Maria Korteila
Ovaro ostaa kauppakeskuksen Jyväskylästä
Ovaro Kiinteistösijoitus on ostanut Jyväskylän ydinkeskustassa sijaitsevan kauppakeskus Forumin kiinteistön.
Myyjänä kaupassa oli amerikkalainen sijoitusyhtiö Cerberus Capital Management, jonka hankki kohteen vuonna 2017.
Kohteen velaton kauppahinta...
Kesko käynnistää hybridihankkeensa rakentamisen Porvoossa, pääurakoitsijaksi Jatke
Kesko on päättänyt käynnistää Porvoon uuden K-Citymarketin ja siihen liittyvien asuntojen ja hotellin rakentamisen.
Taidetehtaan vieressä sijaitsevalle alueelle rakennetaan kokonaisuus, joka sisältää uuden K-Citymarketin, noin...
Jälleen yksi hotellihanke etenee Rovaniemellä – ydinkeskustan luksushotellille rakennuslupa
Rovaniemen ydinkeskustaan Pekankadulle pitkään suunniteltu yhdeksänkerroksinen Hotelli Napapiiri on saanut rakennusluvan. Asiasta päätti Rovaniemen ympäristölautakunta kokouksessaan tällä viikolla.
Hotellihankkeen takana on perheyritys Polar Vision Oy,...
WasaGroup suunnittelee Hitachi Energyn uuden jättikampuksen Mustasaareen – Hitachi investoi yhteensä 170 miljoonaa euroa
Hitachi Energy investoi noin 170 miljoonaa euroa uuteen tuotanto- ja teknologiakampukseen Vikbyn teollisuusalueelle Vaasan Mustasaaressa.
Uudelle 30 000 neliömetrin kampukselle rakennetaan huipputeknologiaa edustavat tuotanto- ja...
YIT:n, Arcon ja Rambollin ehdotus voitti Leppävaaran idea- ja suunnitteluvarauskilpailun
Espoon kaupunki on valinnut Leppävaaran ideakilpailun voittajaksi YIT:n, arkkitehtitoimisto Arcon ja suunnittelu- ja konsultointiyritys Rambollin ehdotuksen Walk Around.
Ideakilpailun tavoitteena oli löytää Espoon Leppävaaran junaradan...
Spatium Toimitilat rakennuttaa Woodiolle uuden tehtaan Lahteen, urakoitsijaksi Superion
Vuonna 2015 Helsingissä perustettu ja ensimmäiset tuotteensa 2019 markkinoille tuonut suomalainen Woodio siirtyy pilottitehdasympäristöstä suuremman tuotantokapasiteetin mahdollistavaan uuteen tehtaaseen.
Keväällä 2025 Lahteen valmistuva noin seitsemän...
Oulun asemakeskus lähtemässä liikkeelle julkisilla varoilla – kaupungin yhtiöille ensimmäisen vaiheen suunnitteluvaraus
Oulun kaupungin omistamat yhtiöt ovat lähdössä rakentamaan pitkään suunnitteilla olleen Oulun asemakeskuksen ensimmäistä vaihetta.
Vuokra-asuntoyhtiö Sivakka ja Oulun Pysäköinti saivat tällä viikolla suunnitteluvarauksen tonteille, joille...
Jyväskylän kaupunki selvittää pääkirjaston kiinteistön myyntipotentiaalia
Jyväskylän kaupunki on käynnistänyt tarkastelun pääkirjaston, Jyväskylän taidemuseon ja Suomen käsityön museon tilojen tulevaisuudesta. Palveluiden nykyiset toimitilat ovat tulossa lähivuosina korjausvaiheeseen.
Korjattavien tilojen kustannuslaskennan rinnalle...
Kaikki Vantaan ratikan rakentamisen allianssikilpailutukseen osallistuneet pääsemässä jatkoneuvotteluihin
Vantaan ratikkahankkeessa valmistaudutaan rakentamisvaiheeseen. Ratikka-allianssin hankintaan on saatu osallistumishakemukset neljältä rakentajaryhmittymältä ja kahdelta suunnitteluryhmittymältä.
Rakentajaryhmittymät ovat GRK Suomi ja Kreate, YIT Infra ja NRC Group,...
Alma Propertyn ja Alean UrbanLight ostaa logistiikkakiinteistön Vantaalta – tavoitteena 100 miljoonan portfolio lähivuosina
Alma Property Partnersin ja Alea Partnersin yhteisyritys UrbanLight on ostanut Vantaan Koivuhaassa osoitteessa Niittyvillankuja 3 sijaitsevan logistiikkakiinteistön.
