sunnuntai, 14 syyskuun 2025
Koti Tekijät Viestit Maria Korteila

Maria Korteila

Maria Korteila
6149 VIESTIT 0 KOMMENTTIA

Realidea valittu NREPin kauppakeskusten kaupalliseksi manageriksi

Realidea Oy:n ja kiinteistösijoitusyhtiö NREPin yhteistyö vahvistuu, kun Realidea alkaa vastata NREPin omistaminen kauppakeskusten Arabian, Duon, Columbuksen ja Granin kokonaisvaltaisesta kaupallisesta johtamisesta elokuusta lähtien. Jo...

Pohjolan OP käynnistää hybridihankkeensa kehitysvaiheen Oulun keskustassa, urakoitsijaksi Lapti

Pohjolan OP:n (entinen Oulun Osuuspankki) uusi toimitila- ja asuinkiinteistö Oulussa etenee kehitysvaiheeseen urakoitsijaksi valitun Rakennusliike Laptin kanssa. A-Insinöörit toimii rakennuttajakonsulttina uudishankkeessa, jolle haettiin suuntaviivoja arkkitehtikutsukilpailulla...

Ikea hautaa kaikki suunnitelmansa Lappeenrannassa – Mustolan tontille etsitään ostajaa

Ikea Real Estate on tehnyt päätöksen, ettei yhtiö enää jatka kaupallisen kehityksen suunnittelua Mustolan tontilla Lappeenrannassa. Alueelle suunniteltiin alun perin isoa kauppakeskittymää, jonka yhtenä osana...

AVIA Real Estate, Vantaan Energia ja Vantaan kaupunki kehittävät Aviapolikseen energiapositiivista aluetta

AVIA Real Estate, Vantaan Energia ja Vantaan kaupunki ovat sopineet uudenlaisesta yhteistyöstä Aviapoliksen alueen ja Neutralpath-hankkeen ilmastotavoitteiden vauhdittamiseksi. Euroopan Unionin rahoittamassa Neutralpath-hankkeessa suunnitellaan Aviapolikseen energiapositiivista...

Tältä voisi näyttää Aleksanterin teatterin hotelliksi muutettava laajennusosa

Kerroimme viime viikolla, että Aleksanterin teatterin Senaatti-kiinteistöiltä ostanut kiinteistökehittäjä BOA Group on lähtenyt hakemaan kaavamuutosta hotelliprojektia varten. Kaavamuutokseen liittyvä viitesuunnitelma on nyt tullut nähtäville. Viitesuunnitelman...

Citycon lanseeraa konseptin joustaville myyntipaikoille Pohjoismaiden ja Baltian keskuksissaan

Citycon houkuttelee uusia vähittäiskauppiaita keskuksiinsa joustavilla ja määräaikaisilla mainos- ja myyntipaikkaratkaisuilla. Uuden Spotlight-brändin tuotevalikoimaan kuuluvat esimerkiksi keskusten yleisissä tiloissa sijiatsevat erittäin näkyvät promootiopaikat, pop-up-myymälät, mainospinnat,...

Peab Kiinteistökehitys valmistelee tonttikauppoja Sipoon Bastukärrin logistiikka-alueella

Sipoon kunta on neuvotellut Peab Kiinteistökehitys Oy:n kanssa teollisuustontin myymisestä Bastukärrin logistiikka-alueella. Noin 3,6 hehtaarin kokoisen kokonaisuuden myyntihinta olisi noin 1,6 miljoonaa euroa. Tontin rakennusoikeus...

Posti luopuu Sipoon Box-alueella sijaitsevan tontin suunnitteluvarauksesta

Kerroimme viime syksynä, että Posti Group on neuvotellut Sipoon kunnan kanssa yli viiden miljoonan euron tonttikaupoista. Postilla oli yhden vuoden pituinen suunnitteluvaraus yhteensä 18,4...

Yllätyskäänne: Helsingin kaupunki aikoo suhtautua konversioihin ”lähtökohtaisesti myönteisesti”

Helsingin kaupunkiympäristölautakunta käsittelee kokouksessaan tänään Helsingin kantakaupungin konversioperiaatteiden kumoamista. Poikkeamis- ja kaavamuutoshakemuksiin on tarkoitus ottaa jatkossa kantaa tapauskohtaisesti arvioimalla, miten paikka soveltuu eri käyttötarkoituksiin. Helsingin kaupunki...

