Maria Korteila
CBRE:lle uusi johtaja teollisuus-, logistiikka- ja datakeskussektoreille
CBRE Finland vahvistaa asemaansa teollisuus- ja logistiikkainvestointien markkinassa nimittämällä Jenna Häyrysen Capital Markets -tiimiin rooliin Director, Industrial and Logistics.
Uudessa roolissaan Häyrynen vastaa CBRE:n teollisuus-...
Colliersin Tampereen vuokraustiimiin vahvistusta Technopolikselta
Colliersin toimitilavuokraustiimi on saanut vahvistusta Tampereen toimipisteellä, kun Juuso Syvänen on aloittanut uutena Senior Leasing Managerina 7.1.2025.
Syväsellä on usean vuoden kokemus esimerkiksi erilaisten toimitilojen...
Titaniumille uusi pääomasijoitusten ja vaihtoehtoisten sijoitusten johtaja
Titanium on nimittänyt kauppatieteiden maisteri Kenneth Barner-Rasmussenin pääomasijoitusten ja vaihtoehtoisten sijoitusten johtajaksi (Head of Private Assets and Alternatives).
Barner-Rasmussenin vastuualueisiin kuuluvat muun muassa Titaniumin pääomasijoitusliiketoiminnan...
Keva perustaa uuden sijoitusyhtiön myös Taaleri Kiinteistöjen kanssa
Kerroimme aiemmin tässä kuussa, että Keva ja Aktiivitilat ovat perustaneet uuden kiinteistösijoitusyhtiön, jonka tavoitteena on sijoittaa varasto- ja tuotantokiinteistöihin noin 200 miljoona euron volyymillä.
Nyt...
Tampereen kaupunki myy äskettäin lunastamaansa yli 13 400 neliön laajuista terveyskampusta
Tampereen kaupunki on asettanut myytäväksi Tipotien sosiaali- ja terveysaseman rakennuksen sekä maanvuokraoikeuden kiinteistöön. Kokonaisuus myydään tarjousten perusteella.
Vuonna 2013 valmistunut terveysasema sijaitsee Amurissa lähellä kaupungin...
Pareton suomalaiselle hoivakiinteistöyhtiölle uusi rahoitusjärjestely
Pareton hallinnoima hoiva-alan kiinteistöihin keskittyvä kiinteistösijoitusyhtiö Origa Care Properties Oy on saanut uuden velkarahoituksen.
22,8 miljoonan euron velkarahoituksen myönsi Pareto Alternative Investments AS. Origa Carea...
Colliers: Kiinteistöjen ylläpitopalveluihin odotettavissa hinnankorotuksia
Colliers on koonnut yhteen kiinteistöalan ylläpidon palveluntuottajien hinnankorotusesityksiä.
Colliersin mukaan kustannukset pyrkivät nousemaan palvelukategoriasta riippumatta, joskin poikkeuksiakin löytyy.
Kiinteistöpalveluissa esitetyt tulevat korotukset vaihtelivat syksyllä 2024 1,5...
Autourheilun keskusliitto ulkoistaa toimitalonsa manageerauksen Mundille
Autourheilun kansallinen keskusliitto (AKK) haluaa varmistaa, että heidän jo yli 20-vuotias toimistokiinteistönsä Vantaalla pysyy kunnossa myös tulevaisuudessa.
Tästä syystä AKK päätti ulkoistaa kiinteistön teknisen manageerauksen...
Tunnettu jenkkirahasto mukana älykkäitä sähkövarastoja tarjoavan Cactos Oy:n osakeannissa
Yksi teknologia-alan jättisijoittajista, yhdysvaltalainen Union Square Ventures, on sijoittanut suomalaiseen Cactos Oy:hyn. Osakeantiin osallistui myös Cactokseen jo aiemmin sijoittanut suomalainen Superhero Capital.
Cactos on kempeleläinen...
Hoivatiloille uusi portfoliomanageri
Kiinteistötalouden diplomi-insinööri Tuomas Hulkkonen on nimitetty Hoivatilojen portfoliomanageriksi.
Hulkkosen vastuulla on Hoivatilojen olemassa oleva portfolio ja sen asiakaslähtöinen kehittäminen.
Hulkkosella on monipuolista kokemusta kiinteistövarainhoidosta sekä neuvonantajan...