Myyjänä oli ulkomainen perhesijoitusyhtiö. Kauppahintaa ei kerrota.
Kiinteistössä on...
Sirius ostaa eQ:n asuntorahastolta portfolion 45 miljoonalla eurolla – tavoitteena rakentaa uusi puolen miljardin...
eQ Varainhoidon hallinnoima kiinteistörahasto Oivat Kaupunkikodit Ky on myynyt neljä kohdetta Sirius Capital Partnersin vastikään perustamalle asuntosektorin sijoitusalustalle.
Kauppahinta on noin 45 miljoonaa euroa. JLL...
Northern Horizon lanseeraa uuden avoimen hoivakiinteistörahaston
Northern Horizon on saattanut onnistuneesti päätökseen kolmannen hoivakiinteistörahastonsa konvertoimisen avoimeen rakenteeseen.
Tämän myötä vanhushoivan ja sosiaalisen infrastruktuurin kiinteistöihin erikoistuneen avoimen rahaston, Northern Horizon Aged Care...
Teknologiayhtiö Sofigate muuttaa Ilmarisen vuokralaiseksi Ruoholahteen
Bisnesteknologiayhtiö Sofigate muuttaa Espoon Otaniemestä Helsingin Ruoholahteen Ilmarisen omistamaan Lepakko-toimistotaloon syyskuussa 2024.
Sofigatelle tulee Ruoholahden Lepakko-toimistotaloon tiloja noin 3 000 neliömetriä. Kokonaisuudessaan Lepakossa on 36...
Logicor rakennuttaa Vantaan Hakkilaan uuden logistiikkakiinteistön, johon nykyinen vuokralainen laajentaa
Logicor uutta logistiikkatilaa 6 000 neliömetriä Vantaan Hakkilaan. Logicorin pitkäaikainen vuokralainen jakeluyhtiö Pamark Business Oy laajentaa toimintaansa uudisrakennukseen.
Pamark on solminut Logicorin kanssa yhteensä 7...
KTI: Toimistokiinteistöjen ylläpitokustannukset nousivat 1,9 prosenttia viime vuonna, lämmitysenergian kulutus väheni selvästi
Perjantaina julkaistun KTI:n ylläpitokustannusindeksin mukaan toimistokiinteistöjen ylläpitokustannukset nousivat 1,9 prosenttia vuonna 2023. Kun indeksistä poistetaan vuotuisten korjauskustannusten vaikutus, nousi indeksin muutos 2,2 prosenttiin.
Pääkaupunkiseudulla ylläpidon...
Trevian nimittää uuden Portfolio Managerin
Kauppatieteiden maisteri Jenita Kokkoniemi on aloittanut Trevianin Retail-tiimissä Portfolio Managerina.
Kokkoniemellä on yli 15 vuoden kokemus erilaisten logistiikka- ja muiden toimitilakohteiden konseptoinnista, kehittämisestä, vuokrauksesta ja...
Paikkatiedon hyödyntäminen voi synnyttää uutta liiketoimintaa kiinteistö- ja rakentamisalalle
Paikkatieto on oleellinen elementti rakennetun ympäristön digitalisaatiossa, ja sen pohjalta voi syntyä myös aivan uutta liiketoimintaa. Sijaintitiedon osaamiskeskus Location Innovation Hub (LIH) voi auttaa...
Kesko ostaa kiinteistörahastolta yhden kauppakeskuksen ja yhden liikekiinteistön
Kesko on ostanut kaksi kiinteistöä eQ Liikekiinteistöt -kiinteistörahastolta: Espoon Mankkaalla sijaitsevan kauppakeskus Sinikallion sekä Salossa sijaitsevan K-Citymarket-kiinteistö.
Kesko on toiminut molemmissa kiinteistöissä pitkään päävuokralaisena ja...
Sagax hankkinut alkuvuonna kohteita Suomesta noin 30 miljoonalla eurolla
Sagax kertoo hankkineensa seitsemällä erillisellä kaupalla kahdeksan kohdetta, jotka sijaitsevat Suomessa, Espanjassa, Ranskassa ja Saksassa.
Kohteiden yhteenlaskettu vuokrattava pinta-ala on noin 55 400 neliömetriä ja...
Patrizia ja Retta laajentavat yhteistyötään kiinteistöjohtamisessa myös toimitiloihin
Patrizia on valinnut Rettan vastaamaan kaikkien Suomen kiinteistöportfolioidensa kiinteistöjohtamisesta.
Retta on tarjonnut kiinteistöjohtamisen palvelut Patrizian asuinkiinteistöille Suomessa vuodesta 2021 lähtien. Nyt toimeksiantoa on laajennettu entisestään...