FCG laajentaa kiinteistöliiketoimintaansa yrityskaupalla, liiketoimintayksikölle vetäjä Sitowiselta

FCG Finnish Consulting Group Oy ostaa Inspira Oy:n koko liiketoiminnan Kuntarahoitus Oyj:ltä. Inspira on kuntien talouteen ja rahoitukseen erikoistunut asiantuntijayritys, jonka asiakkaita ovat kuntien lisäksi...

Cityvarasto ostaa liikekiinteistön Mikkelistä

Cityvataso ostaa Mikkelissä sijaitsevan liikekiinteistön. Osoitteessa Yrittäjänkatu 10 omalla tontilla sijaitsevalla kiinteistöllä on rakennusoikeutta noin 1 540 neliömetriä. Tiloissa on toiminut aiemmin Ramirentin Mikkelin toimipiste. Cityvarasto...

Realidea Oy:n omistuspohja laajenee

Kiinteistöalan asiantuntijayritys Realidean omistuspohja laajenee. Realidean uusiksi osakkaiksi on kutsuttu kymmenen yhtiön työntekijää. Yhtiön pääomistajina jatkavat edelleen hallituksen puheenjohtaja Markku Hietala ja toimitusjohtaja Pasi Nieminen. Yhtiön...

Turun Osuuskaupalle uusi hankekehityspäällikkö

Turun Osuuskauppa valmistautuu tulevaisuuden kiinteistöhankkeisiinsa nimittämättä arkkitehti Anniina Savisalon hankekehityspäälliköksi 8. huhtikuuta 2024 alkaen. Savisalo vastaa yhdessä kiinteistöjohtaja Janne Alhon kanssa uusien ja vanhojen liikepaikkojen...

Satakunnan Kansa: Klassikkokiinteistö Rauman keskustassa myytiin tamperelaisomistukseen

Rauman keskustassa Myllymäenkadulla sijaitseva entinen kenkätehdas on saanut uuden omistajan, kertoo Satakunnan Kansa. Punatiilinen rakennus on valmistunut vuonna 1910. Lehden mukaan kiinteistökehitysyhtiö RPR Invest on...

Poikkitieteellinen tutkimushanke loi työkalun monipaikkaisen työn jatkuvaan kehittämiseen

Suunnittelutoimisto Workspace, Aalto-yliopisto ja Tampereen yliopisto toteuttivat käytännönläheisen tutkimushankkeen, jossa kehitettiin monipaikkaisen työn valmiuksien arviointiin ja johtamiseen systemaattinen ja kokonaisvaltainen etenemistapa. Se on myös...

Operaattoreilla kova hinku Aleksanterin teatterin hotellihankkeeseen

Vuonna 2022 Aleksanterin teatterin Senaatti-kiinteistöiltä ostanut kiinteistökehittäjä BOA Group on lähtenyt hakemaan kaavamuutosta hotelliprojektin käynnistämiseksi. Uusi, noin sadan huoneen hotelli tulisi Aleksanterin teatterin 1950-luvulla valmistuneeseen...

Hotellihanke Vantaan Koivuhaassa etenemässä tauon jälkeen

Pitkään sunnitteilla ollut hotellihanke Vantaan Koivuhaassa osoitteessa Kuriiritie 11 on saanut rakennusluvan – jälleen. Päätös on lainvoimainen 30. huhtikuuta, ja rakennustyöt tontilla on aloitettava...

Taaleri neuvotteli uuden kokonaisrahoituksen Aktia Toimitilakiinteistöt -rahastolle

Taaleri on neuvotellut ja toteuttanut uuden rahastotasoisen kokonaisrahoituksen salkunhoidossaan olevalle Erikoissijoitusrahasto Aktia Toimitilakiinteistöille. Solmittu rahoitus kattaa koko rahaston kiinteistöportfolion. Rahaston koko oli viime vuoden lopussa...

Kysely: Digitalisaatio noussut yhä merkittävämmäksi osaksi liiketoimintastrategioita kira-alalla

Rakli ry. on selvittänyt jälleen jäsenorganisaatioidensa digitaalisuuden hyödyntämisen nykytilannetta ja tulevaisuuden näkymiä. Vastaajien keskuudessa digitalisaation rooli nähtiin edelleen merkittävänä liiketoiminnan kehittämisessä. Viime vuonna toteutettuun kyselyyn...

Nokian datakeskuksen hukkalämpö kaukolämpöverkkoon Espoossa

Fortum ja Nokia ovat sopineet yhteistyöstä Espoon Karaportissa sijaitsevan Nokian datakeskuksen hukkalämmön hyödyntämisestä. Fortum toimittaa datakeskukseen jäähdytystä ja ottaa palvelinten jäähdytysjärjestelmän paluuvedestä talteen lämpöenergiaa 3,5...