lauantai, 13 syyskuun 2025
Koti Tekijät Viestit Maria Korteila

Maria Korteila

Maria Korteila
6149 VIESTIT 0 KOMMENTTIA
Ilmakuva Tampereen keskustasta, keskellä Finlaysonin rakennukset.

Tuloskiinteistöt laajentaa toimintaansa Tampereelle

Tuloskiinteistöt laajentaa toimintaansa Tampereen talousalueelle, minkä jälkeen yhtiön fyysinen läsnäolo kattaa kaikki kasvukolmion keskuskaupungit eli Helsingin, Tampereen ja Turun. Tuloskiinteistöt palvelee Pirkanmaalla sekä paikallisia että...

Ramboll toimi Rakennusmestarien Säätiön neuvonantajana Hotelli Mestarin operaattorihaussa

Kerroimme elokuun alussa, että Helsingin Kampissa osoitteessa Fredrikinkatu 51 sijaitseva Hotelli Mestari siirtyy pohjoismaisen hotellikonserni Strawberryn huomaan ja siitä tulee osa Clarion Hotel -ketjua. Ramboll...

Logicentersin Hervannan-logistiikkakeskuksessa pilotoidaan Ruukin uusia vähähiilisiä rakennustuotteita

SSAB-konserniin kuuluva Ruukki Construction on allekirjoittanut sopimuksen Logicentersin kanssa ainutlaatuisen logistiikkakeskuksen toimittamisesta Tampereelle. Kyseessä on Logicentersin viime vuoden syyskuussa julkistama 29 000 neliömetrin laajuinen logistiikkahanke,...

Lehtileikkeet: Someron kaupunki torjui kiinteistökaupan sovintoehdotuksen – Varha uhkaa tutkintapyynnöllä

Yle: Someron kaupunki torjui kiinteistökaupan sovintoehdotuksen – Varha uhkaa tutkintapyynnöllä Someron kaupunki on hylännyt Lamminniemen hyvinvointikeskuksen kiinteistökaupoista tehdyn sovintoesityksen. Varsinais-Suomen hyvinvointialue haluaa purkaa vuonna 2022...

S-Pankin toimitilarahasto myy tuotanto- ja logistiikkakiinteistön Vantaalta

S-Pankki Toimitila Erikoissijoitusrahasto on myynyt pitkään omistuksessaan olleen tuotanto- ja logistiikkakohteen Vantaan Piispankylästä osoitteesta Mestaritie 8. Ostajatahoa ei julkisteta. Kyseessä on ensimmäinen kauppa, jonka rahasto...

Ethos Capitalin teollisuuskiinteistörahasto ostaa kaksi kohdetta pääkaupunkiseudulta

Suomalaisen kiinteistösijoitusyhtiö Ethos Capitalin hallinnoima rahasto Ethos Light Industrial Strategies I Ky on ostanut kaksi kohdetta lisää. Varasto-, logistiikka- ja tuotantotilaa sisältävistä kiinteistöistä toinen sijaitsee...

ICT-konserni Loihde muuttaa BlackRockin vuokralaiseksi Helsingin Aleksanterinkadulle

Turvallisuuden ja digitalisaation asiantuntijayhtiö Loihde on vuokrannut uudet toimitilat Helsingin Aleksanterinkadulla sijaitsevasta Aleksi 15:stä. Yhtiö muuttaa ydinkeskustan historialliseen arvokiinteistöön loppusyksystä. – Loihde on tehnyt viime vuosina...
sopimus kättely

Colliers hoitamaan Kevan kiinteistösalkun vuokrahallintoa ja reskontraa

Keva on valinnut Colliersin hoitamaan kaupallisen kiinteistösalkkunsa vuokrahallintoa ja reskontraa. Colliers tuli valituksi julkisen kilpailutuksen tuloksena. Palvelut kattavat Kevan 53 toimisto-, hotelli- ja kauppakeskuskohteen vuokrasopimusten...

Quadoron Turun-kohteelle onnistunut jälleenrahoitus

Bridge Properties on toiminut neuvonantajana rahoitusprosessissa, jossa Quadoron Turun Kivikukkaron kiinteistölle hankittiin pitkän aikavälin jälleenrahoitusratkaisu. Rahoitus saatiin kilpailukykyisin ehdoin Suomessa toimivalta paikalliselta pankilta. Kivikukkaro on Turun...

Hoivarakentajat rakentaa Seinäjoelle kaksi hoivakohdetta Aspa Palveluille

Hirsirakentamiseen erikoistunut Hoivarakentajat Oy ja Aspa Palvelut Oy ovat sopineet kahden hirsirakenteisen Aspa-kodin rakentamisesta Seinäjoelle. Keväällä 2025 valmistuva kokonaisuus tarjoaa ympärivuorokautisen ja yhteisöllisen asumisen palvelut...