WSP Finlandille uusi kestävyys- ja vastuullisuusjohtaja
Kauppatieteiden maisteri Heini Hirvonen on nimitetty kaksoisrooliin WSP Finlandin kestävyys- ja vastuullisuusjohtajaksi ja Kestävä liiketoiminta -yksikön päälliköksi. Hän jakaa aikansa puoliksi näiden roolien välillä.
Hirvonen...
Pontos divestoi neljä kohdekiinteistöään
Pontos Group on myynyt kiinteistöportfoliostaan yhteensä neljä kohdetta.
Divestoitujen kohteiden kokonaispinta-ala oli yli 23 000 neliömetriä ja sisälsivät logistiikka- ja liiketilakiinteistöjä. Kohteet sijaitsi eri paikkakunnilla...
Hyperco voittanut tonttikilpailun Loviisassa, rakennusoikeutta yli 100 000 neliömetriä
Loviisan elinkeino- ja infrastruktuurilautakunta käsittelee kokouksessaan tällä viikolla Hyperco Oy:n tonttivarausta.
Tontti on tarkoitus varata Hypercolle datakeskuksen suunnittelua varten yhdeksän kuukauden varausajaksi, jonka aikana valmistellaan...
Kärkkäinen suunnittele jopa 15 000 neliön laajuista myymälää myös Kempeleen Zatelliittiin
Kempeleen kunnanhallituksen esityslistalla on tällä viikolla tonttikauppa, jonka mukaan Kärkkäinen ostaisi moottoritien varresta tontin kaupan rakentamista varten.
Kaupan kohteena oleva tontti sijoittuu Kempeleen Zatelliitin yritysalueelle...
Sponda myy Espoon kaupungille 15 hehtaarin maa-alueet Leppävaaran seudulta
Espoon kaupunki on päättänyt ostaa Spondan omistamalta Spoki Oy:lta noin 14,9 hehtaarin määräalan. Ostettava määräala koostuu seitsemästä palstasta Leppävaarassa ja Lintuvaarassa.
Spokin omistamasta määräalasta jäljellä...
UB:n kiinteistörahasto divestoi kohteen Ruotsista, IRR 13 prosenttia
Erikoissijoitusrahasto UB Pohjoismaiset Liikekiinteistöt on sopinut Ruotsin Ljungbyssä sijaitsevan tuotekehityskiinteistön myynnistä.
Kauppahinta on reilut 240 miljoonaa kruunua eli noin 21 miljoonaa euroa. Sijoituksen vuosituotoksi rahastolle...
Hämeenlinnan kaupunki järjestää tontinluovutuskilpailun MORE-yritysalueella
Hämeenlinnan kaupunki järjestää merkittävän tontinluovutuskilpailun, jossa on tarjolla kolme eri yritystonttia pitkäaikaisilla vuokrasopimuksilla.
Kilpailussa tarjolla olevat kolme tonttia sijaitsevat MORE-yritysalueen vuonna 2026 valmistuvan, uuden eritasoliittymän...
Rakli: Kiinteistöalan kestävyysraportoinnin tietomalli on nyt julkaistu
Rakli ja hankkeeseen osallistuneet kiinteistöalan toimijat ovat yhdessä kehittäneet CSRD-kestävyysraportoinnin tueksi tietomallin.Tietomalli on nyt julkaistu Raklin jäsenorganisaatioiden käyttöön.
Tietomallihanke käynnistettiin alkuvuodesta 2024 yli sadan asiantuntijan...
Sanna Yliniemi johtotehtäviin Senaatille
Senaatti-kiinteistöjen uutena Etelä-Suomen aluejohtajana ja Senaatti-kiinteistöjen johtoryhmän jäsenenä aloittaa Sanna Yliniemi 1. maaliskuuta 2025 lähtien.
Senaatin Etelä-Suomen alueen pitkäaikainen aluejohtaja Petri Turku jää eläkkeelle kesäkuussa.
Yliniemellä...
L&T:n kiinteistöpalveluille uusi strategiajohtaja
Lassila & Tikanojan kiinteistöpalvelut on nimittänyt kauppatieteiden maisteri Tom Lindgrenin (KTM) uudeksi strategiajohtajakseen ja toimialan johtoryhmän jäseneksi.
Lindgren aloitti työssään 15. tammikuuta ja hän tuo...