pois ilmastolle ja ympäristölle haitallisista käytännöistä. Ratkaisumalleja ja innostavia esimerkkejä hän...
Kansainvälistyvä Granlund virtaviivaistaa rakenteensa
Granlundin 12 tytäryhtiötä yhdistyy emoyhtiöön lokakuussa 2023. Jatkossa Granlund Oy toimii Suomessa yhtenä yhtiönä konsernin sijaan. Tavoitteena on virtaviivaistaa omistusrakennetta ja valmistautua kansainvälistymiseen.
Muutoksen taustalla...
Antiloopin Siltasaari 10 saavutti kansainvälisen WELL-hyvinvointisertifikaatin Gold-tason
Helsingin Hakaniemeen vuonna 2021 valmistuneen Siltasaari 10:n peruskorjaus on saanut kansainvälisen WELL v2 Core -hyvinvointisertifikaatin. Toimitilakiinteistön omistaja on Antilooppi.
Gold-tasolla sertifioitu Siltasaari 10 on Antiloopin...
Oulun kaupunginhallitus ehdottaa jopa 50 miljoonan euron sijoitusta perustettavaan areenayhtiöön
Oulun kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 12.6. esittää valtuustolle kymmenien miljoonien investointeja kaupungin infrastruktuuriin.
Tiedotteen mukaan kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että kaupunki sitoutuu perustettavaan areenayhtiöön korkeintaan 50 miljoonan...
Suomalais-tanskalainen yhteenliittymä voitti Espoon kaupungin arkkitehtuurikilpailun
Espoon keskukseen rakennettavan Espoolaistentalon arkkitehtuurikilpailun on voittanut suomalais-tanskalainen yhteenliittymä Cobe + Lundén Architecture Company ehdotuksellaan Kohtaamisia. Voittaja on puurakennus.
Espoolaistentaloon tulee asukkaiden palveluja, päätöksenteko ja...
Espoon uusista puistoista yksi tulee meritäytön päälle rakennettavaan kortteliin
Espooseen Tapiolan suuralueelle on suunnitteilla viisi uutta puistoaluetta. Puistoista kaksi sijaitsee Otaniemessä ja yksi Keilaniemessä. Etelämmäksi Niittykumpuun on suunnitteilla kaksi puistoa. Uusien puistoalueiden suunnittelu...