Tekova rakentaa Puuilolle myymälän myös Mäntsälään

Tekova rakentaa Puuilo-ketjulle sen 51. myymälän Mäntsälään. Uusi myymälä sijaitsee Lahdentien varressa K-raudan vieressä, ja se valmistuu kesällä 2025. Tekova on rakentanut Puuiloja valtakunnan laajuisesti...

Bravida mukaan Hyvinkään kaupungin korjausrakentamisen puitesopimukseen

Bravida Finland on solminut puitesopimuksen Hyvinkään kaupungin kiinteistöjen korjausrakentamisesta ja huollosta yhteistyössä ATL Rakennushuolto Oy:n kanssa. Sopimus kattaa kaikki Hyvinkään kaupungin omistamat kiinteistöt kuten koulut,...

AREn toimitusjohtaja vaihtuu

ARE:n toimitusjohtaja vaihtuu. Nykyinen toimitusjohtaja Jarno Hacklin on päättänyt jättää tehtävänsä ja siirtyä uusiin haasteisiin yhtiön ulkopuolelle. Hacklin luopuu toimitusjohtajan tehtävästä 12. elokuuta 2024. Hacklin...

Biovaahdosta valmistettu julkisivuelementti hengittäisi itse – suomalaisvetoiselle kehityshankkeelle miljoonarahoitus

Selluvaahdosta 4D-tulostamalla tehty julkisivuelementti voisi säästää merkittävästi kiinteistöjen lämmitys- ja jäähdytysenergiaa sekä pienentää rakentamisen hiilijalanjälkeä. Aalto-yliopiston vetämä Archibiofoam-hanke kehittää puuvaahdosta valmistettua julkisivuelementtiä, joka mahdollistaisi rakennusten...

Colony ostaa Vallilan Ässäkeskusta hallinnoivan Fleming Propertiesin

Uutisoimme keväällä 2022, että ruotsalainen kiinteistösijoitusyhtiö Altaal on noussut suurimmaksi omistajaksi Fleming Properties AB:ssä, joka hallinnoi Helsingin Vallilassa sijaitsevaa SOK:n pääkonttorikiinteistö Ässäkeskusta. Nyt heinäkuussa Altaalin...

Technopoliksen rahoitusjärjestelyssä mukana Stockmanniakin rahoittanut lontoolainen velkasijoittaja

Technopolis kertoi kesäkuussa varmistaneensa uudelleenrahoituksen yli 720 miljoonan euron lainasalkulleen. Uudelleenrahoituskokonaisuus koostuu useista Citibankin, velkasijoitusyhtiö NorthWall Capitalin ja useiden kansainvälisten investointipankkien järjestämistä lainoista. Lontoolaisen velkasijoittajan NorthWallin...

Aktiivitilojen salkkuun jäi kaksi kiinteistöä, mandaatti NREPin kanssa päättyi

Aktiivitilojen ensimmäisen sijoitusyhtiön, Aktiivihallit Ky:n, myynti on toteutunut 31. heinäkuuta, ja sen myötä 22 kiinteistöä ja noin 133 000 neliömetriä hallitilaa on siirtynyt uudelle...

Ifolorin tuotantokiinteistö vaihtaa omistajaa Keravalla

Ifolor-konserni on myynyt Keravalla sijaitsevan tuotantokiinteistönsä yksityiselle kiinteistösijoittajalle. Waselius toimi kaupassa Ifolorin juridisena neuvonantajana. Kiinteistön vuokrattava pinta-ala on noin 5 200 neliömetriä. Ifolor-konserni kertoi keväällä keskittävänsä valmistustoimintansa...

Fleming Propertiesille yksi uusi vuokrasopimus Vallilan Ässäkeskukseen

Fleming Properties on allekirjoittanut heinäkuun alussa uuden viidentoista vuoden vuokrasopimuksen kuntosaliketju Ole Fitin kanssa. Vuokrasopimus kattaa noin 910 neliömetrin tilat Vallilan toimistotalon katutasossa. Sopimukseen sisältyy,...

Axiom Advisors vastaa eQ Liikekiinteistöt -rahaston kohteiden vuokrauksesta pk-seudulla

Axiom Advisors (entinen GEM Project Asset Management Oy) vastaa eQ Liikekiinteistöt -rahaston toimisto- ja liiketilojen vuokrauksesta pääkaupunkiseudulla ja toimii eQ Toimitilojen eli vuokranantajan edustajana, Rahaston...